Oulun särmikäs Tuira on Vuoden kaupunginosa

Tiedote
Korttelijuhla Tuiran torilla. Kuva:_Katja Koivukoski.

Suomen Kotiseutuliitto on valinnut Vuoden kaupunginosaksi 2019 Tuiran kaupunginosan Oulussa. Tuira on 7000 asukkaan mielenkiintoinen ja eläväinen kaupunginosa, joka sijaitsee kävelymatkan päässä Oulun ydinkeskustasta.

Tuirassa yhdistyy menneisyys ja tulevaisuus sulassa sovussa. Vanhoja taloja ja rakennuksia arvostetaan ja vaalitaan nykypäivänä, ja uutta rakennetaan yhteensopivalla tavalla. Oulujoen suisto ja Tuiranpuisto tarjoavat hyvät mahdollisuudet ulkoilulle ja virkistäytymiselle. Yli satavuotias Tuiranpuisto valittiin Suomen itsenäisyyden juhlavuonna sadan hienoimman suomalaisen puiston joukkoon.

Yhdistyksiä on paljon, ja alueen asukkaat ottavat aktiivisesti osaa alueensa kehittämiseen. Onnistunut kansalaistoiminta metsäisen puiston ja koulun säilyttämisen puolesta on lisännyt kaupunginosan yhdessä toimimisen henkeä.

”Tuirassa näkyy monipuolisuus ja monimuotoisuus erittäin rakentavassa valossa: kulttuurinen monimuotoisuus, osallisuus, lapset ja nuoret. On isot korttelijuhlat ja paljon muuta. Aktiivinen asukasyhdistys toimii kaiken keskiössä, asukkaita kuunnellen. Aikuisväestö tekee paljon vapaaehtoistyötä, alueella toimii monta yhteisöä, jotka tekevät yhteistyötä. Kaupunki toimii näiden yhteisöjen kumppanina ja on yksi monista toimijoista, Suomen Kotiseutuliiton kaupunkijaoston puheenjohtaja Tuula Salo summaa.

Tuirassa on elämää vuorokauden ja vuoden ympäri.

”On kapakoita ja ravintoloita, hyvätasoisiakin.  Liikennettä on ympäri vuorokauden. Paukkupakkasella Tuirassa saattaa olla enemmän liikennettä kuin keskustassa. Tuira on elävä ja eloisa kaupunginosa. Niin hyvässä kuin pahassakin”, Tuiran asukasyhdistyksen puheenjohtaja Katja Koivukoski kertoo.

Väestörakenne on monipuolinen. Noin joka viides kaupunginosan koululaisista on maahanmuuttaja tai toisesta maasta saapuneen lapsi. Seudulla on sekä vaurasta omakotiasutusta, vanhoja arvostettuja työväenasuntoja että runsaasti vuokra-asuntoja.

Näyttelijä Martti Suosalo ja muusikko-kirjailija Kauko Röyhkä ovat Tuirasta kotoisin. Röyhkän lapsuuden puutalo on vielä jäljellä, vaikka iso osa idyllistä on purettu.

”Nyt viime aikoina olen muistellut lapsuuteni maisemia. Olen ymmärtänyt, että niillä on ollut valtava merkitys minulle sekä ihmisenä että taiteilijana. Nykyisistä tuiralaisista ainoastaan vanhat muistavat puutalot ja niiden pihat, lankkuaidat ja marjapensaat. Nykyihmisillä on omat muistonsa ja nekin ovat merkityksellisiä”, hän toteaa.

Myös Suosalo katsoo, että hänen juurensa ovat Tuirassa.

”Keikkamatkalla viime keväänä istahdin erään tutun kiipeilypuun alle, jonka juurelle aurinko oli sulattanut pälven. Asetin pääni juuren ja rungon kainaloon ja nukahdin”, Martti Suosalo kertoo.

Vuoden kaupunginosakilpailuun lähetettiin tänä vuonna 200 hakemusta. Monissa ehdotuksissa ehdotettiin samaa aluetta, joten ehdokkaita oli tänä vuonna kaikkiaan 90 kaupunginosaa 29 eri kaupungista.

Vuoden kaupunginosa -palkinnon saaja julkistettiin Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä Tuusulassa 9. elokuuta.

Suomen Kotiseutuliitto on valtakunnallinen kotiseutu- ja kulttuuriperintötyön keskusjärjestö sekä Suomen suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö. Kotiseutuliitto vaalii kulttuurimme monimuotoisuutta ja kulttuuriympäristöjä, nostaa esille paikalliskulttuureita, tukee kotiseututyötä sekä vaikuttaa yhteiskunta- ja aluesuunnitteluun. Kotiseutuliiton jäsenkentässä toimii noin 150 000 aktiivista kansalaista.

Aiempina vuosina palkitut ja muuta lisätietoa palkinnosta: www.kotiseutuliitto.fi/toiminta/palkinnot-ja-kilpailut/vuoden-kaupunginosa

Kauko Röyhkä ja Martti Suosalo kertovat lapsuutensa Tuirasta