Elossa – kaiken uhalla

Naiseksi kasvamisen tuskaa sodan varjossa

Paajanen, Kyllikki (kirj.), Teppana, Hissu. (toim.): Elossa – kaiken uhalla. Kotiseutuneuvos Kyllikki Paajasen perhe sodan jaloissa. Kesälahti-Seura 2024. 595 s.

Tietokirjallisuuteen lasketaan monen muun kirjoittamisen lajin mukana myös elämäkerrat – etenkin, jos ne ovat jonkun muun kuin henkilön itsensä kirjoittamia. Nämä taas ovat omaelämäkertoja (autobiografioita) tai muistelmia. Kirjallisuuskeskustelussa on käyty rajanvetoa siitä, missä määrin autobiografiat ovat tietokirjoja – ne ovat usein dokumentoimattomia, joskus kovinkin subjektiivisia minäkertomuksia ihmisen elämästä rajatussa kontekstissaan.

Eri henkilöiden kirjeenvaihtoon perustuvat teokset, jos ne on toimitettu ja kontekstioitu, ovat parhaimmillaan selkeästi tietokirjoja, mutta pelkkinä kirjekokoelmina liikkuvat sillä rajalla.

Päiväkirjat taas ovat henkilökohtaisia kirjoja tai vihkoja, joihin kirjoitetaan muistiinpanoja omasta elämästä aikajärjestyksessä. Päiväkirjan merkinnät voivat olla yleisluontoisia tai hyvinkin henkilökohtaisia. Joillekin niin henkilökohtaisia, ettei niitä voi toisilla luettaa. En tiedä, miten toimittaja ja päiväkirjan pitäjä ovat tämän aineiston osalta asiasta sopineet – kovin henkilökohtaisia nämä osittain kyllä ovat. Tästä olisi ehkä ollut syytä muutamalla sanalla antaa lukijalle valaistusta.

Mutta päiväkirjan pitäjä on tarjonnut toimittajalle koko kirjan ingressiksi tekstin: Miten monta kertaa kuvittelinkaan aikoinani, että kirjoitan ”memuaarini” ja ne julkaistaan. Nyt en kuvittele julkaisemista, mutta ehkäpä tallentamisella voisi olla samanlaista arvoa kuin hollantilaisen ja flaamilaisen maalarin laatukuvalla!

Tietokirjan yhtenä kriteerinä on se, että teoksessa esitetyt asiat, väitteet ja näkökulmat on pystyttävä riittävällä viitteistöllä, selkeällä kontekstilla ja lähdeaineiston esittelyllä dokumentoimaan. Siksipä tietokirjallisuudesta on selkeästi pyrittävä erottamaan dokumenttiromaanit, vaikka niiden taustamateriaalin kokoaminen olisi kuinka ammattimaista.

Kotiseutukirjallisuudessa nämä genrerajat ovat ehkä muita kirjallisuudenlajia vielä häilyvämpiä. Moni kaunokirjallinen teos kuvaa lähiympäristön arkea, asettuu johonkin paikkaan ja rakentuu etnografisen kerronnan varaan, mutta henkilöt ja tapahtumat ovat fiktiivisiä. Ajatellaanpa vaikka Kalle Päätaloa kotiseutukuvaajana!

Yksinkertaistetusti: kaikilla kirjoilla on sisällään kotiseutu. Mutta kaikilla kotiseuduilla ei ole kirjaa.

Nuoren neitosen kertomus

Hissu Teppanan toimittamat kotiseutuneuvos Kyllikki Paajasen (1923–1990) päiväkirjoihin ja kirjeenvaihtoon perustuvat teokset Mummo, äiti ja mie (2013) ja nyt käsillä oleva Elossa – kaiken uhallakin liikkuvat juuri sillä rajalla, ovatko ne tietokirjoja vai henkilökohtaisista päiväkirjamerkinnöistä koottuja dokumentteja.

Jonkinlaista lähdeaineistoa tarjoavat kirjaan toimitetut aikuisen Kyllikki Paajasen myöhemmät tekstit, jotka Teppana on sijoittanut eräänlaisiksi ingresseiksi lukujen vaihtuessa uusiin. Itse päiväkirjoissa viitataan runsaasti asiatietoihin, joita minä-Kyllikki kokoaa päiväkirjoihinsa kirjallisuudesta, lehdistöstä, radiosta ja myös huhuista ja juoruistakin.

Teosten kotiseutumaisema vaihtelee Kesälahden kunnan alueelta Viipuriin, jossa ensimmäisen teoksen tyttö käy koulua ja pitää päiväkirjaansa. Toisessa teoksessa liikutaan vuosien 1939 ja 1944 välillä Kesälahden kodin ja perheen, Viipurin kouluvuosien ja Helsingin opiskeluvuosien välillä, ja pistäydytään välillä Suomussalmella lottatehtävissä ja lopulta kurkistetaan taas Kesälahdelle sodan jälkeiseen aikaan.

Kyllikki on ahkera päiväkirjan pitäjä, innokas kirjeiden kirjoittaja ja maailmaa seuraava nuori nainen. Hänen naiseksi varttumistaan voi seurata kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta.

Kolme tasoa

Kirjasta voi helpostikin löytää kolme kerronnan tasoa. Ensimmäinen on Kesälahden arkipäivää ja vähän juhliakin, joista raportoidaan päiväkirjassa käytännössä päivittäin. Koti, perhe, suhteet läheisiin, isättömyys ja arjen työ saavat rinnalleen ahkeran lukijan tavoittaman kaunokirjallisuuden ja sen myötä myös eräänlaisen haavemaailman. Etnografista dataa!

Toisena tasona kulkee koko tekstin ajan nuoren naisen erotiikka, alkuvuosien ihastukset, milloin mihinkin nuoreen ja komeaan mieheen. Haaveet turvallisesta tulevaisuudesta ja rakkaudesta, omasta perheestä ja onnesta, jäävät useimmiten ihastusten asteelle, ja jotenkin kaivamaan naiseksi varttuvan neitosen mieltä. Sitä oikeaa ei tunnu löytyvän, ensimmäinen seksuaalinen kokemus tapahtuu syvässä humalatilassa, romuttaa eroottisen unelman ja jää painamaan mieltä.

Opiskelija-, työ- ja lottapalvelusvuodet tuovat mukanaan myös alkoholin ja lopulta ilmeisen traumaattisia irtosuhteita, ennen kuin elämä heittää opiskelevan ja journalistiksi valmistuvan naisen takaisin kotikylälle kansakoulunopettajaksi. Koska on odotettavissa, että vielä kolmaskin osa päiväkirjoista ilmestyy – näinhän toimittaja esipuheessaan ilmaisee puhuessaan trilogiasta – saamme vasta tietää, miten tämä maailma Kyllikin osalta järjestyy.

Kolmas taso pitää sisällään sodan, joka dominoi käytännössä koko päiväkirjakokonaisuutta. Ja samalla tulevat esiin yhteiskunnallis-poliittiset näkemykset Kyllikin päiväkirjoissa. Isä oli vapaussoturi ja oikeistolaisuus tulee läpi päiväkirjojen asennemaailmassa.

Talvisota vahvistaa bolševismikammoa, Saksan hyökkäys Tanskaan, Norjaan ja läntiseen Eurooppaan aiheuttaa negatiivisen tunnereaktion, joka kuitenkin pian vaihtuu jatkosodan tuomaan isänmaalliseen ja saksalaisystävälliseen hurmokseen. Kunnes kaikki taas muuttuu ja maailmansodan lopputulos osoittautuu suureksi pettymykseksi ja bolševismikammo muuttuu neuvostopeloksi. Tämä prosessi on mielenkiintoinen ja vastannee laajemminkin sitä mentaalista prosessia, jonka suomalaiset sodan aikana läpi kävivät.

Lopuksi

Kotiseutuneuvos vuodelta 1985, Kyllikki Paajanen julkaisi elämänsä aikana 12 Kesälahteen liittyvää kotiseututeosta. Ja kyllähän Kesälahti kotiseutuna dominoi päiväkirjoittaja-Kyllikin ajatusmaailmaa, vaikka elämä ”stadissakin” veti puoleensa, kun Viipuria ei enää ollut. Oliko sitten hyvä vai huono asia hänen kohdallaan, kun kotiolot pakottivat antautumaan opettajan uralle kotikunnassaan, sen varmaan saamme vielä lukea tulevista päiväkirjadokumenteista.

Mutta että kotiseututietokirja??

Lassi Saressalo