Minun jokeni

Ihmisten pyhä joki

Aitto-Oja, Tuula; Kortet, Sirpa; Petäsoja, Inga ja Turunen, Ritva (toim.): Minun jokeni. Oulaisten Kotiseutuyhdistys ry:n julkaisuja n:o 26, Oulaisten Kulttuurin Tuki ry:n julkaisuja n:o 2, 2025. 112 s.

sinä olet virrannut aikojen alusta
me kukimme vain hetken
jokainen sukupolvi kerrallaan
minun jälkeeni
sinä virtaat edelleen
pyhä jokeni
(Miia Pajala)

Pyhäjoki on Pyhäjoen vesistön laskujoki Pohjois-Pohjanmaalla. Se saa alkunsa Suomenselältä Pyhäjärvestä, joka sijaitsee Pyhäjärven kaupungissa ja virtaa 166 kilometriä pitkänä idästä länteen Pohjois-Pohjanmaan halki Kärsämäelle, sieltä Haapavedelle, Oulaisiin, Merijärvelle ja laskee lopulta Pyhäjoen kunnan alueella Perämereen.

Kulkureitit

Pyhäjoki niin kuin muutkin Pohjanmaan joet ovat olleet kaksisuuntaisia kulkureittejä. Toisaalta asutus levisi rannikolta jokivarsia pitkin kohti Suomenselkää, jossa se kohtasi savokarjalaisen asutuksen, joka taas pyrki näiden jokien latvavesiltä merelle. Todettakoon, että nimistössä esiintyvä pyhä tarkoittaa käsitteenä myös ja erityisesti rajan merkityksen. Kysehän on ollut pohjalaisen ja länteen työntyneen karjalaisasutuksen raja-alueesta.

Nämä Pohjanmaan joet olivat keskeisiä kulkureittejä lännestä itään ja päinvastoin kauan ennen kuin modernisoituneen yhteiskunnan maantieliikenne lähti kulkemaan niiden poikki etelästä pohjoiseen. Pyhäjoen ylitykseen onkin nykyisin mahdollisuus noin 40 joen poikki vievällä sillalla. Pyhäjoen varrella on kaikkiaan 15 koskea, joista viisi on valjastettu sähköntuotantoon. Pyhäjoki on nykyisin maannousun takia vähävetinen, ja entinen maine lohijokena on jo kauan ollut kadoksissa. Joki on ollut aikoinaan myös tärkeä puutavaran uittojoki. Uiton huippuvuodet ajoittuivat 1920- ja 1930-luvuille.

Pyhäjoki on tunnettu myös rapujokena. Ensimmäiset rapuistutukset jokeen tehtiin jo vuonna 1886. Ravustus oli tärkeä lisäelinkeino aina 1960-luvulle, jolloin rapurutto tuhosi rapukannan. Osasyyllisiä olivat myös soiden kuivattamiset, mikä johti veden samentumiseen ja veden laadun muuhunkin huononemiseen. Muistona ravustuksen kulta-ajasta ja ravustuksen merkityksestä jokivarren asukkaille on Oulaisten kaupungin vaakunassa rapukuvio.

Oulaistelaisten muistelukirja

Nyt käsillä oleva teos kuvaa jokea lähinnä oulaistelaisten (kuten paikalliset itseään nimittävät) näkökulmasta. Kirjan toimituskunta on pyytänyt ihmisiä kirjoittamaan omia muistelojaan, tarinoitaan, jokirannan elämästä ja siitä, mitä Pyhäjoki heille on merkinnyt ja merkitsee. Osa teksteistä on hyvinkin henkilökohtaista muistelua ja sanoisinko intiimiä keskustelua kertojaminän ja joen kesken.

Lyriikkaa ja kuvastoa

Tekstiä rikastuttavat lyyriset osuudet, joihin runoja kirjoittavat ihmiset ovat tuoneet omat syvälliset tuntemuksensa kotijoesta, joka heille on pyhä. Teoksen tasoa nostaa myös varsin hieno kuvitus, jossa on sekä ammattikuvaajien ottamia taiteellisesti korkeatasoisia kuvia, mutta myös kotialbumikuvia, jotka tuovat tarinoihin oman kuvallisen sisältönsä, sekä droonikuvauksena toteutettuja ilmakuvia.

Teoksesta löytyy todella henkilökohtaisia muistoja niin lapsuusajan kuin nuoruuden ja aikuisen elämästä Pyhäjoen rantamilla. Tukkilaiset kulkivat uittoaikana jokirantaa pitkin ja toivat oman elämäntapansa asukkaiden tutustuttavaksi.

Ravustus saa luonnollisesti oman osuutensa monessa muistelmassa. Rapuja saatiin ennen 1960-lukua kymmeniätuhansia ja ne tuottivat lisätuloa jokirannan asukkaille – niin ammattiravustajille kuin harrastajille. Pikkupojatkin muistelevat saaneensa taskurahaa myydessään rapuja.

Ravunpyynnin kulta-aikana 1920-luvulla saaliiksi arvioitiin jopa kaksisataatuhatta rapua, ja 1930-luvulla raportoidaan jopa kolmensadantuhannen ravun kokonaissaaliista. Rapuja myös istutettiin jokeen kannan ylläpitämiseksi, mutta kuten todettu, voimakas rapukanta romahti yhtäkkiä vuonna 1960. Pohjanmaan muiden rapujokien tapaan myös Pyhäjoki tyhjeni ravuista.

Mutta kertomuksissa on paljon muutakin. Muistellaan jokirannan pyykkäreitä niin kesällä kuin talvellakin, veden rahtausta talouskäyttöön joelta rantataloihin, muistellaan myös lasten leikkejä, ongella käyntejä, tukkilautoilla juoksemista, ja hempeitäkin hetkiä joen äärellä.

Muistellaan myös, kuinka Pyhäjokea on pyritty monipuolistamaan tai sen rantojen yhteisöllistä elämää monipuolistamaan. On järjestetty tapahtumia, on yritetty kehittää rapukarnevaaleja, on järjestetty rapuriehaa, rapurockia, on kehitetty Pyhäjoen melonta- ja souturetkeilyt. Tällaiset aktiviteetit tulivat ja menivät, niillä oli oma elinkaarensa yhteiskunnan muutoksen myötä.

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan tämä teos on monen ihmisen henkilökohtainen tunnustus kotiseudulleen, jonka symbolina tässä tapauksessa on Pyhäjoki oulaistelaisten näkökulmasta. Kirjan valokuvat on dokumentoitu numeroimalla ne juoksevasti ja teoksen lopussa on kuvaluettelo. Kirjan sisällysluettelo on sijoitettu teoksen loppuun. Jyrki Valkealan taitto on rauhallinen, mutta yllätyksetön. Olisin ulkopuolisena lukijana kyllä kaivannut joen kulkua esittävää karttaa, johon olisi merkitty tekstissä esiintyvät keskeiset paikat.

Sanotaan, että yksi asia, jota ihminen ei väsy katselemaan on virtaava vesi. Se on joki. Minua harmittaa, kun toistuvasti TV-ohjelmissakin ulkoilu- tai asumismieltymyksistä kysyttäessä ihmisiltä kysytään, että”oletko meri- vai järvi-ihminen? Mihin kysyjä unohtaa joen?
Minä olen joki-ihminen!
(Jukka Kivioja)

Lassi Saressalo