Kädet täynnä toimintaa

Martta, Martta, moninaisista…

23.7.2015

Partanen, Eila: Kädet täynnä toimintaa. Keski-Suomen Martat ry 1925–2015. Keski-Suomen Martat 2015. 208 s.

Marttaliike syntyi routavuosien aikana, kun vuonna 1899 perustettiin Sivistystä kodeille -yhdistys ”edistämään hyödyllisten tietojen levittämistä rahvaan ja työväenluokan naisiin”. Kyse oli lähinnä Helsingissä asuvien yhteiskunnallisesti orientoituneiden koulutettujen naisten isänmaallisesta näkemyksestä, että sivistys- ja koulutustyöllä voitaisiin luoda kansannaisten keskuuteen innostus osallistua isänmaalliseen työhön. Jossain määrin taustalla oli ajan hengen mukainen näkemys, jonka mukaan ”alempien” yhteiskuntaluokkien naisten sivistystason nostaminen koulutuksen avulla palvelisi myös yhteiskunnan rakentamista kamppailussa venäläistämistä vastaan. Vallanpitäjät eivät kuitenkaan hyväksyneet yhdistyksen sääntöjä ja niitä muutettiin jossain määrin ja yhdistykselle annettiin Raamatun Betanian Martasta johdettu nimi Martta. Martta-Yhdistys saikin 12.6.1900 toimiluvan Keisarilliselta Suomen senaatilta.

Marttaliike alkoi levitä Suomessa ja sen haaraosastoja perustettiin eri puolille maata. 1920-luvulle asti paikalliset yhdistykset toimivat Martta-Yhdistyksen alaosastoina, kunnes vuonna 1924 perustettiin Suomalainen Marttaliitto ja ruotsinkielisille martoille oma Finlands Svenska Marthaförbund. Keski-Suomeen martta-ajattelu ja -toiminta levisi 1900-luvun alussa ja vuonna 1908 perustettiin virallisesti Jyväskylään Martta-Yhdistyksen haaraosasto. Toimintaa oli kyllä ollut jo vuosisadan alusta alkaen.

Tästä lähtee liikkeelle Eila Partasen historiakirja. Keski-Suomen Martat ry:n, Keski-Suomen Marttaliiton perustava kokous pidettiin toukokuussa 1925. Teosta nimitetään saatesanoissa historiikiksi, vaikka se olemukseltaan ja sisällöltään ei ansaitse tuota hieman vähättelevää genrenimeä. Kyse on selkeästi järjestöhistoriasta, joka on laadittu asiantuntevasti ja tuo esille niin marttaliikkeen ideologiset lähtökohdat kuin järjestötoiminnan sekä tietenkin arkipäivän työn. Kyse on ollut ja on vieläkin jäsenistölle ja ulkopuolisille tarjottavasta asiantuntijakoulutuksesta ja -kurssitustyöstä, jonka keskeisenä sisältönä on valistuksen levittäminen kaikille keskeisistä kotitaloudellisiin, terveydellisiin, ravitsemuksellisiin ja myös yhteiskunnallisiin asioihin liittyvistä kysymyksistä.

Partanen tarkastelee Keski-Suomen Marttapiiriliiton toimintaa ajanjaksoittain – ennen toista maailmansotaa, jälleenrakennuksen aikana, uudemman toiminnan kehittymistä ja lopulta nykymarttojen monipuolista työtä. Samalla seurataan järjestöllistä kehitystä ja nostetaan esiin keskeiset vaikuttajat Keski-Suomessa. Marttaliikkeen valtakunnallinen huippuaika jäsenmäärän mukaan laskien osui 1970- ja 1980-luvuille, mutta vielä tänäänkin liikkeen henkilöjäsenmäärä lähentelee viittäkymmentätuhatta. Keski-Suomessa marttoja on tällä hetkellä reilut 2200 yhteensä 58 paikallisyhdistyksessä. Keski-Suomen marttojen tukikohta on tällä hetkellä Jyväskylässä Yliopistonkadulla sijaitsevassa ns. Fredriksonin talossa, jonka Marttaliitto hankki omistukseensa ja luovutti Keski-Suomen Marttapiirin käyttöön.

Partasen teksti on ammattimaisen tarkkaa, joskus luonteestaan johtuen kuivahkoa, mutta marttatoiminnan eri puolia selkeästi esittelevä. Kutakin päälukua edeltää johdantosivu, jolla Partanen tarjoaa ajankuvan sen pohjaksi, mitä seuraavilla sivuilla tullaan kertomaan. Tekstiä tukee kuvitus, joka on yllätyksetöntä, mutta kuitenkin kertovaa. Kuvien dokumentointi on hyvin toteutettu. Muutama kuva on epäselvä, mikä johtuu siitä, että ne on skannattu lehtileikkeistä. Ilmeisesti alkuperäiskuvia ei lehtien kuva-arkistoista ole ollut saatavilla. Teoksessa on viiteapparaatti, joka toimii ja lopussa muutaman muun liitteen myötä lähdeluettelo. Taittopalvelu Ylivedon taitto on yllätyksetön, mutta selkeä.

Kirjaa lukiessa tuli väkisinkin mieleen, mihin tietokirjaluokitukseen, genreen, se tulisi sijoittaa. Se on yhtä selkeästi järjestöhistoria kuin sukututkimuskirjat ovat sukututkimuksia. Käsite kotiseutukirjallisuus ei ole oikein saanut vielä määritystään, vaikka sitä on vuosien mittaan yritetty. Kotiseutukirjallisuuteen voidaan perinteisesti lukea painettu materiaali kotiseutukalentereista ja joululehdistä kyläkirjojen kautta pitäjänhistorioihin. Historioitsijat taas lukevat nämä paikallishistorialliseksi kirjallisuudeksi. Toki järjestöhistoria – tässä tapauksessa maakuntatasolla – on kotiseutukirjallisuutta, jos näin halutaan. Etenkin kun kuvattavan järjestötoiminnan syvin pohja on toimivissa tai entisissä paikallisyhteisöissä, kunnissa ja kylissä.

Mutta kotiseutukirjallisuus ulottuu myös fiktiotasolle: esimerkkinä mainittakoon lukuisat eri paikkakunnille sijoitetut dekkarit tai vaikkapa Waltarin loistelias kuvaus keskiajan Turusta teoksessa Mikael Karvajalka.

Lassi Saressalo

Tiedustelut: Teosta (25 €) voi tilata osoitteesta keski-suomen(at)martat.fi