Muutosten Pirkkala

Pyhäjärven etelärannalla

Toimituskunta Jukarainen, Pirjo; Merikanto, Maija-Riitta; Vallas, Hannu; Hulkkonen, Leena; Kivelä, Pirjo; Silfverhuth, Olli-Pekka (toim.): Muutosten Pirkkala. Pirkkala-Seura 2024. 168 s. 

Pirkkalan kunta sijaitsee Pyhäjärven etelärannalla Pirkanmaalla, Tampereen kaupunkia vastapäätä. Pyhäjärven nimi taas viittaa rajajärveen, niin kuin niin monet muutkin pyhä-alkuiset paikannimet. Järvi ja siihen laskeva Tammerkoski ovat olleet joskus ammoisina aikoina raja Ylä-Satakunnan ja Hämeen välillä. Pirkkalan kylän historia ulottuu muinaisaikaan ja kauan se olikin varsin tavanomainen maaseutupitäjä nimeltään Etelä-Pirkkala, kuten sivun 4 kartta tietää kertoa.  

Pohjois-Pirkkala taas oli nykyistä Nokiaa ja Tamperetta. Vaikka tunnen entisenä tamperelaisena Pirkkalan seudut kohtalaisen hyvin, odottelin kuitenkin sellaista karttaa, josta selviäisivät kunnanosien nimet, joita teksteissä käytetään jatkuvasti. Sellainen kartta löytyykin sivulta 164 – siis kirjan lopusta. Tähän varmaan liittyy jokin salainen tarkoitus, jota en välttämättä ymmärrä.  

Pirkkalan tilojen historia ulottuu parhaimmillaan myöhäiskeskiajalle ja sen suurimmat taloudet olivat ratsutiloja eli rustholleja. Muutosten Pirkkala kertoo, usean kirjoittajan voimin, kuinka vuosisadan puolivälissä rauhallinen maaseutuelinkeino alkoi hiipua, ja tilalle tuli Tampereen keskusasemaa hyväkseen käyttävä Pirkkalan niin sanottu kehyskunta. Syntyi pientaloasustusta ja 1970-luvulta alkaen myös kaupunkimaisempaa rakentamista.  

Aika toi mukanaan myös parantuneet kulkuyhteydet. Kun viime sotiin asti käytiin Tampereen Laukontorilla myymässä maataloustuotteita vesitse yli Pyhäjärven ja kun samaa reittiä käyttivät myös kaupungissa työssä käyvät, hurauttaa pirkkalalainen työpaikalleen ja kulttuurielämään Tampereelle nelikaistaista moottoritietä. Tien rakentamista vastustettiin jossain määrin – luonnonsuojelu oli nousemassa osaksi yhteiskuntakehityksestä käytävää keskustelua – mutta se, joka ajaa nyt tätä kehätieksi kutsuttua väylää ja katselee sen varteen syntynyttä monimuotoista pienteollisuutta, ei voi kuin kiitellä päättäjien viisautta. 

Pirkkalassa on myös lentokenttä, jota käyttävät niin puolustusvoimat kuin kansainväliset halpalentoliikenneyhtiöt. Satakunnan lennosto onkin ollut Pirkkalaa luonnehtiva maanpuolustuksen aselajijoukko-osasto. Luontevasti kentän sen nimi on Tampere-Pirkkala, joka noudattaa samaa kaavaa kuin Vantaalla oleva Helsinki-Vantaan lentokenttä. 

Pirkkala on saanut luonnollisesti rakennettua itselleen nykyaikaa vastaavat koulutusjärjestelmät esikoulusta lukiotasolle asti. Nämä on keskitetty tiiviisti kuntakeskukseen ja sitä kutsutaankin Pirkkalan kampukseksi. Muuallahan kampus on yleensä yliopistoihin ja korkeakouluihin liittyvä aluekäsite.  

Mutta tämäkin luku kirjassa kertoo siitä voimakkaasta kehityksestä, joka Pirkkalassa on ollut käynnissä, ja joka näkyy myös rakennuskeskittyminä; niiden kruununa kuusitoistakerroksinen maamerkki. Samalla se kertoo pirkkalaisesta piirteestä tehdä kunnasta moderni kaupunki, kuitenkin niin, että kaupunki-nimeä ei haluta ottaa käyttöön. Sen sijaan kunnanjohtajasta tehtiin pormestari, kuten Tampereella kaupunginjohtajasta. 

Kirjassa on oma lukunsa myös seurakuntaelämästä, jonka perimätieto kertoo alkaneen jo 1200-luvulla, kun Pirkkalan pyhät pihlajat alkoivat kumartaa uutta uskontoa. Pirkkalan Vanhan Kirkon suunnitteli arkkitehti Ilmari Launis. Jostain syystä se meikäläisen katsojan silmissä vaikuttaa saaneen tanskalaisen kirkkorakennuskulttuurin piirteitä. 

Kirkossa on monien vaiheiden jälkeen aikaansaatu alttaritaulu (Uuno Alanko), jota kirjassa kuvataan. Olisikohan ollut liikaa vaadittu, että tästä alttaritaulusta olisi käyty näpsäisemässä myös ihan oikea kuva. Kirkko on kuitenkin jäänyt pieneksi, ja kasvavaa tarvetta varten rakennettiin vuonna 1994 valmistunut uusi kirkko ja seurakuntakeskus. Sinne ei hankittu alttaritaulua, vaan kirkkoväki voi ihailla luonnon taideteosta, metsää ja peltomaisemaa. 

Kirjan kuvitus on toisaalta perinteistä kotiseutuyhdistyksen arkiston kuvitusta, mutta esiin nousevat Hannu Vallaksen hienot ilmakuvat; hänhän on alan johtava kuvaaja Suomessa. Näistä näkee selvästi Pirkkalan rakentumisen maaseutumaisemaan, kuntakeskuksen palveluineen ja teollisuuslaitosten sijainnin. Keskellä kaikkea väreilee pieni Vähäjärvi, joka aikoinaan tuli tunnetuksi kelluvista turvelautoistaan. Kannen ilmakuvasta olen löytänyt myös entisen kotitaloni Pyhäjärven takaa Pispalan rinteestä. Atte Tuulenkylä on valinnut kirjan formaatiksi vaakatason ja taittanut teoksen rauhallisen tyylikkäästi. 

Lassi Saressalo