Tampereen sydän
Lämmintä kirkkotietoa
Pollari, Mikko: Tampereen sydän. Vanha kirkko 200 vuotta. Tampere-seura 2025. 128 s.
Heti aluksi on kiitettävä Mikko Pollaria oivallisesta lähestymistavasta. Vaikka hän kirjoittaa tietokirjaa Tampereen vanhasta kirkosta, joka täytti viime vuonna 200 vuotta, hän ei ole jättäytynyt pelkän dokumenttikirjoittajan asemaan, vaan asettaa itsensä kertojan rooliin.
Pollari lähtee keskustelemaan kohteensa Vanhan kirkon, Tampereen kaupungin syntyhistorian ja kaikkien tamperelaisten kanssa siitä, mikä merkitys tällaisella rakennuksella on. Mikä on Vanhan kirkon henki, mitä se on merkinnyt ja merkitsee kanssaihmisille?
Pollarin ote on voimakkaasti luovan tietokirjailijan ote, joka vielä nykyisinkin on kohtalaisen uutta tietokirjallisuuden alalla. Tämä ote tuottaa erinomaisen luettavaa tekstiä, mutta ei millään tavalla himmennä kokonaisuuden dokumentaarista otetta. Sen takaavat myös lähteenä käytetty kirjallisuus, kuvamateriaali ja arkistotiedot.
Taustaa
Tamperehan oli 1800-luvun alussa Tammerkosken rannalle syntynyt vaatimaton pikkuinen nelikymmenvuotias kituva kyläpahanen, kaupungiksi kyllä jo vuonna 1779 Kustaa III:n toimesta nimetty. Sinne saapui kuitenkin 1820-luvun taitteessa jo Pietarissa toiminut skotlantilainen kveekari ja liikemies James Finlayson, joka oivalsi, että koskessa on voimaa, ja että voima tarkoittaa mahdollisuutta teollisuuteen.
Hän aloitti Tampereen teollisen ihmeen perustamalla pellavatehtaan ja tekstiiliteollisuuteen liittyvien koneiden ja laitteiden tuotannon. Keisarillisella suopeudella hän myös nautti raaka-aineittensa osalta tullivapautta. Kaupungin merkittävin porvari, ritari Gustaf Lundahl oli eri tavoin hankkinut omistukseensa Tammerkosken rantojen maat ja myynyt ne valtiolle. Kun valtio sitten luovutti nämä tontit Finlaysonille teollisuusalueeksi, alkoi Tampereen kaupungin kehittyminen.
Kirkko ja tapuli
Mutta yksi puute oli. Tampereella ei ollut kunnon kirkkoa. Tamperelaiset kävivät kirkossa kaukana Messukylän vanhassa keskiaikaisessa kirkossa ja Tammerkosken kartanon jo rapistuneessa päärakennuksessa, mutta varsinainen kirkko kaupungista puuttui. Näinpä ryhdyttiin toimenpiteisiin. Kerättiin määrärahoja tavoitteena uuden komean kivikirkon rakentaminen kaupungin keskustaan nykyisen Keskustorin, entisen Kauppatorin vierelle.
Kivikirkkoa ei siitä syntynyt, syntyi puukirkko, klassismityylinen ristikirkko, jonka suunnittelijaksi on historiankirjoihin merkitty Charles Bassi, italialaissyntyinen arkkitehti. Kirkko valmistui suomalaisten kirkonrakentajien käsityön tuloksena vuonna 1825.
Mutta Bassin, tai paremminkin sanottuna sen aikaisen Yleisten rakennusten intendentinkonttorin laatimat piirustukset, sovellettiin paikallisiin olosuhteisiin. Kirkon rakentajat eivät noudattaneet tarkkoja piirustuksia vaan tekivät tarpeellisia muutoksia. Näin syntyi Vanhan kirkon ensimmäinen versio.
Mutta yksi vielä puuttui. Kellotapuli. Vanhan kirkon kellotapulin taustalta löytyy apteekkari ja liikemies Anders Wilhelm Tennberg, joka innostui asiasta, ja sai urakakseen kellotapulin rakentamisen. Tennberg muistetaan muutoinkin Vanhan kirkon mesenaattina.
Hän rakennutti tapulin, hankki kirkkoon saarnatuolin, urut ja myös vaikutti voimakkaasti kirkon ympäristön puistomaiseman kehittämiseen. Kellotapuli nousi paikallensa nykyisen Kauppakadun päähän, suoraan linjaan sen aikaisen pääkadun päähän, ja näin se hallitsi ja hallitsee edelleenkin katunäkymää lännestä itään katsottaessa. Tapulin suunnittelijaksi on historiankirjoissa merkitty saksalaissyntyinen arkkitehti Johan Carl Ludvig Engel, joka oli saanut Yleisten rakennusten intendenttikonttorin johtajuuden Bassin jälkeen.
Taas nousee esiin historiakirjojen kysymys, kenen piirtämä mikäkin rakennus on. Engelin aikana intendentinkonttori suunnitteli kirkkoja, pappiloita, kartanoja, kouluja, raatihuoneita, lääninhallituksia, sairaaloita, kasarmeja, vankiloita, tullikamareja ja majakoita.
Nämä piirustukset ovat usean arkkitehdin yhteistyötä, mutta piirustusten allekirjoituksena on ollut konttorin johtaja, ja niin työt ovat hänen ansioluettelossaan. Muistettakoon, että Tampereen Vanhan kirkon uusklassista empirismiä edustavia kirkontorneja ja tapuleja löytyy mm. Turun tuomiokirkosta, jonka barokkitorni korvattiin Turun palon jälkeen uudella. Myös vaikkapa Oulun tuomiokirkon kellotorni on lähes identtinen Tampereen kirkon tornin kanssa.
Lienee syytä vielä todeta, että Tampereen vanhan kirkon kellotapuli on palvellut myös palovartiotornina, josta on vielä jälkiä sisällä. Palovartiot ovat sinne jättäneet omat puumerkkinsä.
Kirkolta katsottuna
Kirja tarkastelee myös Tampereen keskustoria, entistä kauppatoria, monenlaisten tapahtumien kohtauspaikkana. Se on ollut ennen kaikkea markkinapaikka ja monenmoisten tapahtumien tyyssija kautta historian.
Ehkä järkyttävimmät muistot tästä Keskustorista liittyvät vuoden1918 tapahtumiin, jolloin Tampereen taistelun viimeiset laukaukset ammuttiin Tampereen Teatterin rakennuksen ja Tampereen Vanhan raatihuoneen välillä. Kirkkoon itseensä ei vahinkoja juuri noista taisteluista jäänyt.
Omat lukunsa saavat kirkkoon vuosien myötä tehdyt rakenteelliset muutokset, kirkon sisustus, alttaritaulu ja muut itse rakennukseen liittyvät yksityiskohdat. Sen sijaan esimerkiksi kirkkotekstiilien tai sakraaliesineistön esittely on jätetty ilmeisen tarkoituksella pois.
Vanha kirkko kertoo myös omasta näkökulmastaan sen entisestä ja nykyisestä sisäisestä toiminnasta. Kirkko on ollut Tampereen ruotsinkielisen seurakunnan kotikirkko vuodesta 1926. Se on ollut aikoinaan suosittu vihkikirkko ja tietenkin rippikirkko, mutta sen houkutus tavallaan alkoi laantua, kunnes seurakunta lähti kehittämään siitä eräänlaista tapahtumakeskusta.
Kirkko on täyttynyt sateenkaariväestä, siellä pidetään konsertteja, siellä kuorot laulavat, ystävänpäiviä vietetään ja ystävyyden julistusta luetaan. Jopa jääkiekon maailmanmestaruusotteluita on kirkossa skriiniltä seurattu. Kirkkoa on uudistettu kävijöitä varten: kesäkahvila, sisälle remontoitu kahvinurkkaus, hiljaiset huoneet ja muut uudennokset palvelevat niin kirkossa vakituisesti kävijöitä kuin satunnaisia vierailijoita. Löytyypä muistoja, joiden mukaan kirkon ulko-ovessa oli lappunen ”KIRKKO TÄYNNÄ”. Ja naapurin, Vanhan kirjastotalon eli Laikun skeittaajat ovat hekin kirkkoon tervetulleita.
Lopuksi
Kun Mikko Pollari kysyy, mikä on Tampereen kaupungin sydän, onko se Hämeensilta, Keskustori, Laukon- tai Tammelantori, onko se Rautatieasema vai koko Tammerkosken miljöö, Nekala, Pispala vai Viinikka tai jopa Hervanta, hän kuitenkin ohjaa lukijansa mielenkiinnon houkuttelevasti Tampereen Vanhalle kirkolle.
Kirjassa ei ole lähdeviitteitä, sen sijaan lähdeluettelo on riittävän suuri lisätietojen hankkimiseksi. Mirkka Hietasen luoma graafinen ilme ja kirjan taitto on selkeä, osittain jopa silmiä hivelevä. Hannu Jukola ja Mikko Pollari ovat kaivaneet vaikuttavan, yli kaksi sataa valokuvaa käsittävän kuvakertomuksen täydentämään kerrontaa. Kun Suvi Verna Tervaharjun nokkelat piirrokset keventävät yllättävästikin kokonaisuutta, on tätä teosta mieluisa lukea ja katsella.
Lassi Saressalo
Saatavuus/tiedustelut:
Tampere-seura
tampere-seura@tampere-seura.fi
puh. 050 359 5028