Espoon kadonneita kartanoita

Menneitä muistellen

Kirjaesittely 13.2.2018

Gestrin, Tryggve; Henttonen, Maarit; Sahlberg, Marja; Vilja, Jyri (tekstit), Laakkonen, Satu (tekstin toimitus): Espoon kadonneita kartanoita. Försvunna herrgårdar i Esbo. Espoon kaupunginmuseo, sine anno.
119 s.

Espoon kaupunginmuseo järjesti suurta mielenkiintoa herättäneen näyttelyn Kadonneet kartanot vuonna 2014. Näyttelyn pohjalta on nyt julkaistu teos, joka nimensä mukaisesti esittelee Espoon kaupungin alueella olleet kartanot ja niiden kohtalot. Portiksi kartanoiden maailmaan tarjotaan tietoisku, jossa lyhyesti määritellään eri kartanotyypit. Mikä on kuninkaankartano, mikä taas säteri? Miten säteriratsutila eroaa ratsutilasta eli rusthollista ja mihin asettuvat nuoremmat herraskartanot? No, ensimmäiset ovat erilaisia järjestelmiä verojen keräämiseksi ja ratsumiehen varustamiseksi kuninkaan armeijaan, viimeinen on tavallaan suurmaatila, jonkalaisia omistivat aateliset tai muuten ns. yläluokkaan kuuluvat henkilöt. Kaiken kaikkiaan kartanot olivat paitsi suuria maatiloja myös esikuvia maatalouden uudistamisessa, pienteollisuuden synnyssä, ja niiden elämä antoi esikuvia myöhemmin muunkin kansan tapakulttuuriin.

Kartanoihin liitetään usein puistojen ja puutarhojen tulo suomalaiseen kulttuurimaisemaan. Kartanonomistajilla oli yhteyksiä ruotsalaisiin ja eurooppalaisiin säätyläisiin, ja heiltä saatiin malleja puistojen rakentamiseksi kartanoiden ympärille; puutarhakulttuurin ensi askeleet Suomessa kävivät juuri kartanoiden kautta. Kartanot olivat siis monella tavalla innovaatiokeskuksia. Ne olivat myös merkittäviä työllistäjiä niin suoraan kartanon työpisteisiin sisällä kuin ulkonakin ja etenkin torpparilaitoksen kautta – vuokraviljelijät maksoivat vuokransa päivätöinä ja torppiensa tuotteilla. Kartanoiden työntekijöiden kautta uudet innovaatiot ja tapakulttuurin muodot siirtyivät muille yhteiskuntakerroksille – eivät toki kaikki: kaikkeen ei ollut rahvaalla varaa.

Teos siirtyy pohdiskelemaan, miksi kartanot sitten katosivat. Pääsyynä oli elinkeinorakenteen muutos. Suurmaatalous ei juuri kannattanut 1800-luvun lopulle tultaessa ja kun lainsäädäntö mahdollisti 1860-luvulta tilojen yhtiöittämisen ja tilojen myynnin, korvattiin entinen nautintamalli selkeällä rahataloudella ja näin kartanoita tekohengitettiin joitakin vuosikymmeniä. Espoon kartanoiden katoamisen pääsyy oli kuitenkin Espoon valtava väestönkasvu ja sen myötä uudisrakentaminen, mikä merkitsi kaavoitusta ja maanhankintaa kasvukeskuksia varten. Näin kartanoita tavallaan pakotettiin myymään tiluksensa uudistuvan taajama- ja kaupunkikulttuurin hyväksi.

Teos siirtyy seuraamaan kahdeksan kartanon kohtaloa. Ja aika ikävää luettavaa ja katsottavaa seuraavat sivut tarjoavatkin kirjan käteensä ottavalle. Träskendan kartanoa lukuun ottamatta kaikki Espoon kahdeksan kartanoa katosivat fyysisestikin 1900-luvun puolivälin jälkeen ja seuraavan vuosituhannen alussa, jäljelle jäi vain raunioita, kivijalkoja, puistokujia ja tietenkin muistoja ja valokuvia.

Teos on taitavasti rakennettu, kartanot sijoitetaan vanhoille kartoille, mutta samalla myös tämän päivän osoitekartastoon. Näin jokainen voi lähteä etsimään mennyttä maailmaa kartanokirja kädessään. Vanhat valokuvat kertovat entisestä hieman romantisoidusta elämästä ja uudemmat armottomasti siitä. kuinka yksi osa kansainvälistä suomalaista kulttuuria katosi muuttuvan yhteiskunnan fyysisten tarpeiden alle.

Teoksen graafinen suunnittelu on Pekka Oikarisen/Moodsinnova Oy käsialaa eikä sitä voi moittia, pikemminkin kiittää. Itse tekstit ovat selkeitä ja tiiviitä, turhan toiston on toimittaja onnistuneesti siivonnut ja kaiken kaikkiaan käsillä on näyttävä ja kompakti teos.

Lassi Saressalo