Valtakunnalliset kotiseutupäivät sytyttävät kotiseuturakkauden Espoossa
Kotiseuturakkaus roihuaa Espoossa ensi elokuussa Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä. Päivät ovat Suomen Kotiseutuliiton ja kotiseututyön vuotuinen päätapahtuma, joilla käsitellään kotiseututyön ajankohtaisia aiheita…
Raimo Sailas jatkaa Kotiseutuliiton hallituksen varapuheenjohtajana
Ministeri, emeritus valtiosihteeri Raimo Sailas Espoosta jatkaa Suomen Kotiseutuliiton hallituksen varapuheenjohtajana. Sailas valittiin joulukuussa 2014 jatkamaan liiton hallituksessa. Espoolaisuus vaikutti…
Suomen Kotiseutuliiton uudistustyö etenee – johto jatkaa entisin voimin
Suomen Kotiseutuliiton hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jyväskylän yliopiston hallintojohtaja Kirsi Moisander. Leppävirtalainen Moisander valittiin puheenjohtajaksi ensimmäisen kerran vuonna 2011 ja hän…
Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun voitto Pääskytien kouluun Porvooseen
Suomen Kotiseutuliitto ja Euroopan kulttuuriympäristöpäivien työryhmä tiedottavat Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun voitto Pääskytien kouluun Porvooseen – oppilaat herättivät henkiin Gammelbackan tuhoutuneen…
Sysmäläinen seurantalo Papula palkittiin parhaasta korjauksesta
Sysmäläiselle Nikkaroisten nuorisoseuralle on 9.12. myönnetty vuoden 2014 Hyvän korjauksen tunnustuspalkinto nuorisoseurantalon perusparannus- ja laajennustyöstä. Kunniakirja myönnettiin Inkooseen Degerby Uf:lle….
Vuosikirja ilmestynyt: Kotiseutu 2014 kertoo kotiseututyön uusista ja vanhoista muodoista
Yhteiskunnan nopea muutos heijastuu kotiseututyössä Suomen Kotiseutuliiton vuosikirja Kotiseutu on ilmestynyt. Kirjan teema kotiseututyön uudet ja vanhat muodot heijastaa yhteiskunnan…