2027 Kätketyt aarteet
Beneath the Surface: Exploring Europe’s Hidden Heritage 2027
Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teema vuonna 2027 on Kätketyt aarteet. Teemavuosi kutsuu katsomaan ympärillemme uusin silmin ja pysähtymään sellaisten paikkojen, perinteiden ja ilmiöiden äärelle, jotka ovat jääneet piiloon, syrjään tai huomaamatta. Millaisia tarinoita tuttujen katujen, viheralueiden, rakennusten ja yhteisöjen taakse, alle tai reunoille kätkeytyy?
Kätketyt aarteet -teema innostaa löytöretkelle kohti kulttuuriperinnön vähemmän tunnettuja helmiä ja yllättäviä kerroksia. Teemavuonna jokainen voi olla löytäjä, kertoja ja mukaan kutsuja.
Avaa ovia, kurkista pinnan alle
Vuonna 2027 kulttuuriympäristöpäivillä voidaan avata ovia paikkoihin, joihin ei normaalisti ole pääsyä, ja paljastaa yksityiskohtia, jotka arjessa jäävät huomaamatta. Kätketyt aarteet voivat löytyä ullakoilta ja kellareista, sisäpihoilta ja takapihoilta, arkistojen kätköistä tai maisemista, joiden ohi kuljemme päivittäin pysähtymättä.
Teema kutsuu nostamaan valokeilaan esimerkiksi:
* rakennusperinnön yksityiskohdat, materiaalit ja tarinat
* arkeologiset kohteet ja maaperän alle kätkeytyneet kerrostumat
* maanalaiset tilat, tunnelit, väestönsuojat ja tekniset rakenteet
* unohdetut tai vajaakäyttöiset paikat – joutomaat, epäpaikat ja välitilat
Myös pienet, paikalliset ja henkilökohtaiset löydöt ovat tärkeitä. Se, mikä on yhdelle arkista, on toiselle todellinen aarre.
Kulttuuria marginaaleista ja omasta tekemisestä
Kätketyt aarteet eivät ole vain paikkoja, vaan myös ihmisiä, yhteisöjä ja ilmiöitä. Teemavuosi kutsuu esittelemään:
* ITE-taidetta ja omaehtoista kulttuuria
* harrastuksia ja harrastuspaikkoja, joilla on pitkä historia tai vahva paikallinen merkitys
* alakulttuureja, kerhoja ja yhteisöjä, joiden tarinat ovat jääneet valtavirran ulkopuolelle
Näissä piilee kulttuuriperinnön elävä, mutta usein vähälle huomiolle jäänyt puoli.
Jaa löytösi – myös somessa
Kätketyt aarteet -teema elää myös verkossa. Kannustamme kaikkia osallistujia ja tapahtumajärjestäjiä jakamaan omia löytöjään ja oivalluksiaan:
* julkaise kuvia, videoita ja tarinoita tapahtumista ja valmisteluista
* kerro, miksi juuri tämä paikka tai asia on sinulle kätketty aarre
* seuraa ja käytä Kulttuuriympäristöpäivien yhteisiä tunnisteita
Sosiaalinen media tekee näkymättömästä näkyvää ja innostaa uusia ihmisiä mukaan.
Osa eurooppalaista kertomusta
Kansainvälisesti Euroopan kulttuuriympäristöpäivien 2027 teemaa on kuvattu kutsuksi nähdä Eurooppa uudessa valossa. Kun paljastamme sen, mikä on ollut kätkettyä, saamme syvemmän ymmärryksen jaetusta menneisyydestä, yhteisöjen sitkeydestä ja niistä tarinoista, jotka ovat muovanneet nykyhetkeä. Teema haastaa kuuntelemaan, pysähtymään ja osallistumaan – kokemaan kulttuuriperintöä elämyksellisellä, tunteita herättävällä ja osallistavalla tavalla.
Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2027 – Kätketyt aarteet kutsuvat kaikki löytämään näkymättömän, kuulemaan kuulumattoman ja kohtaamaan unohdetun. Tehdään yhdessä vuodesta 2027 löytöretki, joka innostaa, yllättää ja jättää jäljen – myös tuleville sukupolville.
Näin osallistut
Euroopan kulttuuriympäristöpäivät on avoin ja matalan kynnyksen tapahtumakokonaisuus. Kaikenlaiset yhteisöt ovat tervetulleita: yhdistykset, museot, kirjastot, kunnat, taloyhtiöt, seurakunnat, harrastusryhmät, yritykset, koulut – samoin yksittäiset ihmiset. Jokainen voi tuoda esiin omia kätkettyjä aarteitaan.
1. Tunnista oma kätketty aarteesi
Lähde liikkeelle lähiympäristöstäsi tai omasta toiminnastasi ja kysy:
* Mikä täällä on jäänyt huomaamatta tai kertomatta?
* Onko paikka, tarina, taito, yhteisö tai näkymä, jonka arvo avautuu vasta, kun siihen pysähtyy?
* Pääseekö tänne harvoin tai ei lainkaan?
Kätketty aarre voi olla pieni, arkinen, väliaikainen tai keskeneräinen.
2. Valitse tapahtuman muoto
Voit toteuttaa tapahtuman yksin tai yhdessä muiden kanssa. Voit järjestää opastuksia, avoimia ovia, työpajoja, kävelyitä, pieniä näyttelyitä, keskusteluhetkiä tai digitaalisia sisältöjä. Tapahtuman ei tarvitse olla suuri tai monimutkainen – kaikki ideat ja mittakaavat ovat tervetulleita
Osallistumisen tapa voi olla esimerkiksi:
* Opastettu kierros normaalisti suljetussa paikassa – voisiko se olla kellari, torni tai arkisto?
* Kävely- tai pyöräretki joutomaalle tai ”epäpaikkaan”, joka ei ole valmis, mutta täynnä luontoa, historiaa ja merkityksiä.
* Avoimet ovet tai kurkistus kulissien taakse.
* Arkkitehtuuri- tai ympäristösuunnistus, joka saa huomaamaan kiinnostavia yksityiskohtia.
* Harrastuksen ja harrastuspaikan esittely. Miksi juuri tämä paikka on tärkeä? Mitä muistoja ja taitoja siihen liittyy?
* Talkoot tai työpaja, jossa kohteeseen tai perinteeseen tutustutaan yhdessä tehden.
* Näyttely tai seminaari.
* Kyläjuhlat tai -festivaalit.
* Somepäivitys, verkkonäyttely tai webinaari.
3. Ilmoita tapahtuma mukaan
Ilmoita yleisötapahtumasi osaksi valtakunnallista ja eurooppalaista kokonaisuutta
* kertomalla viestinnässäsi, että se on osa Kulttuuriympäristöpäiviä.
* Ilmoittamalla se päivien kalenteriin verkkolomakkeella
Kalenteriin ilmoitettuihin tapahtumiin voi tilata maksutta viestintämateriaaleja.
4. Kerro ja kutsu – myös somessa
Tee kätketystä aarteesta näkyvä:
* kerro tapahtumastasi omissa kanavissasi ja paikkakunnan menopalstoilla.
* jaa kuvia, lyhyitä tarinoita ja valmisteluvaiheita
* käytä Kulttuuriympäristöpäivien yhteisiä tunnisteita
Myös itse tapahtuma tai yksittäinen yksityiskohta voi olla somejulkaisu. Kaiken ei tarvitse olla valmista – keskeneräisyyskin saa näkyä.
5. Tee omannäköisesi tapahtuma
Kulttuuriympäristöpäivissä ei ole yhtä oikeaa tapaa osallistua. Toivomme rohkeita, luovia ja yllättäviäkin tulkintoja teemasta. Tärkeintä on avoimuus, jakaminen ja yhdessä oivaltaminen.