Joen ja meren rajakaupunki

06.02.2013
Minna Heljala, Sirkka-Liisa Seppälä, Tiina Elo
Joen ja meren rajakaupunki
Tornion kulttuuriympäristöohjelma Suomen ympäristö 36/2012, Ympäristöministeriö
Helsinki
186 s.

Melkein kaikki Torniosta

Tornion kulttuuriympäristöohjelma on tehty Lapin elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskuksen alueidenkäyttöyksikön hallinnoiman Lapin kulttuuriympäristöohjelma -hankkeen toimesta yhteistyössä Tornion kaupungin kanssa (voiko olla byrokraattisempaa nimikettä entisen lääninhallituksen sijaan). Mutta ei se tulosta pahenna. Minna Heljala kumppaneineen on tehnyt perusteellista työtä kartoittaessaan Tornion menneisyyttä ja nykyisyyttä ja tarjotessaan lukijalle (ja katselijalle) kokonaiskuvan niin luonnonhistoriallisesta muutosprosessista kuin ihmisen vaikutuksesta ympäristöönsä.

Jo teoksen otsikointi kertoo paljon. Nykyinen Tornio on hiljalleen noussut maankohoamisen myötä perämeren pohjukasta, jossa meri ja joki – väylä – kohtaavat toisensa. Kun tähän kohtaamiseen vielä liitetään vuonna 1809 syntynyt valtakunnanraja ja asukkaat sen molemmilla puolilla syntyy nykyinen kokonaisuus, Tornionjoen molemmille puolin ulottuva kulttuurialue, joka on vanhastaan suomalainen, mutta länsiosiltaan nyt ruotsalaistunut. Tänä päivänä tuo raja on valtiollisesti huomaamaton – vain liput vaihtuvat ja kieli tosin vain osittain, eikä ihmisten kanssakäyntiä haittaavia muodollisuuksia juuri Torniossa ja sen sisarkaupungissa Haaparannassa ole. Sivun 52 kartta kertoo paitsi kaupungin rakentumisesta 1600-luvulta alkaen myös sen, että uusi kaupallinen keskittymä ei enää välitä valtakunnanrajasta. Ikeassa voi Tornio-Haaparannassa pistäytyä helpommin kuin Pispalasta kaupungin toiselle puolelle Lahdensivun Ikeaan!

Arkeologinen ja esihistoriallinen katsaus oivallisine kainalolaatikkoteksteineen vie lukijan satunnaisten löytöjen avulla jopa 5000–6000 vuoden taakse kivikauden asukkaisiin, samalla tulee esiteltyä arkeologisen työn keskeiset menetelmät. Varsin pian siirrytään kuitenkin Lapin ja Lannan kohtaamiseen, esitellään lappalaiskulttuurin/saamelaiskulttuurin Lapinmaat ja Lapinkylät, jotka toki historiallisena aikana olivat jo Kittilän–Sompion alueilla Kemin emäpitäjän puolella. Mutta Tornio kauppapaikkana on säilyttänyt asemansa läpi vuosisatojen – olihan se myös muinaisten birkarlien tukikohta ja Jäämeren kaupan eteläisin keskus.

Siirrytään Tornion kaupunkikuvan kehittymiseen. Tarkastellaan kaupungin syntyä, 1700-luvun kukoistuskautta, Suomen sotaa torniolaiskohtaloineen, teollistumista ja kaupunkikuvan monimuotoisuutta, rautatien tuloa ja sen vaikutuksia. Nämä teoksen ensimmäiset kymmenet sivut ovat hyvää johdantoa, kun lähdetään tarkastelemaan Tornion kulttuuriympäristön ominaispiirteitä.

Kuvaus lähtee kaupunginosittaisesta ja kyläkohtaisesta esittelystä, jolloin keskiöön nousevat luonnollisesti säilyneet kokonaisuudet, hyvin hoidetut rakennuskohteet ja niin sanotut tyypillisyydet. Kaupunginosista poimitaan esimerkkirakennuksia ja miljöitä ja annetaan niille tarinat. Omistajia, asukkaita, tapahtumia. Kylistä poimitaan uusia ja vanhempienkin inventointien mukaisia kylä- ja tilakokonaisuuksia, kuvataan rakennukset ja valaistaan kuvauksia kuvakerronnalla. Jokainen rakennus, jokainen kohde asettuu myös kartalle, joita kerrankin on riittävästi. Kartoista on vastannut Riku Elo ja kuvankäsittelystä Hannu Lehtomaa, joille kiitokset.

Kun kaupunginosat ja kylät on käyty läpi palataan vielä erilliskohteisiin: rajan olemukseen, rajapyykkeihin ja muistomerkkeihin, katsastetaan kirkot, Struven ketjun kohteet ja koulurakennukset, kierretään vähän liikenteen myötä ja päädytään sotahistoriaan, jota sitäkin Torniosta löytyy – Suomen sodasta jääkärien kautta saksalaissodan ensimmäisiin varsinaisiin otteluihin.

Loppuluvuissa arvioidaan Tornion kulttuurihistoriallista tilaa ja käydään ihan SWOT-analyysimallin mukaan läpi vahvuudet, heikkoudet, uhat ja mahdollisuudet. Tästäkin, niin kuin useimmista swoteista jää kaipaamaan ristiin lukemista: millä torjutaan mikä!
Lopuksi annetaan meille taviksille hyödyllisiä ohjeita miten toimia missäkin kulttuuriympäristöongelmassa ja keneltä saa apua mihinkin.

Ohjelma on paitsi kaavoituksen apuväline myös melkoinen paketti kulttuurihistoriaa, tarjoaa kiinnekohtia asukkaille omaksua menneisyys, havaita nykyisyys ja katsoa tulevaisuuteen. Vanhat asukkaat saavat voimaa omiensa kertomuksista, uusille tästä materiaalista on hyvä rakentaa kulttuuripolkuja ja -reittejä uuden asuinseudun muuttamiseksi kotiseuduksi. Ja tietenkin se on oiva käsikirja paikallishistorian harrastajille, iltakävelyjen reittikirja ja paikallisoppaille käsikirja, kun he valmistelevat opastusreittejään.

Jokaiseen torniolaiseen kotiin!

Lassi Saressalo