Seelinompelijoista Rautarouviin

Moninaisia Raahesta

Vähäkangas, Kirsti: Seelinompelijoista Rautarouviin. 110 tarinaa raahelaisista naisista. Raahe-seura 2024. 425 s.  

Suomalainen Naisliitto ry:n Naisten Ääni -sivut avautuivat vuonna 2015. Siinä on julkaistu jo reilut tuhat suomalaisten naisten pienoiselämäkertoja. Sivuille voi kuka tahansa lähettää aineistoja julkaistavaksi. Kirsti Vähäkangas oli julkaissut vuonna 2015 teoksen Kotosalla Raahessa – Meijjän kaupunki tarinoi, jossa oli pienoiselämäkerta raahelaisesta Elsa Swanljungista.  

Tämä herätti Naisten Ääni sivujen toimituksen, ja sitä pyydettiin julkaistavaksi kyseisille sivuille. Tämä taas innosti Vähäkankaan kaivamaan arkistojaan ja tekemään haastatteluja muistakin raahelaisista naisista, ja näitä kertyi loppujen lopuksi käsillä olevaan teokseen 110 kappaletta. Nämä ovat myös mukana mainitulla verkkosivustolla. 

Raahen Fiia 

Mainittu Elsa Swanljung oli muuten ensimmäinen Raahen Fiiaksi, kunniakansalaiseksi, valittu monitoiminainen, hyväntekijä ja tunnettu kaupunkipersoona. Rupesinkin katsomaan, mikä tämä tällainen Fiia oikein on ja selvisi, että Raahessa valitaan vuorovuosin Raahen Pekka ja Raahen Fiia (raahelaisittain Viia).  

Pekan taustan ymmärsin johdetun Per Brahesta, Raahen kaupungin perustajasta, mutta Fiian taustatietoja en monista hauista huolimatta löytänyt. No toki löysin Fiia -nimisen haruspurjekuunarin, jonka omistaa Raahen Purjelaivasäätiö. Säätiö on perustettu vuonna 1988, ja sen tarkoituksena on tutustuttaa lähinnä Raahen seudun nuorisoa merelliseen elementtiin aluksellaan. Samoin selvisi, että Fiia on tietenkin lyhennys Sofia tai Josefina -nimistä, mutta se ei esiinny sellaisenaan nimipäiväkalenterissa – paitsi Helsingin yliopiston almanakkatoimiston julkaisemissa koirien, kissojen ja hevosten nimipäiväluetteloissa.  

Niinpä päädyin ottamaan yhteyttä Raahe-seuran puheenjohtajaan Elina Romppaiseen, joka tiesi kertoa, että ”Fiia-nimellä ei ole Raahessa suoraan henkilöön liittyvää esikuvaa, vaan se on kunnianosoitus kaikkia niitä Fiioja kohtaan, jotka elivät Raahessa entisaikaan.  

Fiiat käsitetään mm. niinä lukuisina merimiesten vaimoina, jotka jäivät rannalle Raaheen huolehtimaan perheestään, kun mies lähti merille usein vuosikausiksi tienaamaan omaa osuuttaan perheen elatuksesta. Elämä heillä ei ollut helppoa varsinkaan silloin, kun meri vei aviomiehen, eikä palaajaa perheen luo enää ollut. Silloin tarvittiin sisukasta, osaavaa ja periksi antamatonta ”Viiaa”, joka huolehti oman pesueensa lisäksi usein myös naapuruston avun tarvitsijoista.” 

Naisia kaikilta elämän aloilta 

Kirsti Vähäkangas on omaan henkilögalleriaansa etsinyt ja löytänyt raahelaisia naisia kaikilta elämän aloilta. Hän on teoksessaan ryhmitellyt nämä syntymävuosien mukaan kronologisesti niin, että ensimmäinen löytö, Annikka Swahn, löytyy 1690-luvulta. 1850-luvulle päästessä edetään kymmenvuosittain aina 1950-luvulle, 1960-luku jätetään jostain syystä väliin ja ”tuoreimmet” elämäkerrat ovat 1970-luvulla syntyneiden naisten tarinoita.  

Tässä yhteydessä ei ole syytä lähteä esittelemään tarkemmin haaviin – tai pikemminkin verkkoon – tarttuneita naisia. Heitä on varsinaisista yhteiskunnallisista vaikuttajista tavallisiin arjen sankareihin, kuten teoksen otsikkokin kertoo. (Seelinompelija on purjeenompelija, tärkeä osa raahelaista laivanrakennusta purjelaiva-aikana.) Kaikki mukana olevat eivät suinkaan ole Raahessa syntyneitä, mutta jokaiselle on ominaista, että heidät on Raahessa tunnettu – ovat siis raahelaisia sanan laajassa merkityksessä. 

Jokaisen pienelämäkerran lopussa on mainittu lähteet, joista kokonaisuus on rakennettu. Tämä lisää teoksen tietokirjallista vakuuttavuutta. En kuitenkaan voi olla kommentoimatta teoksen ensimmäisen naisen tarinaa. Annika Svahn – näin nimi esiintyy Joutsenon kirkonkirjoissa – oli todella yksi niistä tuhansista naisista, jotka venäläiset isovihan aikana ottivat vangiksi, ja joista suuri osa myytiin orjiksi Venäjälle.  

Annika papintyttärenä oli erityisen tärkeä vanki. Hänet vietiin Pietariin, kastettiin ortodoksiksi, sai nimen Uljana, ja hän seurasi sittemmin venäläisiä joukkoja Suomeen. Mutta ei suinkaan taistelevana rakuunana, mitä hän kuulusteluissa väitti, vaan huoltojoukkoihin kuuluvana pyykkärinä, ruuanlaittajana, vaimona, ehkä jopa pakkoprostituoituna.  

Tämä olisi selvinnyt Risto Marjomaan artikkelista Suomen kansallisbiografiassa (osa IX, s. 491–492), jota lähdettä Vähäkangas ei ole huomannut käyttää. (Siellä on myös artikkeli mm. ensimmäisenä suomeksi kirjoittaneesta lyyrikko Isa Aspista, joka hänkin esiintyy käsillä olevassa teoksessa.) 

Kirsti Vähäkankaan teos on kunnianosoitus raahelaisille naisille ja on hyvä, että elämäkertoja tarjotaan luettavaksi muistakin kuin laajalti kuuluisuuteen nostetuista tai nousseista naisista. ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen”, lauleli aikoinaan Veikko Lavi. Jokainen nainen on elämäkertansa ansainnut, kertoo puolestaan Kirsti Vähäkangas.  

Lassi Saressalo