Solmukohtia

Kohtaamisia Päijät-Hämeessä

Aarniola-Järvinen, Sonja; Karisto, Antti; Niskanen, Riitta ja Ridanpää Janne: Solmukohtia. Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2024. Päijät-Hämeen tutkimusseura 2024. 179 s. 

Vuosi 2024 oli Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teemana ”Reitit ja risteykset, väylät ja verkostot”. Tämä sopi hyvin Päijät-Hämeen tutkimusseuralle, jonka 37. vuosikirja käsittelee juuri alueen verkostoja, innovaatioiden reittejä ja innovaattoreita. Siksipä vuosikirjan nimi Solmukohtia on enemmän kuin sopiva.  

Kirjoittajien kutsuminen ja teeman valinta tapahtui toki ennen tuon Euroopan laajuisen teemapäivän aiheen julkistamista, ja kirjoittajat tavallaan tietämättä tuosta teemasta hakivat juuri näitä eri tason kohtaamisia ja yhteiskunnallisten kehitysten alkupisteitä. Mitä nämä kohtaamiset sitten ovat?  

Nämä voivat olla henkilökuvia menestyneistä liikemiehistä ja heidän vaikutuksestaan elinkeinoelämään, ne ovat kuvauksia Päijät-Hämeeseen kehittyneistä teollisuuskeskuksista, ne saattavat olla arkeologisia löytöjä, jotka yhdistävät Hämeen muuhun maailmaan. Joku tietää kertoa siitä, miten meijerilaitos vaikutti maitotalouden kehittymiseen, koulutti hämäläisnaisia meijerityön ammattilaisiksi ja tarjosi mahdollisuuden itsenäiseen elämään.  

Kuka taas löytää kartanoelämästä naisia, jotka saavat koulutusta ja omistavat elämäntyönsä kansansivistykselle ja valistukselle. Joku on kaivanut arkistosta materiaalia, joka kertoo Iitin seurakunnan synnystä itäisen ja läntisen Suomen rajoilla – Iittihän suuntautui vastikään Päijät-Hämeeseen entisen Kymenlaakson orientaation sijaan. Joku taas keskittyy alueen julkiseen ja yksityiseen liikenteeseen kuvaamalla linja-autoasemaverkoston syntyä ja huoltoasemien nousua palvelemaan liikennettä – siis liikenteen solmukohtia. 

Lahden taidemuseo saa oman lukunsa, joka kertoo taideilmiöiden kohtaamisesta. Lukunsa saa myös maan- ja maailmankinkuulu Lahden julistebiennaali kytki Lahden tämän taiteenlajin universaaliin graafiseen maailmaan. Joku taas on kameransa kanssa vaeltanut Lahden katuja ja löytänyt sieltä arjen estetiikkaa, samaa estetiikkaa, jonka jokainen lapsi kokee leikkipaikoillaan kuvitellessaan sinne omaa mielenmaisemaansa. Ja kaiken solmii yhteen kirjoittaja, joka näkee solmun päijäthämäläisen tutkimuskirjallisuuden bibliometriikassa.  

Tämä lista on sisällöltään hengästyttävän laaja ja kertoo, kuinka moninaisista aineksista vuosikirja on koostettu ja kuinka ne varsin notkeasti soveltuvat yhden – toki valtaisan laajan yleiskäsitteen alle. Samalla se kertoo, että kulttuuriympäristö käsitteenä ei ole, kuten usein ajatellaan, vain rakennettua ympäristöä vastakohtana koskemattomalle luonnolle, vaan sillä on omat henkiset ulottuvuutensa yhteiskuntaelämän kaikilla sektoreilla. 

Ja kaikista näistä edellä anonyymeinä mainituista kirjoittajista on kirjan lopussa tiivistelmä, josta selviää keitä nämä kirjoittajat ovat. He ovat tohtoreita, piispoja, maistereita, dosentteja, tutkijoita, ammattikirjoittajia, omien erityisalojensa spesialisteja, minkä kyllä näkee tekstien tasostakin.  

Toimituskunta on tehnyt tarkkaa työtä, turha kai on mainitakaan, että viitteistöt ja lähdeluettelot ovat kunnossa. Tuomas Helinin taitto rauhallisen tyylikästä työtä. 

Lassi Saressalo