Aitoon kyläkirja

Tarkkaa työtä

Asikainen, Terho (toim): Aitoon kyläkirja. Kouvala, Miemola, Kajantila, Lemmettylä ja Säynäjärvi ennen vuotta 1939. Aitoo–Kaukkala kyläyhdistys AiKa 2024. 437 s.

Aitoo on, kuten kyläkirjan nimikin kertoo monesta kylästä muodostunut kokonaisuus Pälkäneellä entisen Luopioisten kunnan alueella. Vuoden 2019 lopulla Aitoon taajamassa asui noin 540 asukasta.

Mistä Aitoo tunnetaan

Aitoo on laajemmin tunnettu lähinnä kahdesta asiasta. Ensimmäinen on Anna Tapion koulu, joka on saanut nimensä perustajastaan Anna Helena Tapiosta (1900–1971), joka oli suomalainen puutarhaopettaja. Hän perusti vuonna 1933 Aitoon talous- ja puutarhakoulun, sittemmin vuoteen 1989 Aitoon Kotitalouskeskikoulun ja oli sen ensimmäinen johtaja. Nykyisin koulu on Suomen ainoa perusasteen sisäoppilaitos. Sen oppilaat tulevat yli 70 kunnasta Suomessa. Se on myös lähikoulu entisen Luopioisten kunnan alueen oppilaille.

Vuonna 1934 koulusta erotettiin omaksi yksikökseen Aitoon talous- ja puutarhakoulu, joka sai vuonna 1949 emäntäkouluoikeudet, toimi sellaisena vuoteen 1988 asti, jolloin nimi muuttui Aitoon kotitalousoppilaitokseksi. Nykyisin se on osa Aitoon koulutuskeskusta. Vanhemmat ikäluokat muistavat, kuinka aikojen myötä koulun nuorista opiskelijoista usea noudettiin Luopioisten ja Pälkäneen talojen emänniksi.

Toinen Aitoota tunnetuksi tekevä ilmiö on Aitoon kirkastusjuhlat, joita on vietetty aina vuodesta 1882. Tuo vuosi on paikallisen Vapaapalokunnan perustamisvuosi. Entisinä aikoina Hämeessä oli tapana, että kullakin pitäjällä oli oma nimikkokirkkopyhänsä. Tällaisena pyhänä pitäjäläiset kokoontuivat kirkkoonsa, ja samaan aikaan järjestettiin usein myös markkinat. Näin myös Luopioisissa, Aitoon kotipitäjässä, jonka kirkkopyhä on ollut kirkastussunnuntaina. Kirkolle kokoonnuttiin viettämään ”Kirkastosta”. Vähitellen kirkkopyhäperinne alkoi muualla hiipua, mutta Aitoon kirkastusjuhlat ovat pystyneet pitämään perinteen hengissä, joskin kirkollinen osuus on jäänyt sivummalle ja Kirkastusjuhlasta on tullut suosittu VPK:n talkoilla pyörittämä rockfestivaali.

Taustoitusta

Aitoon kyläkirjan sisältö rakentuu pääosin kylien talomatrikkeleiden varaan. Yhtenä vaikuttimena tähän on, että tekijäkunnassa oli mukana sukututkimuksen harrastajia ja ammattilaisia, joille arkistojen dokumenttien käyttö on tuttua työtä. Kirjan toimittajaksikin saatiin omaa sukututkimustoimistoaan pitävä Terho Asikainen.

Kyläkirja lähtee liikkeelle perinteisesti kuvaamalla Aitoota jo otsikossa mainittujen kylien summana. Erityisen kiitoksen ansaitsevat Mikael Asikaisen tekemät alkusivujen kartat, yleiskartta ja osakartta kustakin kirjassa olevasta kylästä. Näin lukija pysyy sananmukaisesti kartalla kylämatrikkelia selatessaan.

Johdantoartikkelit sijoittavat Aitoon Luopioisten pitäjään ja mietiskelevät muun muassa kylien nimien muinaista alkuperää. Samalla lailla lukija tuodaan sisään länsisuomalaiseen sukunimitraditioon, joka toisaalta liittyy talojen ja tilojen nimiin, toisaalta sukunimilain tultua voimaan pitkälti nen-loppuisiin nimilistoilta noudettuihin usein luontoaiheisiin sukunimiin (Virtanen, Rantanen, Vuorinen). Tekstit seuraavat maatalouden muutosta, kaupankäyntiä, liikenteen kehittymistä, koulunkäyntiä, seurakuntaelämää tiiviinä paketteina – onneksi toimittaja on jaksanut tiivistää.

Oma mielenkiintoinen lukunsa kertoo kyläkuvaajista ja heidän jälkeensä jättämästä kuvallisesta perinnöstä. Kirjan kuvituksen vanhemmat kuvat ovat Tampereen Vapriikin kuvakokoelmista, uudemmat kuvat taas aitoolaisten albumeista, niitä erikseen dokumentoimatta. Tässä olisi kyllä huomautuksen paikka, kuvat ovat tekijänoikeudella suojattuja ja kuvan haltija/ottaja olisi mainittava. Johdantoartikkeleihin kuuluu myös luku Aitoosta aiemmin julkaistuista kirjoista ja käsikirjoituksista. Teoksen läpi kulkee tarkka nootitus, jonka sisään on kirjoitettu myös lähdeluettelo. Lopussa on laaja henkilöhakemisto.

Aitoon asuinpaikat ja perheet ennen vuotta 1939

Kirjatyöryhmä päätyi rajaamaan sisällön vuosien 1880 ja 1939 väliseen aikaan. Tähän on vaikuttanut se, että tekijät ovat pitkälti sukututkijoita ja aineiston laajuus olisi tehnyt seurannan vaikka nykypäiviin asti jos ei mahdottomaksi, niin ainakin runsaasti lisäsivuja vaativaksi. Ehkäpä voimat riittävät vielä täydennysosan laatimiseen.

Kustakin kartalle merkitystä ja numeroidusta pisteestä on tarjolla paitsi sukutietoja, myös tiiviitä kuvauksia henkilöiden taustoista, tekemisistä ja elämisen ei muodoista – toisista enemmän, toisista vähemmän Mutta selvää on, että sekä toimittaja että kirjatyöryhmän jäsenet ovat uuvuksiin asti kahlanneet läpi kirkonkirjoja, käräjäpöytäkirjoja, henkikirjoja, sanomalehtiä, omien sukujensa vaiheita, haastatelleet, kuvanneet, keränneet kotialbumivalokuvia. Työ on ollut erinomaisen tarkkaa ja tarjoaa erityisesti aitoolaisille runsaasti tarkasteltavaa ja opittavaa – niin omista juuristaan kuin naapureistakin.

Kimmo K. Koskisen taitto on maltillisen rauhallista, erityistä huomiota saavat henkilökuvat, josta vanhemmissa näkee selvästi, kuinka vakava asia kuvatuksi tuleminen on ollut. Vierastan edelleenkin mustavalkoisten ja värikuvien taittamista samalle aukeamalle, ratkaisuna olisi voinut olla koko kuvamateriaalin tarjoaminen mustavalkoisena, koska kaikki vanhemmat kuvat sellaisia ovat.

Lassi Saressalo