Aspin Jaakot ja Kukkulan talo

Kaikkiko kaikesta?

Jokinen, Leena: Aspin Jaakot ja Kukkulan talo. Aspin perheen ja Kukkulan talon elämän vaiheita Puolangan kirkonkylällä 1800-luvulta 2020-luvulle. Omakustanne/BoD, Helsinki 2024.

Kaikki alkoi siitä, kun vuonna 1768 veroluetteloihin ilmestyneestä Puolangan pitäjän Kiiskilä nimisestä tilasta alettiin 1800-luvun lopulla perustaa torppia. Yksi niistä lohkottiin ja rekisteröitiin vuonna 1899 Kukkula -nimiseksi tilaksi, josta tämä teos kertoo. Tai paremminkin se kertoo ihmisistä, jotka ovat tuolla Kukkulan tilalla, sen päärakennuksessa ja pihapiirissä eli paikallisesti kartanolla, asustelleet tai jollain tavalla sieltä alkunsa saaneet. Se kertoo Aspin suvun tarinaa, joka sukunimi sittemmin vuonna 1935 muuttui Aspinjaakko-nimeksi. Mutta se kertoo myös rakennuksen historian.

Teoksen taustalla on laaja arkistomateriaalikokoelma, jonka kimppuun tekijä pääsi eläkevuosillaan. Kyseessä on kokoelma mitä erilaisimpia lähdemateriaaleja: virallisia asiakirjoja, lehtileikemateriaalia, kalenterimerkintöjä, kirjeitä ja kirjoitelmia sekä valokuvia suvun ihmisiltä reilun puolentoistasadan vuoden ajalta. Tämän aineiston Jokinen on pyrkinyt parhaansa mukaan saattamaan jonkinlaiseen loogiseen järjestykseen.

Sukukirja

Kirjan ensimmäisessä osassa käydään läpi Aspin suvun linjasukua mahdollisimman tarkkaan. Samalla luodaan syvemmälle meneviä henkilökuvia niistä aineksista, joihin aineisto ja uudemmat haastatteluaineistot antavat mahdollisuuden. Esiin nousevat luonnollisesti ensimmäinen suomen kielellä lyyrisiä runoja kirjoittanut, nuorena kuollut Isa Asp (1853–1872) ja toimittaja, runoilija ja sanomalehtikirjailija Edward Merikari (aik. Asp) (1869–1953) millään lailla väheksymättä muita suvun henkilöitä.

Nämä henkilökuvat ulottuvat tähän päivään saakka. Aspin sukua tuntematon olisi kyllä kaivannut jonkinlaista sukutaulukkoa, jotta sukulaisuussuhteet ja sukuhaarat selviäisivät – itse tekstistä niitä on jossain määrin vaikea seurata. Mutta kyllähän tällainen sukukirja (Fennican luokitus) on pääsääntöisesti tarkoitettukin niille, joita sukulaisuus koskee, ei välttämättä ulkopuoliselle lukijalle.

Fyysisen tilan vaiheita

Toinen pääluku seuraa Kukkulan tilan omistussuhteita ja talon ja pihapiirin rakennusvaiheita vuodesta 1926 aina 2000-luvun puolelle asti, jolloin siitä oli lohkottu lukuisia osia suvun jäsenten tarpeisiin. Itse Kukkulan talo oli tyhjänä ja asuinkelvoton ja se ajateltiin purkaa. Puolangan kotiseutuyhdistys oli kuitenkin kiinnostunut arvokkaan rakennuksen säilyttämisestä ja ottamisesta yleiseen käyttöön eräänlaisena kulttuuritalona. Näin kävikin, rakennus ja pihapalsta siirtyivät kaupalla Puolangan kunnan omistukseen vuonna 1997.

Jokinen seuraa tilan omistussuhteiden muutoksia ja itse rakennusten muutoksia vuosi vuodelta, asiakirja asiakirjalta ja korjauskerta korjauskerralta. Dokumentointi on tarkaa, mutta jokseenkin turhanpäiväisetkin tekemiset olisi kyllä voinut jättää kertomatta.

Elämää

Kolmas pääluku kuvaa aspilaisten elämänvaiheita suurelta osin kirjeenvaihdon avulla ja tuo myös mukaan ne asukkaat Kukkulassa, jotka eivät suoraan liity Aspin sukuun. Tilapäiset vuokralaiset on kartoitettu ja heistä on lyhyet esittelyt, lieneekö tämäkään ollut tarpeen.

Kuitenkin selvää on, kuten tekijä huomaa kertoa, että yhteiskunnallinen muutos johti siihen, että Kukkulasta tuli pääsääntöisesti aspilaisten eri sukuhaarojen kesänviettopaikka, kunnes se siis muuttui kunnalliseksi kulttuuritaloksi. Siellä kokoontuvat erilaiset yhdistykset, siellä järjestetään tapahtumia, pidetään nuorisokahvilaa, musisoidaan ja palvellaan matkailijoita. Myös vuonna 2004 perustettu Ida Asp -seura pitää kokouksensa talossa.

Lopuksi

Viimeisessä pääluvussa pyritään luomaan historiallista ja yhteiskunnallista kontekstia aiemmille luvuille. Mutta ei tämä oikein luonnistunut. Lyhyet luvut Lotta Svärd -järjestöstä, elintarvikesäännöstelystä, postilaitoksesta, kirkollisista vaiheista, pankkitoiminnasta, suomalaisen koulun alkuvaiheista eivät oikein istu kokonaisuuteen. Sen sijaan vanhojen asiakirjojen termistö on hyvä, sen olisi voinut laittaa erilliseksi liitteeksi tai sijoittaa tietolaatikkona toiseen päälukuun. Muut osiot tässä viimeisessä luvussa olisi voinut sijoittaa sopiviin kohtiin kainaloartikkeleina, nyt ne jäävät valitettavan irrallisiksi.

Leena Jokinen on tehnyt uutteraa työtä Aspien/Aspinjaakkojen sukuselvityksessään ja Kukkulan talon tarinassaan. Tämä on hänen ensimmäinen tietokirjansa ja on valitettavasti todettava, että teksti olisi ollut syytä antaa vielä kerran jonkun kirjoitusammattilaisen esiluettavaksi. Edes jonkinlainen kustannustoimittajaote olisi ryhdistänyt kirjaa, tiivistänyt ja etsinyt tekstiin omat selkeät painotuksensa. Nyt rönsyjä on liikaa. Ei kaikkea aina tarvitse uloskirjoittaa, vaikka materiaalia olisikin.

Lassi Saressalo