Huvila Asikkalassa – kattopohdintoja ja huoltomaalausta

Kestävällä korjaamisella sukuhuvila säilyy tuleville sukupolville hurmaavassa asussaan.

Asikkalan Pulkkilanharjulla sijaitsevassa vuonna 1918 valmistuneessa sukuhuvilassa on haluttu säilyttää alkuperäinen kansallisromanttinen henki. Omistajien tavoitteena on säilyttää huvila kunnossa seuraavillekin sukupolville.

Korjataanko mineriittikate vai uusitaanko katto?

Parhaillaan huvilalla pohditaan katon ja julkisivun korjauksia, ja Korjausklinikka oli mukana Lahden Museoiden neuvontakäynnillä.

Huvilassa on 1970-luvun alussa tehty mineriittilevykate, jonka alla on vanha pärekatto. Katossa on paikoin vuotoja ja myös alla olevan pärekatteen kunto mietityttää. Omistajat pohtivat, korjataanko mineriittikatetta vai tehdäänkö kokonaan uusi konesaumattu peltikate.

Lahden Museoiden korjausrakentamisen asiantuntija Anssi Malisen mukaan paikallisilla korjauksilla voidaan saada katolle lisäaikaa, mutta koko katteen uusiminen tulee jossain vaiheessa eteen. Mineriittikate on palvellut jo 50 vuotta. Se ei 1970-luvun tuotteena ole myöskään huvilan alkuperäiseen rakentamisajankohtaan tyypillinen, eikä sinänsä säilytettävä ratkaisu. Huvilan henkeen sopiva ratkaisu olisi joko konesaumattu pelti tai kolmiorimahuopakate.

Myös julkisivu ja ikkunat kuntoon

Huvila on alun perin tarkoitettu jätettäväksi hirsipinnalle ja on yhä sellainen sisältä ja ulkoa. Hirsivauriot ovat paikallisia. Alapohja näyttää kissanluukusta tarkastellen kuivalta, mutta sinne on kertynyt erilaista materiaalia, joka kannattaisi poistaa.

Huvilan vanhaa hirsipintaa kivijalan päällä.

Julkisivu on maalattu öljymaalilla noin 20 vuotta sitten ja kaipaa huoltomaalausta. Malinen suosittelee edelleen käyttämään talon maalauksessa pellavaöljypohjaista öljymaalia. Julkisivusta raaputetaan irtoava maali pois ja se huoltomaalataan. Ikkunat voidaan kunnostaa pellavaöljykitillä ja maalilla. Huvilan asukkailla on aikomus itse opetella kunnostamaan ja huoltamaan ikkunoita.

Huvilan katon korjaamiseen on mahdollista hakea avustuksia. Sitä ennen voi teettää korjausarvion vanhoihin rakennuksiin perehtyneellä asiantuntijalla, neuvoo Malinen.

Avustukset rakennusperinnön hoitoon Kulttuuriymparistomme.fi-palvelussa: https://www.kulttuuriymparistomme.fi/fi-FI/Hoida_ja_suojele/Kulttuuriympariston_hoito/Avustukset

Teksti ja kuvat: Reetta Nousiainen, Korjausklinikka-hankkeen projektipäällikkö, LAB-ammattikorkeakoulu