Kotiseutumuseoiden pitkä kehityskaari

17.6.2021 Janne Vilkuna, museologian professori, Kotiseutuliiton puheenjohtaja
Janne Vilkuna pitää puhetta, Hankasalmen museokylä, vanhan hirsirakennuksen edessä
Janne Vilkuna puhuu Hankasalmen museokylässä. Kuva: Jaakko Manninen.

Periaatteessa jokainen museo, jonka ylläpitäjät ovat sitoutuneet omaan yhteisöönsä sitä tallentaen ja esitellen, on kotiseutu- tai paikallismuseo. Silti kotiseutumuseolla tarkoitetaan nykyään vapaaehtoisten kotiseutuaktivistien hoitamia museoita erotukseksi museoammattilaisten museoista. Ero on kuin veteen piirretty viiva, sillä monet museot ovat kehittyneet kotiseutumuseoista museoammatillisiksi vasta 1950-luvulta lähtien. Niin tai näin, kaikenlaisten kulttuurihistoriaan keskittyvien museoiden perimmäinen tehtävä on auttaa ihmisiä muistamaan ja ymmärtämään millaista elämä ennen oli, minkälaisia haasteita kukin aika asetti ja miten ne ratkaistiin.

Kotiseutumuseobuumi

Museoaate omaksuttiin Suomeen 1800-luvun toisella puoliskolla, jolloin perustettiin ensimmäiset kaupunginmuseot, ensimmäinen Raaheen 1862. Ulkomuseoiden esimerkki saatiin Ruotsista ja ensimmäiset syntyivät 1900-luvun alussa.

Viime sotien jälkeen Suomi alkoi nopeasti teollistua ja kaupungistua, jolloin nähtiin kuinka vanhat maaseudun mahdollisimman suureen omavaraisuuteen perustuneet elämäntavat alkoivat muuttua ja kadota. Silloin ymmärrettiin ryhtyä pelastamaan niihin liittyviä esineitä perustettaviin kotiseutumuseoihin. 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla maahamme syntyikin valtava määrä kotiseutuyhdistyksiä ja -museoita.

Otan tähän kirjoitukseen esimerkit Keski-Suomesta, missä on nykyään 24 yhdistystaustaisia paikallismuseoita. Ne kunnat, joissa ei ole kotiseutu- tai paikallismuseota, ovat vähemmistö.

Museoiden kokoelmien kartuttajat ymmärsivät aikanaan kirkkaasti, että: ”Jos emme itse tallenna näitä esineitä, ei sitä naapurikunnankaan väki tee!”

Kerätyt esineet olivat tietysti perin tuttuja niitä käyttäneille sukupolville, mutta toisin on nyt: kotiseutumuseoiden todistama menneisyys on nykyisille lapsille, nuorille ja keski-ikäisille todella vieras maa. Joku seikkailumielinen voi katsoa niitä myös survival-näkökulmasta: ”Näillä pärjää sitten kun maailmantalous romahtaa.”

Ei kahta samanlaista

Kotiseutumuseot voivat olla ulkomuseoita, joiden rakennukset ovat joko entisillä paikoillaan omassa kulttuuriympäristössään ja -maisemassaan (esim. Luhangan mäkitupalaismuseo) tai sitten ne on pelastettu siirtämällä ne eri puolilta pitäjää kirkonkylään keskeiseen paikkaan (esim. Konneveden kotiseutumuseo).

Museot voivat myös sijaita jossain alun pitäen muuhun tarkoitukseen rakennetussa rakennuksessa. Erityisesti näin on laita uusiokäyttöön otetuissa entisissä pitäjien lainajyvästöjen vankoissa rakennuksissa (esim. Karstulan kotiseutumuseo). Tällöin on kyseessä niin kutsuttu esinemuseo eli kotiseutumuseo, jossa esineet eivät ole alkuperäisillä paikoillaan, kuten parhaimmillaan ulkomuseoissa. Joskus kotiseutumuseo koostuu sekä ulkomuseosta että esinemuseosta.

Joku asiaa ymmärtämätön on aikoinaan arvostellut ja vähätellyt nimenomaan perinteistä maataloudellista elämänmuotoa esitteleviä kotiseutumuseoita toteamalla, että: ”Nehän ovat kaikki samanlaisia, niissä on kaikissa ne samat esineet!” Näinhän ei suinkaan ole. Ensiksi käsin tehdyt esineet ovat, toisin kuin teollisesti valmistetut, yksityiskohdiltaan kaikki erilaisia. Toiseksi, jos vaikka kaksi esinettä olisi kahdessa museossa näennäisesti lähes samanlaisia, niihin liittyvät tarinat eivät sitä ole! Vain oman kunnan kotiseutumuseossa voi perehtyä kuntansa asukkaiden menneisyyteen.

Pitäjien ja kuntien historiat eroavat, minkä vuoksi kotiseutumuseoiden kokoelmiin karttuu erilaisia esineitä ja jopa kohteita, jollainen on esimerkiksi Multian Uittamonkosken mylly. Suurin osa kotiseutumuseoista on ”yleispaikallismuseoita”, mutta jotkut ovat pyrkineet aktiivisesti erikoistumaan. Keski-Suomen alueella on esimerkiksi Kivijärvellä koulumuseo ja Jyväskylässä kantelemuseo. Eräät yhdistykset ovat toteuttaneet paikallisia erikoismuseoita. Niitä ovat esimerkiksi Jyväskylässä Suomen tietokonemuseo, Jämsässä Hallinportin ilmailumuseo ja Petäjävedellä Keski-Suomen tieliikennemuseo sekä Petäjäveden radio- ja puhelinmuseo.

Esinekeskeisestä yhteisökeskeiseksi

Museoaatteen alkuaikoina kerättiin vain esineitä, niin pieniä kuin isoja eli rakennuksia. Vähitellen ymmärrettiin, että on aivan yhtä tärkeää tallentaa niihin liittyviä tarinoita ja valokuvia. Näin esinekeskeiset museot muuttuivat ilmiökeskeisiksi, jolloin esineistä tuli tapahtumien ja ilmiöiden todistuskappaleita. Ajan kuluessa ymmärrettiin edelleen keskittää kaikki museon toiminta siten, että se hyödytti olennaisesti omaa yhteisöä. Museot muuttuivat yhteisökeskeisiksi, mikä ilmenee etenkin niissä tai niiden liepeillä järjestetyissä monenlaisissa tapahtumissa.

Digitalisaation myötä kotiseutumuseoidenkin kokoelmat päätyvät vähitellen yhä saavutettavimmiksi. Verkko ei silti korvaa aitoa tunnelmaa eikä eläväistä asiansa osaavaa opasta. Vain aika näyttää millainen on seuraava kotiseutumuseoiden kehitysvaihe.

 

Kotiseutuliiton paikallismuseokoulutuksen aineistot hankesivulta:

www.kotiseutuliitto.fi/toiminta/hankkeet/paikallismuseonhoitajan-koulutus

Muita tärkeitä museolinkkejä:

www.kotiseutuliitto.fi/tietopankki/kotiseutumuseot/suomen-kotiseutu-ja-paikallismuseot
www.kotiseutuliitto.fi/tietopankki/kotiseutumuseot/museo-matkailukohteena
www.kotiseutuliitto.fi/tietopankki/emuseo
www.kotiseutuliitto.fi/toiminta/ilmiot/yksi-esine-tuhat-tarinaa-2017