Elämyksiä eteläkarjalaisittain – Valtakunnalliset kotiseutupäivät Lappeenrannassa 9.–12.8.
Elokuussa järjestetään jo 70. Valtakunnalliset kotiseutupäivät, tällä kertaa Lappeenrannassa ja Etelä-Karjalassa teemalla ”Kotiseutu – Miu mau mukkaa”. Mehevän ohjelman kruunaa…
Kotiseututyön ansiomitalit haettavissa 30.4. asti
Kotiseututyön ansiomitali on Kotiseutuliiton korkein tunnustuksenosoitus, joka luovutetaan saajalleen Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä, tänä vuonna Lappeenrannassa iltagaalassa 11.8.2018. Nyt on hyvä hetki…
Halutaan palkita: Vuoden kotiseutuyhdistys
Minkä paikallisyhdistyksen toiminta on valtakunnan parasta? Ketkä tekevät innovatiivista kotiseututyötä? Kotiseutuliitto palkitsee tänä vuonna kuudetta kertaa Vuoden kotiseutuyhdistyksen. Titteliä voivat…
Uusi Kotiseutuposti on ilmestynyt
Vuoden ensimmäisen Kotiseutupostin teemana on osallisuus ja kumppanuus. Pääkirjoituksessaan Riitta Vanhatalo pohtii kotiseututyötä vapaaehtoistyön näkökulmasta. ”Kentällä kiertäessäni ja käytännön tekijöitä…
Euroopan kulttuuriympäristöpäivien avajaisissa juhlittiin kulttuuriperinnön omakohtaisuutta ja kansainvälisyyttä
Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teema Suomessa vuonna 2018 on Tunne perintösi, jaa tarinasi. Teemavuoden avajaisjuhla kokosi yli sata kulttuuriympäristön ystävää Suomalaisen Kirjallisuuden…
Haussa hyvin korjattu seurantalo
Tiedätkö hyvin korjatun seurantalon, jonka korjaushanke sopii esimerkiksi muillekin? Ehdota Hyvän korjauksen palkinnon saajaa maaliskuun loppuun mennessä. Seurantaloasian neuvottelukunta myöntää…