Jaatsin valtiatar

Paikallisesseitä

31.5.2016

Hohko, Armi: Jaatsin valtiatar ja muita taitajia, hankkeita ja arkisia havaintoja Tyrväällä. Warelia 2015. 151 s.

Armi Hohkon toinen tarinakokoelma on eräänlainen esseematka vanhalle Tyrväälle. Sen kautta hän nostaa esiin vanhaa tyrvääläistä elämänmuotoa, arkea ja juhlaa, ihmisiä ja tapahtumia. Teos on selkeä jatko ensimmäiselle kokoelmalle Pläsin sotareissu ja muita tyrvääläisiä elämäntarinoita, tapahtumia ja yhteisiä ponnistuksia (Warelia 2012), joka saa alkunsa sotaan lähtevästä suomenhevosesta Pläsistä, mutta laajenee esseekokoelmaksi tyrvääläisistä ihmisistä ja tapahtumista.

Jaatsin valtiatar oli Akseli Gallén-Kallelan äiti Anna Mathilda (os. Wahlroos), joka avioitui leskimies Peter Wilhelm Gallénin kanssa 23-vuotiaana ja eri vaiheiden jälkeen päätyi hankkimaan Jaatsin tilan Tyrväältä. Koti olikin varsinainen ”salonki”, jonne kokoontuivat ajan säätyläiset; Munck af Fulkilat, Rydmanit, Wegeliukset, Savoniukset olivat vakivieraita puhumattakaan nimismiehistä, upseereista, kirkkoherroista ja juristeista. Axel-poika ei todellakaan ole syntynyt erämaassa, kuten on romantisoitu vaan säätyläiskodissa. Kun poika sitten lähti maailmalle taidetta opiskelemaan, äiti Anna Mathilda jaksoi uskoa poikansa taiteilijankykyihin, eihän tämä suotta ollut niitä äidiltään perinyt. Ja olipa äiti pojalleen myös taloudellisena tukena.

Hohkon henkilöesseet ovat nasevia ja tiiviitä. Mutta eivät kuitenkaan biografisen tylsiä vaan kertomuksia ihmisistä, joista kannattaa kertomus laatia. Olipa tämä sitten renkipoika Henrik Lindroth, josta kasvoi Tyrvään ensimmäinen kunnanesimies tai Theodolinda Hahnsson, Suomen ensimmäinen naiskirjailija. Tyrväältä lähti valtiopäivämieheksi Taavetti Junnila, ja Mirjam Rantala tanssitti orkesterinsa kanssa niin tyrvääläisiä kuin tanssinhaluisia ympäri Suomen – laulusolistina Armi Hohko! Kaikkiaan kahdeksan henkilökuvaa muodostavat mielenkiintoisen kokonaisuuden kaikessa erilaisuudessaan.

Hohko siirtyy tarkastelemaan kotiseutunsa kehittymistä pienissä tarinoissa sähkövalon tulosta, myllyn rakentamisesta tai kyläteiden kunnostamisesta. Metsänhoitoakin opiskeltiin ja lapsia koulutettiin. Hohko aloittaa jokaisen esseensä valokuvalla, joka esittää tai symboloi sitä seuraavaa tarinaa. Mielenkiintoista on nähdä, että metsänhoitokertomuksen kuvassa on jonkinlaisen metsä-äkeen eteen valjastettu lehmä – tai laiha härkä!

Kolmas pääluku saa otsikkonsa tyrvääläisistä sananlaskuista ja sanonnoista. Kun syä ni ei ennää pualeksikan nälläätä ja muita arjen havaintoja -luku pitää sisällään kertomuksia vanhoista ajoista, tavoista ja arkipäivän askareista. Se joka odottaa vaikealukuista murrepakinointia odottaa turhaan, itse tekstit ovat samanlaista huolella mietittyä ja hiottua proosaa kuin muutkin esseet tässä kokoelmassa.

Tässä muutama poiminta Armi Hohkon esseekokoelmasta. Myös muiden kuin tyrvääläisten olisi syytä tutustua tähän ja myös edelliseen teokseen. Toivottavasti jatkoa seuraa!

Lassi Saressalo

Tiedustelut: Tyrvään kirjakauppa ja nettikirjakaupat