Kuulumisia Halikosta
Littlejuttuja Halikosta
Hinkka, Reijo: Kuulumisia Halikosta. Rikala-Seura 2024. 230 s.
Tämän jutun otsikko on alkuosaltaan lainattu Veikko Huoviselta. Hän käytti termiä kuvatessaan omia tarinoitaan niiltä osin, kun ne eivät muodostaneet selkeää kokonaisuutta. Siksipä se sopiikin Reijo Hinkan tarinakokoelmaan, joka on kooste hänen kirjoituksistaan eri lehtiin, pitämistään esitelmistä ja oman ilmoituksensa mukaan materiaalista, jota ei saanut mahdutettua kirjoittamaansa Salon seudun historian toiseen osaan (1984). Kirja on tuotettu Books on Demand -tekniikalla ja on myös luettavissa netissä Googlen hakemiston kautta.
Jokunen poiminta
Koska kirjassa ei ole varsinaista loogista juonta, ei sen muodostamaa kokonaisuutta tässä ole syytä lähteä laajemmin esittelemään. Ensimmäisenä kiinnostavana artikkelina mainitsen halikkolaista ja uskelalaista luonnetta kuvaavat otteet Halikon Hakoniskat -nimisestä Niilo Kallion kokoamasta kolmiosaisesta teoksesta vuosilta 1920, 1922 ja 1939. Siinä hän on merkinnyt muistiin hyvien kertojien Ida ja Ville Heinosen luonnehdintoja paikkakuntalaisista. ”Halikkolainen nai julmanki, kun se raha saa, uskelalaine räknä vähä muaron pääl” on otsikkona jutulle, jossa oivallisesti tuodaan esiin naapuripiloja eli köllejä.
Hinkkaa ovat kiinnostaneet myös esimerkiksi Halikonjoen rantatöyräiden maanvyörymät; savimaa on vyörynyt useinkin jokeen jopa hehtaarien kokoisina maansiirtyminä ja näin muokannut joen kulkua. Halikonjokeen liittyy myös tarinasto tukinuitosta joskus 1800-luvun puolella. 1800-luvun makupaloja ovat myös muistelmat susista halikkolaisten riesana, joulukiireiden kuvaus, ravikilpailut erämaajärvellä tai vaikkapa kirkkotallikulttuuri Halikossa unohtamatta rautatietä ja sen tunneleita.
Unohtuneet eivät ole vienankarjalaiset kulkukauppiaat, reppuryssät, joita virkavalta vihasi, kun nämä eivät maksaneet tulleja ja veroja, mutta kansalaiset näitä kaupankävijöitä rakastivat. Oman lukunsa saa valtionhoitaja Mannerheimin vieraillessaan Salossa ja Halikossakin. Erilaisia tasavuotisjuhla-artikkeleita ovat muun muassa seurakunnan 600-vuotisjuhlat, Suojeluskunnan perustamisen satavuotisjuhla, samanikäinen on ollut myös Angelniemen koulu ja halikkolaiset työväenyhdistykset.
Teoksen loppuosa on eräässä mielessä hautausmaakävelyä. Hinkka nostaa esiin lyhyillä henkilökuvilla halikkolaisia henkilöitä; valtiopäivämiehen, tunnetun rikollisen Sika-Kyöstin surmaajan, kunnan ja seurakunnan yleismiehen, lähes tuntemattomaksi jääneen naistaiteilijan yhtä hyvin kuin pitkäaikaisen koulumiehen tai tunnetun sotaveteraanin ja poliisikonstaapelin. Ulkopuoliselle näiden henkilöiden tarinat ovat hyvinkin luettavia ilman, että heidän nimiään välttämättä panee merkille.
Lopuksi
Teos on omakustanne ja valmiin kustannustuottajan Books on Demand GmbH kanssa yhteistyössä tehty. BoD on kirjanjulkaisualalla toimiva yritys, jolla on toimipisteitä Saksassa, Ruotsissa, Tanskassa, Ranskassa, Itävallassa, Isossa-Britanniassa, Sveitsissä ja Suomessa. Yrityksen päätoimipaikka on Saksassa. BoD:n liikeidea on pienkustannekirjojen julkaisu, ja kirjat painetaan tarvepainatuksena. Tämä tapa julkaista omakustanteita on leviämässä Suomessa muidenkin toimijoiden kautta. Kustannusyritys tuottaa kirjan ja vastaa osaltaan myös sen jakelusta ja tarvittaessa osallistuu myös sen ulkoasun suunnitteluun.
Kuulumisia Halikosta on ulkoasultaan varsin yksitoikkoinen, eikä taittajalla, Miika Rosendalilla, ole ollut juurikaan mielikuvitusta kirjan elävöittämiseksi. Joidenkin artikkelien osalta olisi vaikkapa voinut yhdessä tekijän kanssa miettiä täydentäviä kainalotekstejä ja tietolaatikoita. Näiden lisääminen aiemmin julkaistuihin teksteihin ja erottaminen ja taittoteknisesti, olisi toki vaatinut hieman lisätyötä, mutta olisi samalla antanut lukijalle miellyttävämmän lukunautinnon kuin nyt varsin yksitoikkoiseksi jäänyt tekstimassa.
Lassi Saressalo