Kaht pualt jokke

Turkulaisia ihmisiä turkulaisille ja toki muillekin

10.5.2016

Ahonen, Sari, Toropainen, Veli Pekka ja Vasenkari, Maria (toimituskunta): Kaht pualt jokke. Turkulaisia vuosisatojen varrelta. Turun Seudun Sukututkijat ry 2015. 266 s.

Turun Seudun Sukututkijat on 40 vuotta täyttänyt yhdistys, joka on julkaissut jo yhdeksän vuosikirjaa. Tämä yhdeksäs on selkeästi turkulainen, siihen on koottu tarinoita – tutkielmia – turkulaisista ihmisistä ja heidän elinpiireistään. Kaikki toki liittyvät Turun historiaan, mutta koska virallista historiaa on pengottu teoskaupalla, lähestymiskulma on nyt ihmisissä. Tosin yksi, Panu Savolaisen artikkeli käsittelee katuvalaisun historiaa tässä Suomen ensimmäisessä varsinaisessa kaupungissa.

Merkille pantavaa on, että sukututkijat ovat löytäneet kirjallisen yhteistyön Turun yliopiston ja erityisesti sen Suomen historian tutkijoiden kanssa. Näiden artikkeleista koostuukin pääosin tämä juhlakirja.

Teos on jaettu neljään osaan. Ensimmäinen on otsikoitu ”Porvarit, porvarskat, piiat ja itselliset”, josta voi päätellä kirjoittajien keskittyvän keskiaikaisen Turun yhteiskuntakerroksiin. Mika Kallioinen selvittää lukijalle Turun keskiaikaa esittelemällä porvaristoa ja turkulaisten kytkentöjä niin kaupallisesti kuin sukulaisuussuhteillaan muualle Eurooppaan. Taina Saarenpää puolestaan syventyy Turun tuomiokirkon omaisuutta käsittelevän kopiokirjan naisiin eli lähinnä 1400-luvulla eläneisiin porvarisnaisiin ja heidän merkitykseensä Turun taloudelle. Riitta Laitinen syventää turkulaisen ihmisen säätymaailmaa ja tutustuttaa lukijansa kaupungin alasäätyisiin, piikoihin, renkeihin ja itsellisiin. Itselliset olivat henkilöitä, joita ei ollut merkitty jonkin talon palveluskuntaan vaan jotka hankkivat elantonsa itsellisinä – vaikkapa merimiehinä. Tämä artikkeli tuo lukijan jo 1600-luvulle ja edellisten tapaan perustuu mitä suurimmassa määrin oikeudenkäyntiasiakirjoihin.

Toinen lukukokonaisuus ”Turkulaisia ihmiskohtaloita” syventyy yksittäisten turkulaisten kohtaloihin. Pirjo Tervon ja Riitta Ilvosen erinomaisen mielenkiintoinen artikkeli saa alkunsa 1960-luvulla Turun hautausmaalta löytyvästä muistokivestä, jossa lukee ELISABETH PRINSESSA Zu SAYN-WITTGENSTEIN BERLEBURG, * i PETERSBURG + i ÅBO 14.8.1964. Tämä varmaan Turun ainut oikea prinsessa eli elämänsä alkupuolen Pietarin hovin loisteessa ja avioitui rikkaaseen eurooppalaisen aatelissukuun, kunnes vallankumous romahdutti koko venäläisen ylimystön elämäntavan. Elisabeth pakeni muiden mukana vallankumousta ja ajautui ajan myötä Turkuun, jossa ansaitsi elantonsa kielenopettajana. Artikkeli tarjoaa ihmisnäkökulman venäläisiin emigrantteihin ja on jo sellaisenaan mieltä kiinnostava ja vaikuttava. Yhtä vaikuttava on Pirjo Terhon toinen artikkeli Martinus Stodiuksesta, joka oli paitsi ensimmäisen suomenkielisen Raamatun kääntäjä, myös epäilty ja syytetty magiasta. Artikkeli tarjoaa mielenkiintoisen silmäyksen Turun akatemian elämään ja akatemian ja turkulaisten oppineiden kansainvälisiin suhteisiin yhtä hyvin kuin juonitteluihin ja mielikuvituksellisiin näkemyksiin magian harjoittamisesta. Terho on ahkeroinut vielä kolmannenkin artikkelin ja kuvaa siinä Muurin majataloa ja sitä kautta 1600-luvun majatalo- ja kestikievarielämää.

Kirjan kolmas luku ”Turun arkistojen kätköistä laajaan maailmaan” on sekin mielenkiintoinen, mutta ehkä sukututkimuksellisuudessaan jonkin verran kuivempaa luettavaa. Elina Maines kertoo 1700-luvun kauppalaivan kapteenin Petter Claessonin säilyneen kirjeenvaihdon tarjoamasta kuvasta kaukomatkoihin ja merenkulusta laajemminkin. Veli Pekka Toropainen tarkastelee Turun kirjansitojien ammattikuntaa ja ammattikuntalaitosta. Samaan kokonaisuuteen kuuluu Riitta Särkijärven nykyaikaa tavoittelevassa artikkelissaan kuvaama ”tavallinen turkulainen” Pappa, palokuntamies, raitiotietyöntekijä ja ammattiyhdistystoimija.

Neljäs lukukokonaisuus ”Synnyttäjiä ja syntisiä” keskittyy naisten ammatteihin, lähinnä kätilöiden työhön ja toimintaan, jota valaisee Kirsi Vainio-Korhonen. Hän löytää kätilöistä ensimmäisen erikoiskoulutusta saneen ammattiryhmän ja kuvaa heidän ujostelematonta maailmannäkökulmaansa tietenkin turkulaisen aineiston pohjalta. Pirjo Terhon uuttera kynä tuottaa tähän oivana lisäyksenä turkulaisuuden keskeisen symbolin Carl von Heidekenin synnytyslaitoksen alkuvaiheita kuvaavan kertomuksen. Loppuherkkuna koko teokselle on Veli Pekka Toropaisen toinen artikkeli, joka ohjailee lukijan oikeudenkäyntiasiakirjojen kautta turkulaiseen moraalittomuuteen, selän takana puhumiseen, ilkeilyyn, jopa kyseenalaisen ammatin harjoittajaan Neitsyt Annikaan. Samalla löydetään hyvän julkisivun takaa piilobordelleja, siveettömyyttä ja 1600-luvun asiakirjojen kertomaa aviorikoksista ja keinoista hankkia itselleen avioero.

Kaiken kaikkiaan ainakin turkulaisia, mutta varmaan myös muita entisajan oikeasta elämästä kiinnostuneita koukuttava teos, jota ei kannata ahmia yhdeltä istumalta.

Lassi Saressalo

Tiedustelut: Turun Seudun Sukututkijat ry