Seitsikosta puhallinorkesteriksi

Torvisoittoa ja
palokunta-aatetta

Aalto, Petri: Seitsikosta puhallinorkesteriksi. Turun VPK:n soittokunta 1873–2023. Grafiro Oy 2023. 252 s.

Aluksi oli vaskiseitsikko, jonka syntyyn vaikutti 1870-luvulla keisari Aleksanteri II:n käsky, jossa kehotettiin sotilassoittokuntien perustamiseen. Suomen Kaartin soittokunnan perustajaksi ja sen ensimmäiseksi kapellimestariksi tuli Adolf Leander, joka vakiinnutti soittokunnan kokoonpanoksi nimenomaan vaskiseitsikon. Vaikutteita hän oli saanut venäläisistä sotilassoittokunnista ja kaiketi myös saksalaisista soittokunnista. Oletetaan myös, että soittokunnan runkona olisi ollut ruotsalainen sekstetti, johon lisättiin Suomessa seitsemäs instrumentti, kornetti.

Vapaapalokuntien soittokunnat syntyivät varsin pian sotilassoittokuntien jälkeen, ja jo vuonna 1870 Helsinkiin syntyi VPK:n soittokunta ja toiseksi vanhin Turkuun vuonna 1873. Sotilassoittokuntien ja VPK:n soittokuntien lisäksi puhallinyhtyeitä syntyi teollisuuspaikkakunnille, ja ne olivat sittemmin myös olennainen osa työväenyhdistysten toimintaa. Tuohon aikaan elävä musiikki oli ainut mahdollisuus päästä nauttiman sävelanneista, ensimmäinen äänentoistolaitehan syntyi vasta 1877, jolloin yhdysvaltalainen Thomas Alva Edison valmisti ensimmäisen fonografin, ja saksalainen Emil Berliner onnistui kymmenen vuotta myöhemmin tallentamaan äänen kaivertamalla uran vaakasuoralle levylle Edisonin lieriölaitteen sijaan.

Torvimusiikki sopi hyvin erilaisten tapahtumien ja juhlien ohjelmanumeroksi ja sittemmin se syrjäytti myös tanssimusiikkina perinteiset soittimet, kuten viulun.

Lisää soittimia

Vuosien myötä soittokuntien instrumenttivalikoima kehittyi, pääpaino oli vieläkin vaskisoitimissa, joiden määrä lisääntyi ja orkesteriin liitettiin myös lyömäsoittimia tahtia antamaan. Siirryttiin seitsikoista torvisoittokunniksi ja lopulta instrumentteihin lisättiin myös puupuhaltimet ja voitiin alkaa puhumaan puhallinorkesterista – josta sitten olikin lyhyt matka nykypäivien sinfoniaorkestereihin, kun jousisoittimet vielä täydensivät soittimiston.

Turun musiikkielämästä

Petri Aalto ei tyydy esittelemään pelkästään Turun Vapaapalokunnan orkesterin kehitystä vaan aloittaa kartoittamalla turkulaista musiikkikulttuuria aina vuodesta 1790, jolloin perustettiin Turun Soitannollinen Seura (Åbo Musikaliska Sällskapet). Sen toiminta pysähtyi hetkeksi Turun paloon vuonna 1827, mutta pian, jo vuonna 1843, Seura jatkoi toimintaansa ja vuonna 1852 sen orkesteri soitti jo varsinaisen sinfoniakonsertin, jossa orkesteri oli 30-miehinen. Tuosta konsertista voidaan katsoa alkaneen nykyisen Turun Filharmonisen orkesterin taival. 1800-luvulla varsinaisia ammattimuusikkoja oli vähän, ja konserttitoiminta kokosi yhteen näiden lisäksi myös harrastajasoittajia. Orkesterin repertoaarissa oli paitsi varsinaisia konserttikappaleita myös muita sävellyksiä ja virinnyt kuorotoiminta kytkeytyi myös yhteen kokonaisuuteen.

Vapaapalokunnan soittokunnasta puhallinorkesteriksi

Petri Aalto on kiitettävästi koonnut yhteen käytännöllisesti katsoen kaiken Turun VPK:sta kirjoitetun aineiston ja seuraakin teoksessaan paitsi nimenomaisen soittokunnan kehittymistä puhallinorkesteriksi myös itse VPK-toimintaa ja sen vaiheita. Lisäantia tuovat muutamat keskeishenkilöiden haastattelut.

Vapaapalokuntien perustaminen ajoittuu 1800-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle ja Turussa luonnollisesti kaupungin suurpalo vauhditti palokunnan syntyä, ja vuonna 1838 saatettiinkin hyväksyä yhdistyksen säännöt. Turun VPK on paitsi Suomen myös Pohjoismaiden vanhin yhä toimiva palokunta, kun Ruotsissa vapaapalokuntatoiminta on hiljalleen hiipunut. Alun perinhän vapaapalokunta-aate on syntyisin Yhdysvalloista, jossa perustettiin ensimmäinen VPK vuonna 1736.

Alkuvuosina Turun VPK:n toiminta oli vilkasta, mutta vuosisadan puolivälissä oli vaikea saada kaupungin porvaristoa mukaan raskaaseen palokuntatyöhön, jossa jo harjoitustoiminta vei aikaa ja voimia. Kaupungissa oli tuolloin myös yleinen palokunta, johon osa kaupunkilaisista oli määrätty kuulumaan. Kun sitten vuosikymmenen puoliväliin tultaessa vapaapalokuntaan kutsuttiin myös luotettaviksi tunnettuja kisällejä porvareiden lisäksi, alkoi sen ”kansanomaistuminen” ja myös työväestöä alkoi liittyä palokuntaan. Tämä oli merkittävä askel kohti tasavertaisuutta ja myös osa sitä kansanliikettä, joka alkoi syntyä, kun kansallista Suomea alettiin tietoisesti rakentaa. Tämä toi mukanaan myös lisää soittotaitoista väkeä orkesteritoimintaan.

Koko kaupungin orkesteri

Turun VPK:n toiminnan yksi kohokohta oli, kun palokuntayhdistykselle valmistui vuonna 1892 kaupunkilaisten omin voimin rahoittama kotitalo, nykyinen Turun VPK:n talo. Nyt oli tila, jossa konsertoida, soittaa tanssimusiikkia, kokoontua, ja jossa myös vierailevat orkesterit ja soittokunnat saattoivat esiintyä. Enää ei tarvinnut maksaa vuokraa soittotilasta, päinvastoin, talo toi vapaapalokuntatoiminnalle myös ulkopuolisia tuloja.

Soittokunta, sittemmin puhallinorkesteri, oli ja on haluttu esiintyjä kaupungin eri tilaisuuksissa. Orkesteri järjesti kahvikonsertteja, soitti erilaisissa yleisissä ja yksityisemmissäkin juhlissa, harjannostajaisissa, rakennusten vihkiäisissä, urheilukilpailuissa, piti puistokonsertteja, soitti Samppalinnan lavalla, piti kirkkokonsertteja ja esiintyi kaikkialla, missä laadukasta puhallinmusiikkia tarvittiin. Kaikkea tätä tapahtui ja tapahtuu vieläkin, joten preesensissä tämäkin pitäisi kirjoittaa.

Yksi askel oli, kun ensimmäiset kolme naispuolista soittajaa astui VPK:n puhallinorkesterin riveihin 1970-luvun lopulla.

Osallistumisia, vierailuja ja rankkaa järjestötoimintaa

Kirjailija seuraa myös VPK:n puhallinorkesterin kansainvälistä taivalta. Orkesteri on vieraillut Tallinnassa, Ystadissa Ruotsissa, Unkarissa, Saksassa, teki Yhdysvaltain kiertueen ja vietti konsertoiden parikin viikkoa Kanadassa, matkalaukkuihin on kertynyt leimoja Brasiliasta, Chilestä ja jopa Australiasta. Myös Hamina Tattoot on kierretty kuten myös palokuntalaitoksen eri juhlavuodet ja puhallinorkesterikilpailut. Myös levytyksiä on saatu aikaiseksi. Mutta pelkkää kiertelyä ja konsertteja ei toiminta ole. Petri Aalto seuraa ja dokumentoi orkesterin hallinnon arkipäivää, tuskittelua milloin puuttuvien soittajien, milloin puuttuvan varallisuuden tai tekevien järjestöihmisten hankkimisen tuottamaa päänvaivaa.

VPK-kokonaisuus

Kirjoittaja ei olisi tietokirjailija, jos hän rajoittaisi VPK-orkesteritoiminnan vain Turkua koskevaksi. Teoksen loppusivuilla on kunnioitettava määrä tietoa vapaapalokuntien orkesteritoiminnasta kautta maan. Helsinki, Oulu, Hämeenlinna, Tampere, Rauma, Uusikaupunki, Viipuri, Pori, Kotka, Rovaniemi ja Jyväskylä, samoin kuin läheiset Maarian VPK ja Kaarinan VPK saavat oman katsauksensa. Eikä siinä vielä kaikki. Myös vakituisten palokuntien musiikkitoiminta tulee esiteltyä samoin kuin koko palokuntasoittokuntien laaja kulttuuriperinne.

Teokseen on saatu mukaan myös ruotsinkielinen ja englanninkielinen tiivistelmä.

Kuvavalikoima on laaja, toki pitkälti ryhmäkuvia, mutta myös tapahtumakuvia, joissa voi seurata myös VPK-muodin muuttumista: arkisasujen ja valkoisten pitkien paitojen ja kypärien vaihtuessa univormuiksi koppalakkeineen.

Kutakin nootitettua päälukua seuraa viiteluettelo, lähdeluettelo on koottu teoksen loppusivuille. Leipätekstin lomaan on sijoitettu tietoiskuja, ”kainaloita”, joissa tarkennetaan joitain esille nostettavia keskeiskysymyksiä.

Reima Orvaston/Grafiro Oy taitto on hillityn rauhallinen, otsikkotasot erottuvat ja otsikot on nostettu punavärillä selkeästi esiin.

Turun VPK:n soittokunta on saanut arvoisensa 150-vuotisjulkaisun.

Lassi Saressalo