Vinkkilista ja tietopaketti kuntavaaleihin valmistautumiseksi
Lopetetaan purkubuumi joukkovoimalla!
Seuraavat alue- ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13. huhtikuuta. Erityisesti kuntavaalit ovat tilaisuus vaikuttaa paikallisen kulttuuriperinnön ja kulttuurielämän säilymisen puolesta. Kokosimme Kotiseutuliiton jäsenille vinkkilistan siitä, miten voit vaikuttaa kotikuntasi asioihin.
Käynnissä oleva historiallisen suuri rakennusten purkuaalto huolestuttaa kulttuuriympäristöjärjestöjä. Olemme koonneet yhdessä Arkkitehtiliiton, Museoliiton ja Viherympäristöliiton kanssa oheisen tietopaketin Kestävästi rakennettu – rakkaudella käytetty. Hyödynnä pakettia niin vaalien alla kuin vaalien jälkeen kulttuuriympäristön puolesta vaikuttamiseen ja kampanjointiin.
Esimerkkejä kuntavaalivaikuttamisen tavoista
- Kysykää kuntavaaliehdokkaiden kantaa ja sitoutumista kulttuuriperintökohteiden säilyttämiseen.
- Kutsukaa ehdokkaita tutustumaan kotiseututyöhön. Esitelkää yhdessä yhdistyksen toimintaa, ajatuksia kunnan kehittämiseksi ja kutsukaa ehdokkaat jäseneksi.
- Järjestäkää vaalipaneeleja joko itse tai yhteistyössä muiden kulttuuritoimijoiden kanssa sekä osallistukaa muiden järjestämiin keskusteluihin.
- Laatikaa oma näkemyksenne paikallisesta kehittämisestä ja lähettäkää se paikallislehteen julkaistavaksi. Liittäkää oheinen Kestävästi rakennettu -kampanjateksti mukaan.
- Julkaiskaa kampanjateksti omassa lehdessänne ja kirjoittakaa oheen juttu paikallisista teemoista.
- Teettäkää uhanalaisesta kulttuuriperintökohteesta oma rakennushistoriallinen selvitys.
- Jakakaa kuntavaaliteemoja ja nostoja somessa ja ottakaa oma paikallinen tapauksenne mukaan esimerkiksi.
- Käyttäkää somepostauksissanne tunnisteita #KestävästiRakennettu #kuntavaalit ja #kulttuuri #rakkaudestakotiseutuun
Lisää luettavaa aiheesta
Teemaan liittyvä Kotiseutuliiton hallituksen puheenjohtajan Sampo Suihkon ja Arkkitehtiliiton puheenjohtajan Asko Takalan mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa
On usein parempi korjata vanhaa kuin rakentaa uutta
Lue myös Iida Kalakosken haastattelu aiheesta
Tuhon vai pelastuksen äärellä?
Paula Holmila kertoo Purkamatta paras -kampanjasta blogissamme
Purkamisen lopettamisesta kuntavaaliteema
Puolusta kulttuurin rahoitusta tuomalla esiin kotiseututyön merkitystä
Viime vuoden alussa teimme kyselyn kotiseututoimijoille kotiseututyön merkityksestä ja vielä täsmennetymmin kysymällä paikallisista kotiseuturakkauden ilmenemismuodoista. Molempia aineistoja voi hyödyntää kotiseututyön ja kulttuurin rahoituksen puolustamiseksi. Lue kyselyn tuloksista kootut artikkelit
Miksi kotiseututyö on tärkeää?
Miten kotiseuturakkaus ilmenee?