Mitä kaava kertoo?
Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja lähiympäristön säilyminen turvataan taajama-alueilla ennen kaikkea ajantasaisen asemakaavan avulla. Voimassa oleva kaava kertoo paljon alueen säilyttämisestä ja mahdollisesta täydennysrakentamisesta. On myös hyvä muistaa, että kullakin asemakaavalla on omat sitä koskevat määräykset, merkinnät ja suositukset. Yleisten kaavamerkintäoppaiden avulla ei asemakaavaa kannata tulkita.
Kaavasta tietoa alueiden ja rakennusten käytöstä
Merkittävin asia kaavassa on kaava-alueen käyttötarkoitus: millaiset käytöt ovat kaavan mukaan sallittuja, onko kysymys esimerkiksi vain asuinrakentamiseen soveltuvasta alueesta vai sallitaanko myös liike- tai toimitilojen sijoittaminen alueelle.
Julkiseen käyttöön tarkoitetut alueet erottuvat myös kaavassa. Kulttuuriympäristölle on olennaista, että vanhoja rakennuksia voidaan käyttää mielekkäällä tavalla ja myös maltillisesti muuntaa tai täydentää niitä käyttäjien tarpeiden mukaan. Keskeistä kaavan suhteen on pohtia, mitkä ovat kulloisenkin rakennuksen tai kokonaisuuden rajat – mitä se sietää ja millaiset muutokset ovat sille kohtuuttomia.
Pinta-alasta julkisivuihin
Kaavamerkinnöissä kannattaa kiinnittää huomiota rakennusten alojen määrittelyyn, sekä siihen, onko niitä määritelty sitovasti vai ohjeellisesti. Kerroslukujen ja rakentamistehokkuuden merkintöihin on hyvä kiinnittää huomiota ja tarkastella, onko kaava laadittu nykytilanteen mukaisesti vai salliiko se täydentävää rakentamista tontille ja kuinka paljon.
Täydennysrakentaminen voi monilla kulttuurihistoriallisesti arvokkailla alueilla olla mahdollista. Huomiota pitäisi kuitenkin kiinnittää siihen, että uusi rakennus sopeutuu olemassa olevaan ympäristöön mittakaavaltaan ja materiaaleiltaan. Asiantunteva suunnittelu ja viranomaisohjaus ovat tällaisessa tilanteessa elintärkeitä.
Kaava-asiakirjoissa kerrotaan myös millaiset määräykset koskevat rakennusten säilyttämistä esimerkiksi julkisivun materiaalien ja tyylipiirteiden suhteen. Lisäksi kannattaa tarkistaa, miten on kuvattu lähiympäristön, kuten kasvillisuuden merkitystä osana ympäristöä. Usein pelkkä rakennuksen säilyttäminen ei riitä, vaan on katsottava laajempaa kokonaisuutta ja alueen liittymistä kaupunki- tai taajamarakenteeseen.
Ytimessä yhteistyö
Kaavan laatiminen arvokasta kulttuuriympäristöä käsittävälle alueelle on tiimityötä. Kunta vastaa kaavaprosessista, maanomistajien kanssa neuvotellaan prosessin aikana ja muut viranomaiset, kuten ELY-keskus ja alueellinen vastuumuseo, toimivat neuvottelukumppaneina, prosessin edistäjinä ja lausunnon antajina.
Kaavaa tehtäessä erilaisista vaihtoehdoista keskustellaan ja voidaan olla hyvinkin eri mieltä. Ristiriitatilanteita voi syntyä, jos kiinteistön omistajan odotukset poikkeavat paljon siitä, mitä kunta tai museo pitävät alueen ympäristöön sopivana. Kaava ei yksinään pysty turvaamaan kulttuuriympäristön säilymistä, jos kiinteistön omistaja ei ole halukas sitä ylläpitämään.
Esimerkki säilyttävästä asemakaavasta on Heinolan torin laidalla sijaitsevan Nordean pankkitalon suojeleva kaava. Funktionalistista tyyliä edustava pankki on rakennettu vuonna 1944 ja sitä on laajennettu myöhemmin. Asemakaavaa laadittaessa tontille osoitettiin lisärakennusoikeutta ja Virtakadun puolelle rakennettiin kerrostalo. Täydennysrakentamisen velvoitettiin sopeutuvan kaupunkikuvaan. Säilytettävässä rakennuksessa sallittiin sisäisiä, rakennuksen säilymiseen ja käytön tehostamiseen liittyviä muutostöitä.
Tällä hetkellä pankkirakennuksessa onkin meneillään mittava korjaus- ja muutostyö. Ullakkokerrokseen rakennetaan asuntoja. Kattoa hieman korotetaan, siten että muutos ei käytännössä näy kadulle. Korttelin puusto määriteltiin kaavassa säilytettäväksi ja korvattavaksi uusilla puilla, mikäli vanhoja joudutaan kaatamaan.
Rakennettua ympäristöä säilyttävä asemakaava kannattaakin nähdä alueelle turvaa luovana ja sopivia käyttömahdollisuuksia antavana dokumenttina, ei niinkään toimintoja rajoittavana tekijänä.
Vastuu monimuotoisesta ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille, kuten perustuslakimmekin kannustaa.
Eeva Aarrevaara
Kirjoittaja TkT, arkkitehti Eeva Aarrevaara toimii yliopettajana LAB-ammattikorkeakoulun teknologiayksikössä ja hänellä on kokemusta yhdyskuntasuunnittelusta, kulttuurihistoriallisten ympäristöjen inventoinnista ja korjaussuunnittelusta. Kirjoituksen asiantuntijoina ovat toimineet johtava alueidenkäytön asiantuntija Annu Tulonen Hämeen ELY-keskuksesta, rakennustutkija Päivi Siikaniemi Päijät-Hämeen alueellisesta vastuumuseosta ja kaavoitusarkkitehti Katri Kuivalainen Heinolan kaupungilta.
Kirjoitus on julkaistu Itä-Häme -lehdessä 4.9.2020
——————————
Korjausklinikka-juttusarjassa pohditaan vanhojen talojen kestävää korjausrakentamista, sen merkitystä kulttuuriperinnölle ja sen tarjoamia elinkeinomahdollisuuksia. Sarja liittyy LAB-ammattikorkeakoulun ja Suomen Kotiseutuliiton Korjausklinikka-hankkeeseen, jota rahoittaa Maaseuturahasto.
Juttusarjan muut kirjoitukset: Kuulumisia Korjausklinikalta