Lemmoinvuoren kainalossa

Karkkilan katujen varsilta

Holli, Marja: Lemmoinvuoren kainalossa. Tarinoita Hapalasta, Lemmoilta, Kylmäkorvesta, Sörpäkistä ja Lemmoinvuorelta. Karkkilan Kotiseutuyhdistys 2025. 230 s.

Karkkilan Kotiseutuyhdistys käynnisti kesällä 2022 perinteen haastattelukeruun Ykkösakselin eli Leader-rahoituksen tuella. Reilun parin vuoden aikana kerättiin aineistoa Karkkilan keskustan eteläpuolella olevan Haapalan kulmakunnan alueelta. Työ lienee tapahtunut niin, että kerääjät ovat kulkeneet alueen läpi katu kadulta ja talo talolta, pyytäneet ihmisiä kertomaan muistoja asumisesta ja elämisestä alueella. Näin on syntynyt materiaalikokonaisuus, joka luovutettiin Karkkilan museotoimelle, joka taas antoi sen kotiseutuyhdistykselle kirjan materiaaliksi. Vaikuttaa siltä, että lähes kaikkien kadunvarsien talojen asukkaat ovat antaneet panoksensa muistojen keräämiseksi.

Näin on syntynyt kokonaisuus, jossa käytännöllisesti katsoen kaikki tuon, tai ainakin merkittävä osa alueen katuvarsien asukkaista on tulleet haastatelluksi. Kirjassa luetellaan nelisenkymmentä haastateltua, ja joukko muita, jotka muulla tavalla ovat edesauttaneet kokonaisuuden hahmottamista.

Tämä Karkkilan kulmakunta, joka tässä kulkee Haapalan nimellä, sijaitsee Karkkilan keskustan eteläpuolella Lemmoinvuoren kainalossa pienellä soraharjulla. Alue on rakennettu viime vuosisadan puolivälissä helpottaman Högforsin tehtaan työläisten asuntopulaa.

Kirjan alussa luodaan katsaus koko alueen kehittymiseen. Kerrotaan, kuinka ihmiset ovat sinne muuttaneet, kuinka ihmiset muistavat asumisen ahtautta, jolloin asunnot olivat pieniä ja ohutseinäisiä, ja jolloin naapurin asiat kuultiin varsin tarkkaan ja tiedettiin mitä missäkin perheessä, milloinkin tapahtui. Mutta ennen kaikkea muistellaan yhteisöllisyyttä, lasten lukuisuutta ja elämän pieniä iloja ja vähän surujakin.

Tekijänoikeudet

Kirjan tekijä Marja Holli on toimittaja ja tietokirjailija, jonka tekstit ovat pääasiallisesti kuvanneet Karkkilan historiaa ja elämää, joskin myös fiktiota ja toimitettuja teoksia häneltä löytyy. Tietokirjailijana hän on ollut varsin hyvin perillä siitä, missä määrin tekijänoikeuslainsäädäntö koskee myös tämän tyyppistä perinteen keruu- ja haastatteluaineistoa.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (joka on perinnearkistoauktoriteetti Suomessa) ohjeiden mukaan tekijänoikeudet haastatteluaineiston osalta ovat pääsääntöisesti kertojalla, mutta myös osittain kerääjällä. Aineisto on dokumentoitava, eli kuhunkin haastatteluun pitää pystyä viittaamaan niin, että kertojan osuus tulee selkeästi näkyviin.

Todettakoon, että tämä tekijänoikeus on voimassa 50–70 vuotta äänitteen synnystä. Tämä tekijänoikeuksien tulkinta on tuottanut kovastikin päänsärkyä niille, jotka ovat käyttäneet vanhempaa, mutta ei yli 50 vuotta vanhaa aineistoa. Kertojalta tai hänen oikeudenomistajaltaan on nimittäin pyydettävä kirjallinen lupa aineiston julkaisemiseen.

Holli on ratkaissut tämän asian niin, että hän talo talolta materiaalia käsitellessään siteeraa joko suoraan lainaten tai referoiden näitä haastatteluja, ja mainitsee joka kerta kertojan nimen. Avoimeksi jää, onko kertojilta pyydetty kirjallinen lupa aineiston käyttöön julkaisussa. Oli tai ei, tämä on hyvä ratkaisu koska tällöin ei tarvita raskasta viiteoperaatiota alkuperäislähteisiin, vaan tässä Holli toimii, kuten journalisti aineistoa tuottaessaan.

Kirjan alkusivulla on kartta, jota seuraten lukija voi Hollon kanssa kulkea pitkin ja poikin kulmakunnan katuja tuolla Haapalan, Lemmoin, Kylmäkirven ja Sörpäkin alueella. Kartasta ei ole pitkä hyppäys Google Mapsiin, joka tuo lukijan kertojien kotipiiriin katumaisemina.

Hollon teksti on sujuvaa, joskus niukkaa, kun ei ole liikaa kerrottavaa ollut. Hän on kuitenkin dokumentoinut talojen asukkaat. Siinä mielessä kyse on asutusmatrikkelista, ihmisistä ja perheistä, jotka ovat kulmakunnalla asuneet.

Valokuvamateriaali on tyypillistä kotialbumiaineistoa ja sellaisenaan kohtalaisen yksioikoista. Albumikuvien dokumentointi on moitteetonta. Mieleeni jäi kaksi valokuvaa sivuilta 40 ja 41, joissa molemmissa joukko lapsia on asetettu kameran eteen ryhmäkuvaan.

Lasten ilmeet ovat erinomaisen tuikeita, jopa vihaisia, mutta se ei johdu suinkaan kuvaajasta tai epämiellyttävästä tilanteesta, vaan siitä, että kuvattavat on asetettu kasvot vasten aurinkoa sen aikaisten valokuvausoppien mukaisesti. Näin myötävaloon otetut valokuvat ja lasten silmien siristykset auringon paisteessa ja kasvojen irvistykset tuovat oman mielenkiintoisen lisänsä näihin kahteen valokuvaan.

Kirjan loppusivuilla kerrotaan vielä Lemmoinvuoresta, joka on saanut nimensä tietenkin Lempo -nimisestä myyttisestä olennosta eli pirusta, jonka tiedettiin tai oletettiin asuneen tuolla vuorella. Vuori on ollut aikoinaan suosittu nuorison retkipaikka, jossa on myös poltettu juhannustulia. Edelleenkin vuorelle kiivetään sen jyrkintä rinnettä, vaikka helpompikin reitti olisi olemassa, Holli tietää kertoa

Kirjan taitto on Nina Heinosen käsialaa, ei mitenkään yllättävää, niin kuin tämän tyyppisessä teoksessa ei ilman lisäideoita voikaan olla. Kuten todettu Marja Hollon teksti on juoksevaa ja mukaan imaisevaa. Se antaa hyvin mielenkiintoisen kuvan siitä miten reilun puolivuosisadan muistot, mutta myös uudemmat muistelot elävät näillä kulmilla. Uskonpa, että saamme piankin lisää luettavaa Karkkilan Kotiseutuyhdistyksen kokoamasta aineistosta.

Lassi Saressalo

Saatavuus/tiedustelut:
Karkkilan Kotiseutuyhdistys
puheenjohtaja Harry Suntioinen
p. 0400 740 240 harry.suntioinen@gmail.com