Uutinen

Teppo Ylitalosta Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja

Tiedote

FM Teppo Ylitalo on nimitetty Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtajaksi. Ylitalo on työskennellyt marraskuusta 2022 lähtien Kotiseutuliiton vs. toiminnanjohtajana.  Hän on ollut…

matkapuhelin, jossa on karttanäkymä. Taustalla huonekaluja ja jalat joissa on villasukat

eMuseo-jatkokoulutukset alkavat

Uutinen

eMuseo-palvelu on uudistunut! Palvelun avulla paikallismuseoille, kotiseutukohteille ja kävelyreiteille voi tehdä helposti omia mobiilioppaita. Kotiseutuliitto kannustaa jäsenyhdistyksiään, paikallismuseoita ja muita…

"Meidän kuva", Nurmijärven Yhteiskoulun oppilaat

Kansainvälisessä Young European Heritage Makers -kilpailussa voitot Suomeen

Uutinen

Suomen Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun voittajat niittivät jälleen menestystä myös kansainvälisessä Young European Heritage Makers -kilpailussa. New Yorkin Suomi-koulun ryhmä Lumihevoset…

Kaksi isoa kamiinaa valkoseinäisessä salissa Hailuodon nuorisoseurantalolla. Kuva: Tuomas Uusheimo.

Seurantalojen energia-avustusta voi hakea 11. huhtikuuta iltapäivään asti

Uutinen

Suomen Kotiseutuliitto jakaa energia-avustusta seurantalomaisessa käytössä olevia taloja ylläpitäville yhteisöille opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta. Hakuaika päättyy 11. huhtikuuta 2023 kello…

Tervetuloa Kotiseutuliiton järjestämään Kansalliseen dialogiin keskustelemaan epävarmuudessa elämisestä

Uutinen

Elämme aikaa, jossa kriisit seuraavat toisiaan. Korona, Venäjän hyökkäyssota, energiakriisi, inflaatio, ilmastonmuutos, luontokato, sote-uudistus, huoli nuorista ja vanhuksista. Kaiken tämän…

Kotiseututyön ansiomitalit 2023 ovat haettavissa huhtikuun loppuun saakka

Uutinen

Kotiseututyön ansiomitali on liiton korkein tunnustuksenosoitus, joka luovutetaan saajalleen Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä. Ansiomitaleiden hakuaika päättyy huhtikuun viimeinen päivä.