Lintuhuviloita Savonlinnasta haudankaivaja Ruuskasen tapaan
Kulttuurihistoriaa linnunpöntöillä
Vilén, Ville (teksti); Heikkilä, Kimmo; Kaartinen, Nikke (toimituskunta): Lintuhuviloita Savonlinnasta haudankaivaja Ruuskasen tapaan. Riihisaari – Savonlinnan museo 2023. 128 s.
Paikalliset museot ovat perinteisesti julkaisseet kuvateoksia alueittensa keskeisisistä, entisistä ja nykyisistä rakennuksista, seuranneet kirjoissa rakennustyylien muutoksia ja kirjoittaneet kuvauksia talojen kulttuurihistoriallisista taustoista.
Savonlinnassa museo on löytänyt oivallisen keinon, miten entisistä ja nykyisistä kulttuurisesti merkittävissä kiinteistöistä voidaan kaupunkilaisille ja muillekin kertoa. Kyse on kuvateoksesta, jossa perinteiseen tapaan esitellään kunkin kohderakennuksen tarina. Mutta merkillistä on, että nämä rakennukset itse asiassa ovat linnunpönttöjä!
Perinnetietoinen haudankaivaja
Linnunpöntöt ovat savonlinnalaisen haudankaivaja Marko Ruuskasen rakas harrastus. Kaikki kaiketi alkoi, kun hän luontoharrastajana halusi rikastuttaa hautausmaan elämää tarjoamalla linnuille perinteisiä linnunpönttöjä. Hänen vuoteensa kuuluu kesäkautena leipätyön lisäksi hautausmaiden unohdettujen muistomerkkien, jopa kiviaitojen kunnostaminen. Hän muun muassa kunnosti vanhan käytöstä poistetun ja rappiolla olleen Kirkkoniemen hautausmaan aivan omalla ajallaan ja kustannuksillaan nykyiseksi todella kauniiksi muistolehdoksi, johon 1700-luvulta lähtien on haudattu arviolta 30 000 vainajaa. Hautausmaalla on vanha kellotapuli, joka on haluttu säilyttää muistorakennuksena. Kun Marko rakenteli tavanomaisia pönttöjä lintujen pesittäväksi, hän ajatteli, että voisivathan ne olla vähän muodokkaampiakin. Näin syntyivät ensimmäiset kirkkorakennusten karkeat pienoismallit ja lopulta vanhan kellotapulin näköispönttö. Tämä harrastus vie Markolta syys-, talvi- ja kevätpäivien vapaa-ajan.
Siitä se sitten alkoi. Ruuskasta eivät enää kiinnostanetkaan tavanomaiset asumukset pikkulinnuille, ja puumateriaalistakin hän luopui ja siirtyi askartelemaan metallisia rakennusten pienoismalleja, joiden sisällä toki on perinteinen puinen pesimäpönttö. Mallit rakennuksiin Ruuskanen saa joko nykyisistä vielä jäljellä olevista rakennuksista tai vanhoista valokuvista, joita museo auliisti hänelle on etsinyt. Lopulta hankkeesta tuli kovinkin kysytty ja kun kaupunginpuutarhuri antoi luvan sijoittaa näitä rakennusten pienoismalleja eri puolelle Savonlinnaa ja vähän kauemmaksikin, oli syntynyt uusi vetotekijä Savonlinnalaisille. Linnunpönttöbongaus.
Pienoismalleja ja taustoja
Ruuskanen siis rakentaa rakennusten pienoismallit metallista, noudattaa uskollisesti rakennusten yksityiskohtia ja väritystä – tämä viimeinen saattaa olla joskus vaikeaakin, jos malli on otettu jo kadonneen rakennuksen mustavalkoisesta valokuvasta. Mutta ihastuttavia nämä pienet talot pienine tarkkoine yksityiskohtineen eri puolilla kaupunkia ovat. Taiteilijan tapaan Ruuskanen on signeerannut kunkin teoksensa nimikirjaimillaan, valmistumisvuosiluvulla ja pienellä sydämellä. Kaikki kaupunkipöntöt ovat sydäntyötäni. Siksi laitan jokaisen signeerauksen lisäksi pienen sydämen. Sen oman pienen sydämeni, Marko toteaa. Koko ajan teoksia tarkastellessa on muistettava, että ne todella on tarkoitettu linnuille pesittäväksi ja paikoiksi, joissa poikasia vaalitaan. Kun katsoo rakennuksia tarkkaan, niissä on yksi tai useampi pyöreä sisäänmenoaukko, joka kertoo kunkin teoksen varsinaisesta funktiosta. On yksiöitä, kaksioita ja jopa kolmioitakin! Kirjan kanteen on otettu kuva Runolinna-nimisen huvilan pienoismallista, jonka keskellä olevasta pyöreästä reiästä kurkistaa itse Marko Ruuskanen!
Ruuskasen pienoismallipönttöjen esittely kirjassa noudattaa perinteistä tapaa. Tarjolla on kulttuurihistoriaa ja tarinaa rakennusten elämästä ja niissä asuneista ihmisistä. Teoksessa on alkupuolella Ruuskasen esittelyn ja oman tarinoinnin jälkeen kartta, johon on merkitty kaikkiaan 24 rakennuspienoismallilinnunpöntön paikkaa. Tekstit ovat taattua asiaa, mutta yhtä jäin ihmettelemään. Sivulla 43 on kuva yhdestä Savonlinnan tunnetuimmista rakennuksista, Lippakioskista (kartalla kohdenumero 7), joka on olennainen osa rantamaisemaa. Se on ollut paikoillaan jo vuodesta 1958 ja palvellut niin savonlinnalaisia kuin turistejakin säännöllisesti keväästä syksyyn. Jostain syystä tästä kohteesta ei ole haluttu antaa muiden rakennusten tavoin kulttuurihistoriallista katsausta. Vahinkoko?
Itse muuten muistan tuon kioskin sen ehkä ensimmäiseltä vuodelta, kun söin siinä munkkia ja samalle haukkapalalle tuli ampiainen, joka pisti minua huuleen. Joten Savonlinnamuistoja tämäkin!
Hyvän mielen kirja!
Lassi Saressalo