Hygienia- ja turvallisuussuositukset

Hygienia- ja turvallisuussuositukset kotiseututoiminnassa

Kotiseutuliiton suositukset toiminnalle: Kotiseututyö koronan aikaan

Kesän toiminnassa on noudatettava erityisen tarkkaa hygieniaa ja huolehdittava osallistujien ja järjestäjien turvallisuudesta. Alle on koottu suosituksia ja vinkkejä toimintaan poikkeusolojen aikana, mikäli tilaisuutta ei järjestetä etäyhteyksin. Varmista, että tilaisuus pystytään järjestämään erityisen hyvää hygieniaa noudattaen. THL:n ohjeet toimivat apuna järjestelyissä.

Huomioi poikkeusolot hyvissä ajoin

• Riskiryhmään kuuluvan henkilön osallistumisen arvioi osallistuja itse.
• Varaudu siihen, että tapahtuma saatetaan joutua perumaan lyhyelläkin varoitusajalla. Vältä kulujen kiinnittämistä ennen tapahtumaa.
• Kerro osallistujille selkeästi etukäteen siitä, miten tapahtumassa otetaan rajoitukset ja turvatoimet huomioon ja miten osallistujien on varauduttava etukäteen.

Huolehdi hygieniasta

Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana. Oikein toteutettu yskimis- ja käsihygienia estää tartuntoja.
• Käsienpesumahdollisuus tilaisuuteen saavuttaessa. Lisäksi kädet tulisi pestä aina ulkoa sisälle tullessa, aivastamisen tai yskimisen jälkeen ja wc-käynnin jälkeen. Kädet kuivataan kertakäyttöisiin paperisiin käsipyyhkeisiin.
• Jos käsienpesumahdollisuutta ei ole, käytetään käsihuuhdetta. Käsihuuhdetta tulee olla helposti saatavilla.
• Ainakin sisätiloissa suositellaan käytettäväksi kasvomaskeja, mikäli terveystilanne sallii.
• Aivastamisen tai yskimisen yhteydessä suun eteen laitetaan kertakäyttönenäliina, joka heitetään heti käytön jälkeen pois. Jos nenäliinaa ei ole saatavilla, suojataan suu kyynärtaipeella.

Siivous sisätiloissa

On mahdollista, että koronavirus tarttuu myös kosketuksen kautta. Virukset eivät säily pitkiä aikoja ilmassa tai pinnoilla vaihtelevissa lämpötiloissa. Tavaroiden välityksellä tapahtuvia tartuntoja ei ole todettu.

Käytä siivouksessa  heikosti emäksistä yleispuhdistusainetta. Saniteettitiloissa voi siivousta tehostaa käyttämällä desinfiointiainetta. Noudattakaa Työterveyslaitoksen siivousohjeita. 

• Pyyhi kosketuspinnat, kuten ovenkahvat, käsinojat, pöydät, valokatkaisijat ja hanat vähintään päivittäin tai tilojen käyttäjien vaihtuessa.
• Yhteiskäytössä olevien työvälineiden (kuten kynät, sakset ym.) käyttöä vältetään tai ne puhdistetaan aina käyttäjien välillä.

Vältä kontakteja

• Pitäkää yllä turvavälejä kaikessa toiminnassa ja ottakaa tämä huomioon ohjelmassa
• Suosi ulkona järjestettäviä tapahtumia. Ohjeista osallistujat etukäteen siihen, että he osaavat varata tarpeeksi vaatetta ulkoilua varten.

Kenenkään ei pidä tulla mukaan tapahtumaan osallistujana eikä järjestäjänä, jos hänellä on mitään sairastumiseen viittaavia oireita. Mahdollista ilmoittautumisen peruminen lähelläkin tapahtumaa.