Historian lastuja IV

Monenlaista Oulujärveltä

Kauhanen, Jouni: Historian lastuja IV. Pienoiselämäkertoja, liikenteen ja sodan historiaa. Säräisniemen Museo- ja Kotiseutuyhdistys 2022. 130 s.

Jouni Kauhanen on ahkera kotiseuduntutkija ja kirjoittaja. Hänen mielenkiintonsa suuntautuu monille suunnille, milloin tekeillä ovat tarkat henkilöhistoriat, pienoiselämäkerrat, milloin taas laajemminkin Oulunjärven ympäristön historialliset, kansatieteelliset ja jopa poliittiset aiheet. Nyt käsillä olevassa kirjasessa herättää mielenkiintoa henkilöhistorioiden lisäksi erityisesti kolme tarinakokonaisuutta.

Koskien hallitsijat

Artikkelissa Niskakosken laskumiehet Kauhanen kuvaa monelle ulkopuoliselle tuntematonta ammattikuntaa, koskenlaskijoita. Heidän kultakautensa sananmukaisesti oli 1800-luvun loppupuolella, jolloin tervakappa oli kiivaimmillaan. Oulujärven vesistön ylälatvoilta tuotiin tervaa tynnyreissä järven länsipäähän, josta monivaiheinen Niskakoskien koskisarjan laskeminen vaati oman osaamisen.

Tuota osaamista varten paikalliset joet ja kosket hyvin tuntevat miehet muodostivat ammattikunnan, jonka toiminnan virallisti maaherra, jonka myöntämällä lisenssillä laskumiehet toimivat. Työ oli vaativaa, eikä laskumiehiksi huolittu ketä vaan. Kun tervakausi alkoi hiipua vuosisadan vaihteeseen tultaessa, muuttui myös laskumiesten tehtävä.

Nyt laskettavina olivat tervatynnyreiden sijaan nousevan matkailun tuomat turistit, jotka hakivat elämäänsä jännitystä koskenlaskusta. Koskien perkaus ja voimalaitosten rakentaminen Oulujokeen lopetti kuitenkin tämän erikoisen ammattikunnan olemassaolon 1940-luvulla. Samaan koskiteemaan liittyvät myös artikkelit Oulujoen liikenteestä ja matkailusta aikojen alusta aina joen valjastamiseen energiahuollon tarpeisiin sekä Oulujoen rakentamissuunnitelmat ja niiden toteutus ennen toista maailmansotaa.

Oikeaa oppia hakemassa

Viime sodan aikoihin liittyy artikkeli, jossa tarkastellaan valloitetun Itä-Karjalan alueen opettajien koulutusta vastaamaan alueen uusien isäntien edellyttämää koulutussisältöjen uudelleenoppimista entisen kommunististen sisältöjen sijaan. Paltamossa sijaitsevassa Kainuun kansanopistossa ”uudelleenkoulutettiin” kaikkiaan 136 opettajaa, joiden tehtäväksi oli tarkoitettu Itä-Karjalan lasten opetus suomalaisten koulutussisältöjen mukaisesti.

Sodan loppuvaiheessa ja välirauhan jälkeen suuri osa opettajista, jotka olivat toimineet miehitetyllä alueella, siirtyi Suomeen, jokunen jatkoi Ruotsiin ja muutama palasi joko vapaaehtoisesti tai painostettuna Karjalaan. Heidän kohtaloistaan ei ole tietoa. Suomeen jääneet toimivat sittemmin normaalisti suomalaisen kansakoululaitoksen palveluksessa.

Ratarakkautta

Saksalaiset rakensivat Kiestingin rintamalla taistelijoittensa huoltamiseksi kenttäradan Hyrynsalmelta Kuusamoon vuosien 1942–1944 aikana. Rakentamassa oli niin Saksan armeijan joukkoja, Saksan virallisia työjoukkoja (Organisation Todt), saksalaista vankityövoimaa, suomalaisia, mutta myös sotavankeja. Kun työmaa eteni suomalaisseutujen halki, syntyi luonnollisesi myös kontakteja rakentajien ja paikallisen siviiliväestön välille.

Tällöin tuli väistämättömäksi myös suomalaisten naisten ja rataa rakentavien vierasmaalaisten kohtaaminen. Syntyi lyhytaikaisia romansseja, syntyi tilapäissuhteita, mutta myös pitempiaikaisia yhdessäolotarinoita. Rakennustyömaat vetivät puoleensa myös ns. epämääräistä ainesta, jota houkuttivat alkoholi, vieraat miehet ja levoton elämä.

Näistä suhteista syntyi myös lapsia, joita Kauhanen on jäljittänyt nimenantojen ja sosiaaliviranomaisten raporttiaineiston kautta. Kokonaisuutena tämä sukupuolten välinen vetovoima ei sinänsä ole merkittävä, mutta paikkakuntatasolla sekä seurustelu että aviottomat lapset toki ovat olleet monelle yksilölle ja pienyhteisölle suuri ongelma.

Jouni Kauhaselle toivotan edelleen innostusta ja voimia isojen ja pienten kotiseututarinoiden ja -tutkielmien kanssa askartelemiseen. Vaikka hänen tekstinsä ovat kovinkin paikallisia, on hänen onnistunut taustoittaa niitä riittävästi, jotta ulkopuolisempikin pääsee näihin vetäviin tarinoihin mukaan. Edes Kauhasen tekstejä joskus piinaava pikkutarkkuus ei lukijaa liiemmälti haittaa.

Lassi Saressalo