Väinölä – talo koivujen katveessa

Herrasväen kodista taidekeskukseksi

Itkonen, Hannu & Itkonen, Helena (toim.): Väinölä – talo koivujen katveessa. Taidekeskus Väinölä 2024. 156 s.

Kirjan tarina kertoo Vuonna 1913 valmistuneesta Väinölä-nimen saaneesta kauniista puurakennuksesta, joka on saanut vaikutuksia jugend-arkkitehtuurista. Sen synnyinvaiheessa Varkauden taajama (taajaväkinen yhdyskunta vuonna 1928, kauppala vuonna 1929 ja kaupunki vuonna 1962) oli teollisuuslaitosten läheisyyteen varsin spontaanisti rakentunut työläiskylä, kunnes teollisuuslaitokset siirtyivät A. Ahlström-yhtiölle.

Toimitusjohtaja Walter Ahlströmilla oli eurooppalainen perinteinen näkemys teollisuuslaitoksesta, jonka vaikutus ulottuisi paitsi itse tuotantoon myös työntekijöiden asumiseen, sosiaaliseen elämään, sivistämiseen. Kaiken keskellä olisi työntekijöitä isällisesti kaitseva, mutta selvästi omaa säätyään edustava patruuna ja hänen ylempi keskiluokkainen virkailijakuntansa.

Tämä ajattelu johti myös 1900-luvun alussa Varkauden teollisuustaajaman asemakaavoittamiseen ja rakentamiseen. Varkauden keskukseksi nousi Päivölänsaari, jota halkaisi Ahlströminkatu. Sen varrelle kaavoitettiin asuinrakentaminen niin, että toisessa päässä olivat virkailijakunnan korkeatasoiset asunnot ja toisessa päässä työväestön pienet, lähinnä hellahuoneasunnot.

Kun vielä virkamieskunta ja tehtaan johto olivat ruotsinkielisiä sydänsavolaisten työläisten keskellä, oli myös yhteiskunnan luokkajako varsin selvä. Ruotsinkielinen yläluokka asui kohtalaisen leveästi, suomenkielinen työväestö varsin ahtaasti. Varkaudessa toimi jopa ruotsinkielinen koulu. Tämä kahtiajako näkyi dramaattisesti sisällissodan tapahtumissa Varkaudessa ja vaikutti pitkälti viime vuosisadan loppupuolelle asti.

Väinölä oli yksi näistä keskijohdon asuintaloista, kahden perheen kotitalo. Käsillä oleva teos kuvaa mielenkiintoisesti asukkaiden muistikuvia elämästä tässä teollisuusyhteisössä. Samalla lukijalle tarjoutuu selvä kuva Varkauden kehittymisestä nykyisenlaiseksi teollisuuskaupungiksi.

Kulttuuri ja taidekeskus

Väinölä oli lukuisten perheiden kotitalona aina 1980-luvulle, kunnes A. Ahlström-konserni alkoi karsia toimintansa rönsyjä. Tämän saneerausliikkeen myötä yhtiö luopui myös omasta asuntotoimestaan. Tehtävä siirtyi Varkauden kaupungille, joka osti myös Väinölän rakennuksen muiden vastaavanlaisten joukossa. Talo sai voimakkaan saneerauksen jälkeen asukikseen kaupungin kulttuuritoimiston. Talon yläkertaan varustettiin ateljeetilat ja suurimpia huoneita käytettiin juhla- ja kokoontumistiloina, järjestöjen toimitiloina sekä monen muotoisina taideharrastustiloina.

Vuosituhannen vaihteen lähestyessä ja taloudellisen laman koskettaessa myös Varkauden kaupunkia alkoi toimintojen supistaminen luonnollisesti myös kulttuuripalveluiden osalta. Väinölä pantiin myyntiin. Paikalle sattui galleristi Timo Hämäläinen, joka hankki rakennuksen omistukseensa ja siirsi Art´in-galleriansa kaikkine toimintoineen sinne.

Pian Väinölästä kehkeytyi taidekeskus, jossa oli paitsi laajentunutta näyttelytoimintaa, myös monen moista muuta taideaktiviteettia, tapahtumia, koulutustilaisuuksia, taidetyöpajoja, nukketeatteria, juhlia. Vuonna 2012 käynnistyivät taidekeskuksessa jokavuotiset naivistitaiteilijoiden näyttelyt, jotka ovat saavuttaneet kansallista ja kansainvälistäkin huomiota, ja tarjonneet myös Varkauden kaupungille mahdollisuuden esiintyä kulttuurikaupunkina. Sisätilojen lisäksi pihapiiriin on rakentunut Wäinölän Areena -niminen kesäinen tapahtumakeskus, jossa järjestetään kiitosviikkoja, runon ja suven päiviä, teatteriesityksiä ja konsertteja.

Lopuksi

Itse rakennuksen onni oli, että se päätyi jo hieman rapistuneena sellaisiin käsiin, joiden omistaja ymmärsi myös itse rakennuksen arvon ja on hoitanut sitä pieteetillä. Kaupungin puolelta onkin todettu, että ilman taidekeskuksen siirtymistä Väinölään rakennus olisi vain muisto. Nyt se on elävä muisto siellä asuneiden, työskennelleiden ja jatkuvaa kulttuurinnälkäänsä tyydyttävien mielissä. Väinölä elää!

Teoksen toimittajat ja oheiskirjoittajat sekä kustantaja ovat tehneet Väinölän arvoisen kulttuuriteon kertoessaan sen historian ja samalla tarjoamalla ulkopuolisemmalle lukijalle näkymän varkauteslaiseen kaupunkikulttuurin taustoihin ja nykyiseen kulttuurielämään. Kirjan lopussa on laaja lähdeluettelo niille, joita asian tutkiminen syvällisemmin kiinnostaa. Marja-Muusa Hämäläisen taitto on rauhallisen miellyttävä – ulkopuolinen olisi ehkä kaivannut Varkauden karttaa tekstissä esiintyneine paikannimineen pysyäkseen täydellisesti tarinassa mukana.

Lassi Saressalo