Vehmersalmen Kohman kylä
Elämää Pohjois-Savon sydämessä
Suntioinen, Sirpa: Vehmersalmen Kohman kylä, tarinoita elämästä ennen ja nyt. Vehmersalmen kotiseutuyhdistyksen julkaisuja 1/2024. 189 s.
Vehmersalmi oli itsenäinen kunta Kuopion kaakkoispuolella vuodesta 1922 aina vuoteen 2005, jolloin se liittyi Kuopioon. Vehmersalmen vaakunassa oli ja on kuuden airon muodostama ristikuvio, joka symboloi seutua lukuisten vesistöjen pirstaloimana pohjoissavolaisena tyyppimaisemana.
Vehmersalmen itälaidalla on monipolvinen ja sokkeloinen Kohmanvesi, jonka rannalle syntyi jo 1700-luvulla vakituista asutusta, lähinnä torppia. Sivulla 8 on esillä kartta, josta kyllä erottuu Kohman kylän sijainti suhteessa nyky-Kuopioon, mutta sitä olisi voinut laajentaa Kohmanveden suuntaan, koska seuraavien sivujen tekstissä vesistöä esitellään laajalti. Nyt täytyi googlata.
Näiltä seuduilta löysi Sirpa Suntioinen miehensä kanssa oivan kesämökkitontin. Eläkeikään tultaessa oleilu mökillä muodostui liki pysyväksi ja Sirpa kiinnostui uuden asuinseutunsa taustasta ja siellä eläneistä ihmisistä ja pohjoissavolaisesta elämänmuodosta yleensäkin. Syntyi ajatus koota näiden ihmisten, sukujen ja talojen historiat ja kertomukset yhteen. Näin tapahtui ja kirjoittaja yllättyi itsekin, kuinka anteliaasti kohmalaiset avautuivat muistelemaan entistä elämää ja kertomaan sukujensa ja perheittensä sekä omasta elämästään.
Taustaa, sukuja ja taloja
Kirja alkaa tiiviillä luvuilla, joissa esitellään Kohman kylän alueen ja laajemminkin Vehmersalmen esihistoriaa, Pohjois-Savon asutushistoriaa, tarjotaan paikallistarinoita vainolaisajoilta, kuvataan 1700-luvun lopun isojakoa ja myös asutuksen vakiintumista 1800-luvulla.
Näiden johdantoartikkeleiden jälkeen tekijä siirtyy esittelemään tiiviin matrikkelinomaisesti Kohman kylän kantasuvut ja sen jälkeen talo talolta tilojen ja talojen asukkaiden taustat ja historiat. Nämä kohteet on kiitettävästi viety etusisäkannen kyläkarttaan.
Osa rakennuksista on jo kadonnut, suuri osa muuttunut kausiasunnoiksi, mutta yhtä kaikki ne ovat osa yläsavolaista kylähistoriaa. Tällaisen tietoaineksen kokoaminen on ollut suuri työ, ja vaikka ulkopuoliselle matrikkeli ei välttämättä ole kovin kiinnostava, paikallisille ja heidän jälkeläisilleen sekä paikallishistorialle kullanarvoista aineistoa.
Kansatieteellistä kuvausta
Näiden tietosivujen jälkeen tekijä pääsee vauhtiin. Hän on koonnut laajan etnografisen aineiston kylän elämästä, asumisesta, rakentamisesta ja elämän muutoksesta. Löydämme itsemme pelloilta heinätöistä, kyntämästä ja kylvämästä, satoa korjaamasta ja viljasta leipää leipomasta. Otamme osaa pellavan viljelyyn ja pellavan jalostamiseen valmiiksi käsityötuotteiksi.
Käydään metsätöissä, poltetaan kotitarvetervaa, lyödään tiiliä ja naputellaan kenkiä kyläläisten tarpeisiin. Välillä käväistään höyrypaatilla ihan Kuopiossa asti, milloin ei kalastella kotitarpeiksi haukea, ahventa, lahnaa tai käydä metsällä. Tutustumme myös Savon kummalliseen eläimeen – kalakukkoon. Välillä leikitään lasten lailla kotitantereilla, käydään marjassa ja mennään kouluun.
Kouluelämästä onkin runsaasti kertomista, ja edelleen mieltäni liikuttavat lasten luokkakuvat totisine kasvoineen ja muuttuvine asustemuoteineen. Koulua käytiin kotikulmilla aina vuoteen 1973 asti, jolloin koulu lakkautettiin ja lopulta se paloi kyläläisten harmiksi, siitä kun oli tullut kylätalo yhteisiin tarpeisiin. Kun vähän vartuttiin, käytiin kinkereillä esittämässä lukutaitoa, rippikoulussa, osallistuttiin uskonnolliseen elämään, käytiin tansseissa, riiattiin ja lopuksi avioiduttiin. Ja aikuisiässä myös äänestettiin. Aivan kuten muuallakin, nyt vain kohmalaisesta näkökulmasta.
Lopuksi
Kirjassa on myös sivun verran johdatusta savolaiseen murremaailmaan, samoin kuin haastatelluiden henkilöiden perustiedot. Tekisipä mieleni kysyä, onko kaikilta haastatelluilta kysytty tai jopa pyydetty kirjallista suostumusta kertomusten käyttöön julkaisussa. Mutta enpä kysy.
Loppusivuilla on myös lähdeluettelo. Tekijä toteaa esipuheessaan, ettei hän ole historian tutkija, ja siksipä kai lähdeluettelo on jossain määrin oudosti rakennettu. Lähteet on jaoteltu otsikoihin, joita ei kirjan sivuilta löydy. Kirjalliset lähteet ja myös karttaluettelo on numeroitu lähdeotsikoittain, mutta vastaavanlaista numerointia ei tekstistä löydy.
Tässä on varmaan haluttu tuoda käytetty kirjallisuus lukijalle tarkasteltavaksi, mutta sen suhdetta leipätekstiin ei voi eksaktisti hahmottaa. Tämä lienee ammatikseen tietokirjoja lukevan ongelma – tietokirjallehan on ominaista, että tekstin sisältö on voitava lähdeaineistosta tarkistaa. Nyt se on todella hankalaa.
Mutta kaiken kaikkiaan eloisa ja kotoinen kertomus esiteltyjen ihmisten elämästä ennen ja nyt, ja vähän laajemminkin.
Lassi Saressalo