Kotosin Kannuksesta

Kuvia ja kertomuksia Kannuksesta

8.4.2016

Hanni, Eero (toim.): Kotosin Kannuksesta. Historiaa, kuvia ja tarinoita. Kannus-Seura ry. 2015. 359 s.

Onneksi Kannuksessa on elänyt ihmisiä, jotka viime vuosisadan alkupuoliskolla olivat kiinnostuneista valokuvauksesta. Onneksi on löytynyt ihmisiä, jotka ovat tallentaneet kuvia kotialbumeihinsa ja kokoelmiinsa. Onneksi Kannuksen kotiseutuarkisto, kotiseutumuseo ja muut arkistot ovat eri syistä kuvia tallentaneet ja niiden taustatiedot säilyttäneet.

Ilman näitä tallentajia vanhaa Kannusta ei olisi olemassa. Kannuksen keskusta nimittäin paloi varsin totaalisesti vuonna 1934. Sananmukaisesti savuna ilmaan hävisi kyläkeskusta, joka vuosikymmenten myötä oli kasvanut luonnolliseen kokoonsa, jonne olivat rakentaneen niin yksittäiset kannuslaiset kuin liikelaitokset, kauppiaat, pankit, yrittäjät. Noin 150 rakennusta tuhoutui, näistä 55 oli asuin- ja liikerakennuksia. Mutta valokuva-aarteiden ja niihin liittyvän muistitiedon ja dokumenttien myötä vanha Kannus on voitu palauttaa – ainakin jollain tavoin – nykyihmisen tietoisuuteen, ehkä ihailtavaksi, ehkä ihmeteltäväksi.

Eero Hanni kävi läpi kolmisentuhatta valokuvaa eri arkistoissa ja päätyi valitsemaan niistä viisisataa teokseen, joka nyt kertoo jälkipolville ja toki myös vielä palon varhemmat ajat muistaville, millainen Kannus oli ennen. Kotosin Kannuksesta on valokuvakirja, toteaa Hanni esipuheessaan. Mutta teos ei ole ainoastaan valokuvakirja, se on samalla kertomus Kannuksesta aina esihistorian hämärästä tuohon suureen paloon ja joiltain osin myös palon jälkeiseen aikaan ja aina sotien jälkeisiin vuosikymmeniin. Muutama kuva mm. pankkilaitoksista ja kouluista tuodaan nykypäivään, muutoin eletään entisessä Kannuksessa.

Teoksen nimisivulla aukeaa ilmakuva Kannuksen kirkonkylästä vuodelta 1933. Sama kuva, hieman rajattuna, on sivulla 359 ja siihen on merkitty kyläkeskuksen keskeisten talojen nimet. Miksi tätä tietoa ei olisi voinut tarjota ennen varsinaiseen sisältöön menoa? Näin olisi katselija ja lukija voinut orientoitua kyläkeskustaan eri tavalla kuin nyt. Onhan teoksen keskusta tyystin erilainen kuin tänä päivänä ja uskon nuorempien lukijoiden olevan vaikeuksissa sijoittaessaan kuvia nykymiljööseen. Kun kyseinen tiedoilla varustettu ilmakuva on sisällysluettelon viimeisenä ja teoksen lopussa, saattaa se jäädä huomaamatta ennen kuin on koko teoksen selannut. No ehkä tämä johtaa siihen, että lukija ja katsoja palaa takaisin teokseen ja syventyy siihen vielä tarkemmin.

Toimittaja on saanut avukseen joukon ammattikirjoittajia, jotka johdattavat ensimmäisellä sadalla sivulla lukijan Kannuksen historian taustoihin, kuvaavat alueen esihistoriaa, kantatalojen asettumista seudulle, rautatien ulottumista Kannukseen, torppariasutuksen olemusta ja muita kannuslaiseen paikalliskulttuuriin vaikuttavia tekijöitä. Loppuosa kirjan teksteistä, paria poikkeusta lukuun ottamatta, on Eero Hannin käsialaa.

Hän aloittaa kylän ja kylien kierroksen talo talolta niiden konteksteja avaten. Milloin tarkastellaan apteekkarin pitsitaloa, milloin siltojen syntyä, milloin pappiloita ja postilaitoksen sekä puhelimen tuloa Kannukseen. Mielenkiintoinen yksityiskohta on Terijoelta itsenäisyyden alkuvuosina siirrettyjen talojen löytyminen Kannuksestakin, toinen mielenkiintoinen nyanssi on Oskari Tokoin vuosisadan alussa rakentama talo jokitörmälle ihmeellisine torneineen. Lieneekö Amerikasta saatua vaikutusta? Luonnollisesti kylän ja pitäjän julkiset rakennukset, koulut, seuraintalot, kaupat, kirkot, hotellit ja matkustajakodit saavat tarinansa, samoin hautausmaat. Hautausmaahan liittyy Raija Kosken mielenkiintoinen artikkeli Kannuksen vanhasta hautausmaasta sukututkijan silmin.

Teoksessa on mukana myös henkilökuvia enemmän ja vähemmän tunnetuista kannuslaisista ja loppusivuilla laaja kuvakokoelma Kannuksen palosta, joka siis tuhosi lähes koko keskustan. Viimeisillä sivuilla on asiallinen lähdeluettelo ja 545 nimeä käsittävä hakemisto. Varsinaista viitteistöä ei ole käytetty eikä sitä tällaisessa narratiivityyppisessä kuvia taustoittavassa kerronnassa tarvitakaan. Sen sijaan kuvateksteihin tai tekstikokonaisuuksiin on merkitty kuvien alkuperä ja kuvaaja, mikäli se on ollut tiedossa tai ei selviä leipätekstistä.

Teoksen taitto on Eveliina Palolan käsialaa Evie Viestintätoimistosta eikä siinä ole moitteen sijaa. Kuvasto on mustavalkoista, vaikka uusimmat otokset ovatkin olleet selvästi värikuvia. Tätä arvostan.

Eero Hanni on onnistunut teoksessaan. Hän epäsuorasti lupailee, että jatkoa vielä seuraa, kuvia kyllä riittää ja varmaan toimittamisen ja kirjoittamisen intoakin. Uskon, että moni jo malttamattomasti odotteleekin seuraavaa teosta nykyistä aina vaan uudelleen selatessaan ja sen yksityiskohtiin syventyessään.

Lassi Saressalo

Tiedustelut: toimittaja eero.hanni (at) evl.fi