Kello merelle soi

Kenelle kellot soivat

8.7.2015

Isohookana-Asunmaa, Tytti (toim.): Kello merelle soi. Kellon kylän historiaa. Kellon kyläyhdistys ry 2014. 360 s.

Historioitsija Tytti Isohookana-Asunmaa on saanut mukaansa parisenkymmentä kirjoittajaa, jotka ovat antaneet suurenmoisen panoksensa vuonna 2013 Ouluun liitetyn Kellon kylän kokonaishistorian laatimiseen. Lisäksi mukana työssä ovat olleet lukuisat haastateltavat, muistelijat, arkistoaineistoja etsivät, kuvia koonneet ja tunnistaneet ja luonnollisesti myös kokonaishankkeen tukijat. Näin Kellon kylän historia on esimerkki kotiseututyöstä, jota on tehty sydämellä ja antaumuksella.

Ensimmäinen oivallus – kenenkä lienee – on etu- ja takakansien sisäsivuilla juokseva aikajana, johon koottu Kellon historian ”etnografiset preesensit”, ajankohdat, jotka rytmittävät kylän ja sen elämän taustaa, johon historiankirjoitus pysähtyy toviksi ja joka samalla kytkee jo ensisilmäyksellä kellolaisen elämänmuodon alueelliseen, valtiolliseen ja laajempaankin viitekehykseen.

Kun kyseessä on ammattihistorioitsija, näkyy se toki myös tämän teoksen rakenteessa. Vaikka työ ei noudatakaan enää ikimuistoista pitäjänhistoriakaanonia tai paikallishistoriakirjoittajien omaksumaa Paikallishistoriallisen toimiston määrittämää rakennetta, ei yhdenmukaisuuksia ole tällaisessa työssä mahdollisuutta välttää. Eikä rakenteen selkeys tietenkään ole mikään negatiivinen asia, päinvastoin. Kun historiankirjoituksen rakenteisiin sirotellaan suolaksi ja sokeriksi joukko henkilökohtaisia muisteloita, henkilökuvia, traditiossa eläviä folkloreaineksia ja kansatieteellistä kuvausta, päästään kokonaisuuteen, joka on luettavaa ja myös sellaista lukijaa kiinnostavaa, jonka suhde Kelloon on vain läpikulkuturistin tai kotiseutututkimuskirjallisuuden harrastajan.

Kuten yleensäkin paikallishistorioissa, aloitetaan teksti jääkaudesta tai sen jälkeisistä vuosituhansista. Kellon seuduilla maannousu on edelleenkin maisemaa muuttava tekijä, eikä sitä voi olla ottamatta huomioon, kun hahmotetaan varhaisimpien aikojen muistomerkkejä nykypäivän geografiassa. Esihistorian jäljistä siirrytään ihmettelemään itse Kello-nimeä. Onko se johdos kirkonkelloista, joihin liittyvää kansanperinnettä myös Kellossa tunnetaan, onko se kello-sana merkityksessä etäinen, syrjäinen, jonne nimistöntutkimus ohjaisi vai saatu kylän läpi virtaavasta Kalimenjoesta, jonka vanhempi muoto on Kelloneå. Varmaa ratkaisua ei ole ja asia jääköön toistaiseksi kellolaisten päiväkahvikeskustelujen aiheeksi.

Esihistoriasta siirrytään joustavasti historiallisiin lähteisiin, kylän syntyyn, pitkään vihaan 1500-luvulla, isoonvihaan, isoonjakoon, Suomen sodan kokemuksiin, Amerikan-siirtolaisuuteen, yhteiskunnalliseen jakautumiseen talollisten, torppareiden ja mäkitupalaisten kesken, kaupunkilaisten tuloon huvila-asutuksen myötä. Kansalaissota kohtaa myös Kellon ja saksalaiset ovat suurena ihmeenä seuraavan sotakauden aikana.

Nykyaika kohtaa Kellon, nuoret muuttavat Ruotsiin, satama ja teollisuus ulottavat toimintansa kylän liepeille ja alueellekin. Suuria toiveitakin oli: yliopistokampuksesta, rautatehtaasta, jopa ydinvoimalahankkeestakin puhuttiin ja haaveiltiin. Nyt asiaa ajatellen parempi ehkä oli, että nämä suurhankkeet eivät toteutuneet – Kello ei olisi enää Kello, jos näin olisi käynyt.

Sitten seuraa ajallinen paluu takaisin. Teksti seuraa infrastruktuurin rakentumista 1800-luvulta, kuvaa kalastuksen, maatalouden ja käsityöläisyyden vaiheita, pienteollisuutta ja kauppaa ja tuo elämänmuodon taas 1980-luvulle, joka tuntuukin olevan jonkinlainen päätepiste elämäntapakuvauksille.

Ja taas palataan ajassa taaksepäin, kristillinen elämä saa omat lukunsa uskonpuhdistuksesta tämän päivän seurakunta- ja herätysliike-elämään. Kansanparantajista siirrytään nykyaikaistuvaan sairauden- ja terveydenhoitoon, käväistään kunnallispolitiikassa, yhdistys- ja järjestötoiminnassa ja seurataan koulumaailman kehitystä kansanopetuksen alkuvaiheesta yläasteen tuloon vuonna 1989.

Loppusivuilla on liitteinä erilaisia tilastoja isojaossa syntyneistä taloista, torppareista ja mäkitupalaisista vuodelta 1855, paloviinanpoltosta luopuneista ja polttoa jatkaneista vuodelta 1845 ja postitalonpojista ja kestikievarinpitäjistä vuosilta 1644–1820.

Kainalotekstien tai tietolaatikoiden käyttö lisää luettavuutta, kuvitus on selkeää, mutta juuri kuvituksen kautta myös toistuva paluu nykyajasta taaksepäin valokuvauksen alkuaikaan eri lukujen vaihtuessa alkaa jotenkin kyllästyttää. Vaan eipä asialle mitään voi, kun kuvituksen on tuettava tekstiä.

Kirjassa ei ole viiteapparaattia, jota en kaipaakaan, sen sijaan hyvin rakennettu lähdeluettelo, josta voi sen verran todeta, että nykykäytännön mukaisesti tulisi sähköiset lähteet sijoittaa kirjallisuusviitteiden kanssa samaan ”kirjallisuus”-osioon eikä omaksi lähdeliitteistöksi.

Graafinen suunnittelu ja taitto ovat Leena Holmströmin osaavaa ja oivaltavaa käsialaa. Paperiksi on valittu Scandia 2000 Ivory 100g, mistä syvin kiitos.

Olisin kaivannut lukuisista historiallisista kartoista huolimatta selkeää karttaa tai karttoja Kellon keskusta-alueesta, josta olisi voinut lukea asutuksen kehitysprosessin. Sivun 47 kartta ei auta asiaa, siinä esitellään lähinnä Kellon kylän kokonaisalue, mutta yksityiskohtiin siitä ei pääse kiinni. Mutta tämä on kaiketi enemmän ulkopuolisen lukijan ongelma, kuin kellolaisten.

Kun teoksen laskee käsistään, jää korviin soimaan melodia Tango merellä soi. Tämä kertokoon siitä, miten lähes kaikki Kellossa liittyy mereen. Siksipä teoksen otsikko on enemmän kuin osuva.

Kylänsä arvoinen teos.

Lassi Saressalo

Teos on loppuunmyyty!