Kotiseutublogi

Vuokko Joki, muotokuva.

Kotiseutuarkistoissa tarvitaan innostuksen lisäksi pitkäjänteisyyttä ja resursseja

25.11.2022 Vuokko Joki, Kansallisarkiston yksityisarkistotoiminnon johtaja sekä Kotiseutuliiton valtuuston erityisasiantuntija

Kotiseutuliitto ja Kansallisarkisto toteuttivat kyselyn kotiseutuarkistoille alkuvuonna 2022. Vastauksista on valmistunut yhteenveto, joka Kotiseutuliiton 15. marraskuuta julkaiseman tiedotteen mukaan ”antaa…

Mielessäni on kiitollisuus ja ilo yhteistyöstä jäsenten kanssa

18.11.2022

Kotiseutuliiton toiminnanjohtajana vuodesta 2013 lähtien työskennellyt FT Riitta Vanhatalo siirtyi marraskuun alussa Kansallisen audiovisuaalisen instituutin johtajaksi. Millaista aikaa Kotiseutuliiton yhdeksän viime…

Lasse Majuri.

Lapin seurantalot todistavat sodanjälkeistä toiminnan kukoistuskautta

11.11.2022 Rakennustutkija, neuvonta-arkkitehti Lasse Majuri, Suomen Kotiseutuliitto ja Seurantaloasian Neuvottelukunta

Kotiseutuliitosta jaetaan opetus- ja kulttuuriministeriön delegoimana seurantalojen korjausavustuksia. Avustuksia jaetaan siksi, että taloja korjattaisiin oikein, mutta myös siksi että kylillä…

Susanne Lagus.

Tarinat ovat ruotsinkielisen kotiseutuliiton FSH:n ytimessä

4.11.2022 Susanne Lagus, FSH:n toiminnanjohtaja

Kotiseutu eilen, tänään ja huomenna – mitä haluaisimme kertoa oman kotiseutumme paikoista tai tapahtumista? Millä tavoin nimeämme kotipaikkamme ja mihin…

Teppo Ylitalo

Ensimmäisenä aamuna

1.11.2022 Teppo Ylitalo, Kotiseutuliiton vs. toiminnanjohtaja

Ensimmäinen aamu uudessa työssä. Ennen pidin aamuja ärsyttävinä. Pakollisina siirtyminä lämpimästä sängystä kylmään arkeen ja levollisesta rauhasta aikataulutettuun oravanpyörään. Ärsyttävää…

Esko Oikarinen.

Kotiseutu- ja perinnetyö tukevat demokratiaa keskeisesti

13.10.2022 Esko Oikarinen, Rovaniemen Totto ry:n puheenjohtaja

Valtioneuvosto on käynnistänyt demokratian kannalta tärkeän keskustelu- ja päätöksentekoprosessin. Työn tuloksena syntyvässä Demokratiapoliittisessa periaatepäätöksessä tulee ottaa huomioon nykyajan ja tulevaisuuden ennakoitavissa…