Helsingin pitäjä – Vantaa

Läpi Vantaan

Koivisto, Andreas (päätoim.): Helsingin pitäjä – Vantaa Kuninkaantien varrella. Helsinge – Vanda vid Kungsvägen. Vantaa-Seuran vuosikirja 2019. 247 s.

Vantaa-Seura on ahkera julkaisija. Johtuneeko historiasta kiinnostuneesta toimituskunnasta, Vantaan monipuolisesta historiasta, innokkaista kirjoittajista, vai mistä, vuosikirjat ilmestyvät säännöllisesti. Muutakin julkaisu- ja kotiseututoimintaa on tarjolla kaikille niille, jotka niitä tarvitsevat tai niihin haluavat osallistua.

Vuoden 2019 vuosikirjan pääsanoma on kirjan alaotsikossakin mainittu Kuninkaantie tai Suuri Rantatie Turusta Uudenmaan kautta Viipuriin. Kuten teoksen päätoimittaja Andreas Koivisto esipuheessaan toteaa, ei läpikulkuteiden osuminen Vantaalle – entiseen Helsingin pitäjän – ole uutta eikä ennen kuulumatonta.

Kuninkaantietä ovat seuranneet muut lännestä itään tai päinvastoin kulkeneet valtatiet eri muunnoksineen, nykyinen Kehä III, joka kaartaa poikki Vantaan ja kaupungin siivuttavat Hämeenlinnan ja Tuusulan ”väylät” – moottoritiet – puhumattakaan rautateistä Helsingistä Turun suuntaan ja pohjoiseen. Näistä väylistä historian kannalta merkittävin on kuitenkin Suuri Rantatie, Kuninkaantie.

Suuri Rantatie ei ole vain tie muiden joukossa. Vuosikirjassa Jussi Iltanen esittelee seikkaperäisesti vanhan päätien kulun läpi muinaisen Helsingin pitäjän tantereen. Kartat 1600-luvulta tähän päivään antavat kuvan siitä missä on kuljettu, miten tieuraa on oiottu, miten liikenne on kehittynyt. Artikkeli kertoo matkaamisesta, kestikievareista – aikansa ABC-asemista – ihmis- ja hevoskulkemisen muuttumisesta autoliikenteeksi ja sitten myös junan saapumisen halkomaan Uudenmaan viljavia peltoja ja sankkoja metsiä.

Iltanen piirtää nykykartalle Kuninkaantien vielä olemassa olevat kulut ja hahmottaa myös ne, joita ei enää ole olemassa. Hän esittelee nykyisten kadunnimien kautta yksityiskohtaisesti Suuren Rantatien kulun ja samalla ikään kuin viitoittaa käytännössä sen, mihin Vantaa-Seura omalla aktiivisuudelleen pyrkii vaikuttamaan että Kuninkaantien merkitys historiallisena muistomerkkinä dokumentoitaisiin jokaisen nähtäväksi ja ymmärrettäväksi – niin vantaalaisten kuin vierailevien kulkijoiden.

Tähän tarttuu myös kirjoittajavieras, Kuninkaantien hankekoordinaattori Mia Aittokari hahmotellessaan artikkelissaan tämän historiallisen kulttuuriväylän nykyisyyttä ja tulevaisuutta nimenomaan matkailun näkökulmasta. Kehitystyötä varten on perustettu vuonna 2016 erityinen Kuninkaantien ry -niminen yhdistys, joka ajaa läpi eteläisen Suomen kulkevan tien kehittämistä historialliseksi matkailureitiksi.

Kuninkaantien osuus tästä 480 kilometriä pitkästä kokonaisuudesta, johon kuuluu nykyaikaistettuja reittejä, museoteitä ja -siltoja, on noin 80 prosenttia. Kun osa vanhasta reitistä kulkee nykyisin yksityisteitä pitkin, ei sen matkailukäyttöön kehittäminen ole yksinkertainen asia. Tien markkinointi siirrettiin aikoinaan Uudenmaan maakuntaliitolle, joka lienee muiden tehtäviensä ohella unohtanut tämän pikkuasian ja jättänyt mm. opasteviitat uusimatta.

Muut Suureen Rantatiehen liittyvät artikkelit tuovat yksityiskohtavalaistusta kartanoelämään, kadonneisiin kyliin, etsii Vantaan vanhinta taloa, peruskorjaa Backaksen kartanoa ja etsiskelee kartanoita ja pihapiirejä, joita on käytetty suomalaisten elokuvien tapahtumamiljöinä. Näin on luotu vuosikirjaan epätasainen, mutta mielenkiitoinen paketti Helsingin pitäjän historiaa ja sen jatkumista nykypäivään nimenomaan Kuninkaantien viitekehyksessä.

Vuosikirjan toinen pääluku on omistettu vuodelle 1918 – mitäpä muutakaan päätoimittaja olisi voinut tehdä vuonna 2018 kootun kirjan sisällön osalta. Mutta vuoden 1918 muistelutraditiosta poiketen Riina Koivisto tarjoaa mielenkiintoista kuvaa vantaalaisten maailmasta ensimmäisen maailmansodan ajalta – ehkä mieleenpainuvimpana ja edelleen folkloressa elävänä suuret linnoitustyöt, jotka kytkivät vanhan Vantaankin osaksi Pietarin linnoitusvyöhykettä. Mutta henkensä eri puolilla Suomea kapinan aikana ja sen jälkeen menettäneitä Tikkurilan punakaartilaisiakaan ei unohdeta – siitä pitää huolen Aarno Tahvanaisen kokoama matrikkeli.

Loppuosa vuosikirjasta koostuu genrelle tyypillisesti hajanaisista artikkeleista Vantaan tapahtumista vuosikymmenten varrelta, kansalaistoiminnan raporteista ja aktiiviteettien kohteista, muutamasta kirjaesittelystä ja Vantaa-Seuran vuoden tapahtumakoosteesta.

Mielenkiitoista muuten on, että toimittaja Marja Salomaa kirjoittaa artikkelin Kuninkaantiestä (HS 7.7.2019) ja on selvästi inspiroitunut Vantaa-Seuran vuosikirjasta sitä laatiessaan. Mutta unohtaa totaalisesti liittää juttuunsa viitteen tähän teokseen ja Iltasen artikkeliin.

Marianne Kivimäki on nähnyt paljon vaivaa kirjan ulkoasun suunnittelussa ja toteutuksessa ja onnistunut työssään hyvin, mistä kovasti kiitos. Vantaalaiset voivat olla tyytyväisiä seuransa vuosijulkaisusta ja toivottavasti teroittavat kynänsä uutta tuotetta varten.

Lassi Saressalo