Kestävä kehitys on kilpajuoksua kuuhun

12.8.2022 Antti Huntus, Kotiseutuliiton kestävän kehityksen jaoston asiantuntija ja Taiteen edistämiskeskuksen erityisasiantuntija
Antti Huntus kukkaniityllä
Antti Huntus. Kuva: Tiina Huntus.

Yhdysvaltalaista Apollo-ohjelmaa on kuvattu maailman suurimmaksi projektiksi. Siihen osallistui vuosina 1961–1972 parhaimmillaan yli 400 000 työntekijää ja alihankkijaa. Kuun valloituksen kustannukset kohosivat kantorakettien matkassa pilviin, mutta veronmaksajien suosion takasi ohjelman kiehtova narratiivi; löytöretki tuntemattomaan, huipputeknologian testaaminen, suurvaltojen kiihkeä kilpajuoksu…

Apollo-ohjelmalla oli hyvin muotoiltu ja yksinkertainen tavoite ”viedä ihminen kuuhun ja tuoda hänet ehjänä takaisin”. Selkeästä päätavoitteesta voitiin johtaa lukemattomien alatavoitteiden luettelo, jossa jokaiselle osallistujalle oli tarjolla merkityksellistä tekemistä. Kuun valloitus oli samanaikaisesti sekä kiehtovaa viihdettä että totista työtä. Projektin kertomuksellista luonnetta kuvastaa se, että jännittävän loppuhuipennuksen jälkeen suuren yleisön kiinnostus kuulentoja kohtaan lopahti nopeasti.

Olen pohtinut Apollo-ohjelman onnistumista suuren narratiivin näkökulmasta. Kuinka muuttaa yhteiskunnallisesti raskas projekti tarinaksi, jonka kannattajina tai seuraajina enemmistö haluaa olla? Ja erityisesti: kuinka saada yksilöt antamaan kaikkensa ponnistukselle, johon presidentti John F. Kennedyä lainaten ryhdytään ”ei siksi, että se olisi helppoa, vaan siksi että se on hankalaa”?

Kestävyyden imuvoima

Kestävyyskriisissä on kaikki suuren kertomuksen ainekset. Päätavoite – elämäntapamme muuttaminen maapallon kannalta kestäväksi – on sopivalla tavalla mahdottoman tuntuinen tehtävä. Sekin tarjoaa pientä ja suurta tekemistä kaikille käsipareille ja likipitäen kaikilta elämän osa-alueilta. Huipputeknologiaa tarvitaan jälleen ja kilpajuoksun elementtikin on läsnä elinolojen muuttuessa yhä sietämättömämmiksi. Monille lähestyvä ekokatastrofi on tietenkin eeppisen haasteen sijaan toivoton kriisi, mikä aiheuttaa myös lamauttavaa ahdistusta ja poispäin katsomista.

Kestävyyden pienillä alalajeilla on jo omat vannoutuneet kannattajansa: syötävien metsäpuutarhojen viljelijät, entisöijät ja kierrättäjät, perinnerakentajat, energiaomavaraiset jne. He ovat onnistuneet löytämään kestävän elämäntavan tavoittelusta syntyvän mielihyvän ja merkityksellisyyden tunteen. Enemmistön tasolla elämme kuitenkin yhä välinpitämättömyyden aikakautta: miksi lähtisin mukaan muutokseen, joka tarkoittaa asioista luopumista ja näkymätöntä vaivannäköä?

Avaruuden valloitus tavoitti myös suomalaiset. Kuva avaruuden tähystelijöistä on otettu vajaa kuukausi sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli laukaissut ensimmäisen Sputnik-satelliitin avaruuteen. Kuva: H. Heinonen Museoviraston kuvakokoelmat 1957. 

Suomen kestävyyspaneelin puheenjohtaja Eeva Furman kirjoitti jokin aika sitten Helsingin Sanomissa (HS 31.7.2022), että tarvitsemme myönteisen tulevaisuuskuvan, joka auttaa meitä näkemään kuinka ”hyvä elämä syntyy ympäristön kannalta kestävästi”. Uskon samoin. Ajattelen lisäksi, että muutosmatka tuohon tulevaisuuskuvaan tulisi sanoittaa ja tehdä seurattavaksi. Olisi tärkeää tarjota yksilöille mahdollisimman vahva osallisuuden kokemus osana isoa kuvaa.

Katalonialaiset ihmistornit

Apollo-ohjelma oli kuin katalonialainen ihmistorni, jossa suuri joukko ihmisiä muodostaa tornimaisen rakennelman nousemalla toistensa harteille ja tukemalla toisiaan. Ihmistornit onnistuvat, koska vahvat yksilöt mahdollistavat kevyempien (usein lapsien) akrobaattisen nousun huimaaviin korkeuksiin. Kuun valloitus oli sekin ennen kaikkea yhteisöllinen ponnistus, josta yksilökeskeinen maailmankuvamme muistaa vain muutamat nimet. Projektin todellinen perintö on kuitenkin siinä, kuinka mahdottomalta vaikuttaneeseen tehtävään sitoutunut yhteisö nimettömine jäsenineen selätti tarjolla olleet ongelmat ja yhdistyi samalla ainutlaatuiseen sukupolvikokemukseen. Samanlaista yhteisöllistä sitoutumista kaivataan nyt, kun haasteemme on kasvanut yli yksilön kykyjen ja osaamisen.

Kestävästä kotiseututyöstä keskustellaan perjantaina 9. syyskuuta kello 12.30–14 Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä Rovaniemellä. Antti Huntus on mukana keskustelussa, samoin dosentti Katriina Siivonen Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta. Lappi-sopimuksen esittelee Lapin liiton kehittämispäällikkö Satu Luiro. Mukana on myös kestävän kotiseututyön työkirjan julkistus. Sen esittelee Kesälahti-Seuran puheenjohtaja Pentti Ojajärvi. 

Kotiseutupäivien keskustelukammarit

www.kotiseutuliitto.fi/uutta-rovaniemen-valtakunnallisten-kotiseutupaivien-ohjelmassa-ajankohtaiskammari

Valtakunnalliset kotiseutupäivät Rovaniemellä 9.—11. syyskuuta

www.rovaniemi.fi/Ajankohtaista/Kotiseutupaivat