Silikki-Kolokista

Kolkin kulmilta

Kolkin kyläkirjapiiri ( toim.): Silikki-Kolokista. Tarinoita Kolkin kylästä. Orivesi 2013. 432 s.

Mikähän se Kolkki sitten on? Ja mikähän se Silkki-Kolkki? No ovatpahan vain kylännimiä nykyisen Pirkanmaan pohjoiskulmilta, entisen Pohjois-Hämeen syrjäseutuja, Ruovedeltä. Tai itse asiassa kolkkilaiset vetävät sukupuunsa muinaiseen Ylä-Satakuntaan ja sen eräomistuksiin. Ensimmäisen asukkaan tiedetään kuitenkin tulleen Savosta ja ostaneen erämaansa ja kalavetensä vuonna 1536 lempääläisiltä talonpojilta. Väinö Voionmaa on puolestaan sitonut Kolkin lempääläis-vesilahtelaiseen nimistöön ja asujaimistoon, millä tuota varhempaa eräomistusta voidaan perustella. Nimi viittaa vahvasti takamaahan – varsinaissuomalaiseen -perä-pesueeseen, hämäläiseen -kulma-sanueeseen. Kolkka kun kolkka, takana ollaan.

Mutta itsetietoisia ovat kolkkilaiset ja itsestään kirjan tuottaneet. Kertovat talo talolta, perhe perheeltä olemassaolostaan ja entisyydestään. Kirja on koottu haastatteluista ja sukutietämyksestä. Lukijaa helpottaa erillinen karttaliite, joka on mukava levittää pöydälle ja sen myötä seurata tekstin etenemistä.

Eihän sisältö ulkopuoliselle niin hirveästi tietoa anna. Eikä kai ole ollut tarkoituskaan. Kirjapiiri on kokoontunut kymmeniä kertoja, haastatellut ja kuunnellut kertomuksia entisestä ja vähän nykyisyydestäkin, etsinyt valokuvamateriaalia juttujen kuvitukseksi, viettänyt laatuaikaa kotikulmiensa perinteen kokoamiseksi. Toivottavasti kirjan raakamateriaali on säilytetty kotiseutuarkistoon tai muualle talteen.

Tosiaan, Ruoveden Pohjaslahden Ala-Kolkin koulupiiri tulee nuuskituksi niin maisemallisesti, elinkeinojen näkökulmasta, mutta erityisesti ihmisten elämisen kautta. Jokainen sieltä sukunsa johtava löytää varmasti itsensä ja sinne myöhemmin kesäpaikkansa rakentanut tietää nyt mihin on tultu. Kirjatyöryhmän työ on perusteellista, joskin luonnollisesti sisäpiiriläistä. Kotona kun ollaan.

Leena Salusen taitto on perinteisen vakuuttava, kuvat kiitettävästi kautta linjan mustavalkoisia.
Edelleen valitan kuvien lähdetietojen puuttumista, mistä miinus muuten hyvään teokseen.

Paikallista mikrohistoriaa parhaimmillaan

Lassi Saressalo.

Teosta voi tilata osoitteesta sirpa.timonen@gmail.com. Hinta 40 €