Oikeaksi kaupungiksi
Kotona Vantaalla
Kotioja, Eeva, Komulainen, Anitra: Oikeaksi kaupungiksi. Elämää, politiikkaa ja tapahtumia Vantaalla 1974–2024. SKS Kirjat 2024. 432 s.
Vuoden 2024 Valtakunnalliset Kotiseutupäivät järjestettiin Vantaalla. Päivien teemana oli Kotona Vantaalla. Teema sopii hyvin viidenkymmenen kaupunkilaisvuoden ikäiselle monesta suuralueesta rakentuvalle pääkaupunkiseudun nuorimmalle kaupungille, entiselle Helsingin maalaiskunnalle, sittemmin toviksi Vantaan kauppalaksi muotoutuneelle kokonaisuudelle.
Kun vilkaisee aluksi teoksen etusisäkannen karttaa vuodelta 1974 ja muistaa verrata sitä takasisäkannen karttaan vuodelta 2018, huomaa, että kaupungistuminen on ollut ripeää. Mutta samalla huomaa, että Vantaata halkoo neljä maantiepääväylää, keskellä tiheintä Vantaata kulkee pohjoiseen menevä päärata ja etelärajoja nuolee pääkaupunkiseutua yhdistävä Kehä III.
Uusimmissa kartoissa näkyy vastikään kokonaisuutena avattu Kehärata, joka yhdistää kaupungin suuralueet toisiinsa. Ja kaiken tämän eteläpuolella on Helsinki, joka viime vuosina on menettänyt osan kasvustaan juuri Vantaalle.
Tätä Vantaata asuttavat sataa eri kieltä puhuvat vantaalaiset, muita kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia alkaa olla jo joka neljäs kaupunkilainen. Vantaa vetää, se on uudistuva itsellinen kokonaisuus, jonka työpaikkaomavaraisuus on jo yli sadan prosentin.
Helsingin työvoimareservistä on tullut muutamassa vuosikymmenessä työvoimaa imevä kansainvälisen lentoliikenteen solmukohta, Seutulasta on tullut Helsinki-Vantaan Aviopoli, pääkaupunkiseudun toiseksi suurin työpaikkakeskittymä. Sen sijaan Vantaan päärautatieasema on jostain syystä edelleen nimeltään Tikkurila.
Minuutta etsimässä
Kirjan tekijät ovat alan ammattilaisia, historioitsijoita, ja sen mukaista on kynän jälkikin. Teos etenee kronologisesti, hakee kaupunkikehityksen mittareita, etsii ja löytää Vantaan keskeiset menestystekijät, niin taloudelliset kuin inhimillisetkin, tarkastelee poliittista muutosta päätöksenteossa, näkee haalarivantaalaisen muuttuvan korkean teknologian osaajaksi.
Jalokivenä kruunussa on Heurekan tiedekeskus, joka ei kelvannut Espoolle eikä Helsingille, mutta jonka Vantaa halusi saada ja sai. Vuosien myötä vantaalainen on kaupungistunut, muuttunut kehyskuntalaisuudesta itsenäiseksi tekijäksi, löytänyt minuutensa Helsingin varjosta ja esittelee nyt itseään kaupunkina, jossa ihmisen on hyvä olla.
2000-luvun alussa kummitellut ajatus pääkaupunkiseudun muuttamiseksi liitosten kautta yhdeksi kokonaisuudeksi kariutettiin poliittisesti ja synnytettiin Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta. Jotenkin olennaista tässä nykyisessä tasavertaisessa kumppanuudessa on se, että kaikkien kolmen, Helsingin, Vantaan ja Espoon johdossa istuvat saman puolueen – Kokoomuksen – edustajat.
Vantaasta kotiseutu
Yksi tekijä vantaalaisuuden syventämisessä jokaisen asukkaan omaksi kotiseutuidentiteetiksi on halu tehdä Vantaasta kotiseutu. Se ei ole ollut helppoa. Suuralueiden keskukset tikkuriloineen, keravineen, myyrmäkineen ovat kautta aikojen eläneet omaa elämäänsä ja siksipä yhteistä vantaalaista kaupunkilaisidentiteettiä on 2000-luvulla lähdetty tietoisesti rakentamaan.
Vantaalla ei naapureittensa tapaan ole omia luksusalueitaan vaan vantaalaisten tulotaso on kautta linjan kohtalaisen yhdenvertaista. Tämä on estänyt isoloitumisen ja jakautumisen ”hyviin ja vähemmän hyviin” alueisiin. Tämä tarkoittaa myös kunnallisten palveluiden kohdentamista tasaisesti eri suuralueilla. Myös voimakkaan maahanmuuton mukanaan tuomaa eriarvoisuusprosessia on tietoisella vähemmistöpolitiikalla onnistuneesti lievennetty.
On synnytetty Vantaa-viikko, on kehitetty kaupunginosapäiviä, tuettu kulttuuripalveluja ja annettu myös jo vuonna 1961 perustetun Vantaa-Seuran (alun perin Helsingin pitäjän kotiseutu- ja museoyhdistys) rakentaa omaa vantaalaisuuttaan tapahtumien ja merkittävän julkaisutoiminnan kautta.
Suomen Kotiseutuliitto nimesikin Vantaa-Seuran vuonna 2017 vuoden kotiseutuyhdistykseksi. Seura kytkee nykyvantaalaisuuden tiiviisti esihistorialliseen ja historialliseen kulttuuriperintöön ja tarjoaa näin myös uusvantaalaisille mahdollisuuden sitoutua uudisrakennettuun kulttuuriympäristöön.
Lopuksi
Teos on huolellisesti toimitettu, pääluvuissa kulkevat huomaamattomat nootitukset, jotka ohjaavat lukijan tarvittaessa viitteiden kautta käytettyjen lähteiden pariin. Liiteosiossa on luonnollisesti esitetty poliittisten päättäjien luettelot, poliittisen kentän kehitys, väestötietoja ja muuta tärkeää, tiiviinä joskin hieman vaikeasti luettavina listoina.
Kaiken kaikkiaan teos on varsin helposti luettavaa uuden tyylin kuntahistoriaa, jossa ei ole kaihdettu epäkohtien tuomista esiin, mutta jossa selvästi nousee esiin tulevaisuuden optimismi ja selkeä kuva tulevaisuuden omaleimaisesta Vantaasta. Kaupungista, jossa turha byrokratia on pyritty luovilla hallintoratkaisuilla minimoimaan ja jossa kuntalaisen ääntä sekä kuunnellaan että kuullaan.
Lassi Saressalo