Pirkanmaan koulutus paikallismuseonhoitajille
Marraskuussa 2019 koulutus paikallismuseonhoitajille järjestetään Pirkanmaalla. Koulutus tarjoaa eväitä paikallismuseon hoitamiseen, keinoja oman museon kehittämiseen sekä innostusta ja vertaistukea muilta paikallismuseotoimijoilta.
Koulutukseen voivat osallistua sekä vapaaehtoistoimijat että virkatyönään paikallismuseoasioita hoitavat alueelta. Koulutus vahvistaa ja jakaa olemassa olevaa osaamista ja onnistumisia sekä innostaa jatkamaan omaa vapaaehtoistyötä.
Koulutuksessa käydään läpi paikallismuseoiden roolia ja mahdollisuuksia, kokoelmien hoitoa, näyttelyiden rakentamista, yleisötyötä sekä viestintää ja markkinointia. Kouluttajina toimivat museoalan asiantuntijat Suomen Kotiseutuliitosta ja Pirkanmaan maakuntamuseosta.
Koulutuksen järjestää Suomen Kotiseutuliitto yhdessä Pirkanmaan maakuntamuseon kanssa. Kolmepäiväisen koulutuksen koulutuspäivät ovat perjantai 15.11., lauantai 16.11. ja perjantai 29.11. Koulutus järjestetään Tampereella. Koulutuspäivien välillä tehdään oman museon kehittämiseen liittyvä kirjallinen oppimistehtävä.
Koulutus maksaa 60 euroa museolta, ja koulutukseen voi osallistua samalla maksulla 1-2 henkilöä jokaisesta museosta ilmoittautumistilanteen mukaan. Osallistumismaksu kattaa koulutuksen materiaalit sekä ohjelmassa mainitut tarjoilut. Koulutukseen mahtuu mukaan rajallinen määrä osallistujia. Koulutuksesta saa osallistumistodistuksen. Koulutus toteutetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella.
Koulutuksen ilmoittautuminen on päättynyt.
OHJELMA
Paikallismuseot, kokoelmat ja museoturvallisuus
Perjantai 15.11. klo 9.30-16.30, paikka: Museokeskus Vapriikki (os. Alaverstaanraitti 5, Tampere)
Klo 09.30 – 10.00 Tutustuminen ja koulutuksen esittely – suunnittelija Jonina Vaahtolammi, Suomen Kotiseutuliitto ja museologian professori Janne Vilkuna, Jyväskylän yliopisto, lisäksi aamukahvit
Klo 10.00 – 11.30 Paikallismuseot ja niiden rooli – museologian professori Janne Vilkuna
Klo 11.30– 12.30 Lounastauko (omakustanteinen)
Klo 12.30 – 13.15 Kokoelmatyö paikallismuseoissa – kokoelmapäällikkö Teemu Ahola, Museokeskus Vapriikki
Klo 13.15 – 14.00 Kokoelmakahvit, pieni työpaja oman museon kokoelmista
Klo 14.00 – 15.15 Museoturvallisuus, ennaltaehkäisevä hoito ja konservointi – perinnerakennusmestari Anne Uosukainen sekä konservaattorit Anne Makkonen ja Arja Koskinen, Museokeskus Vapriikki
Klo 15.30 – 16.30 Vapaaehtoinen vierailu Tampereen museoiden kokoelmakeskukseen, kuljetus tarvittaessa.
Yleisötyö, viestintä ja markkinointi
Lauantai 16.11. klo 10.00-15.30, paikka: paikka: Museokeskus Vapriikki (os. Alaverstaanraitti 5, Tampere)
Klo 10.00 – 11.00 Yleisötyö ja tapahtumat paikallismuseoissa – suunnittelija Jonina Vaahtolammi
Klo 11.00 – 12.00 Seutumuseotyön mahdollisuudet ja menetelmäpankki – maakuntamuseotutkija Anu Salmela ja seutumuseotutkija Hanna Jaakola, Museokeskus Vapriikki
Klo 12.00 – 13.00 Lounas (omakustanteinen)
Klo 13.00 – 13.45 Lasten kanssa paikallismuseossa – koordinaattori Maria Talvitie, Mestarit&Kisällit -hanke, Suomen Kotiseutuliitto
Klo 14.00 – 15.15 Viestintä ja markkinointi paikallismuseoissa – suunnittelija Jonina Vaahtolammi
Klo 15.15 – 15.30 Miksi erikoistuminen kannattaa? Oppimistehtävä – suunnittelija Jonina Vaahtolammi
Tauko ja oppimistehtävän tekeminen
Näyttelyt, rahoitus ja oman museon kehittäminen
Perjantai 29.11. klo 10.00-15.30, paikka: Museokeskus Vapriikki (os. Alaverstaanraitti 5, Tampere)
Klo 10.00 – 11.00 Näyttelyt ja niiden rakentaminen – tutkija Marjo Meriluoto-Jaakkola, Museokeskus Vapriikki, lisäksi aamukahvit
Klo 11.00 – 11.30 Leader-rahoituksen mahdollisuudet paikallismuseoille – Leader Kantri ry
Klo 11.30 – 12.00 Tietoisku rahoituksesta ja avustuksista – suunnittelija Jonina Vaahtolammi
Klo 12.00 – 13.00 Lounas Vapriikin ravintolassa
Klo 13.00 – 15.00 Oppimistehtävän purku ja profiloitumistyöpaja, kahvitarjoilu
Klo 15.00 – 15.30 Todistusten luovutus ja palaute
Lisätietoja: Suunnittelija Jonina Vaahtolammi, Suomen Kotiseutuliitto, puh. 09-612 63229, jonina.vaahtolammi@kotiseutuliitto.fi