Kadonnutta Savonlinnaa etsimässä
Levotonta aikaa
Vilén, Ville: Kadonnutta Savonlinnaa etsimässä III. Sortokaudesta sisällissotaan. Riihisaari – Savonlinnan museo 2025. 143 s.
Ville Vilén on toimittaja ja tietokirjailija, joka on toiminut yli 30 vuotta Ylen erilaisissa päällikkö- ja johtotehtävissä. Hän toimi mm. Ylen luovien sisältöjen ja median johtajana vuosina 2020–2024 ja oli muun muassa perustamassa Yle Areenaa, maailman ensimmäisiin kuulunutta julkisen yleisradioyhtiön suoratoistopalvelua.
Syntyään helsinkiläinen Vilén asui Savonlinnassa liki kolmekymmentä vuotta, mutta on nykyisin mikkeliläistynyt. Hän on julkaissut lukuisia Savonlinnaan liittyviä teoksia, joista mainittakoon kirjasarja Kadonnutta Savonlinnaa etsimässä. Sen ensimmäinen osa Matkailukaupungin synty ilmestyi vuonna 2023.
Toinen osa vuodelta 2024 tarkasteli kaupunkia ja sen kehittymistä alaotsikolla Anders Auvisen Savonlinna. Auvinen oli menestyvä liikemies, laivanvarustaja, sahanomistaja ja paljon muuta. Kolmas osa Kadonnutta Savonlinnaa etsimässä III (2025) tuo lukijan 1800-lopulta 1900-luvun alkuun alaotsikolla Sortokaudesta sisällissotaan.
Taustaa
Nyt käsillä oleva teos kertoo Suomen historian poliittisesta tilanteesta 1890-luvulta aina vuoteen 1918, jolloin sisällissota Suomessa päättyi. Tuo aikakausi oli Savonlinnassakin nopean kehityksen aikaa. Ennen autonomian aikaa aina vuodesta 1743 Savonlinna oli muiden itäisten suomalaisten kaupunkien Viipurin, Sortavalan, Haminan ja Lappeenrannan tavoin venäläisiä kaupunkeja Ruotsin rajalla, kun niitä katsellaan Pietarista käsin.
Näissä kaupungeissa oli venäläistä porvaristoa ja virkamiehistöä sekä sotilaita, mutta niin kuin kenraalikuvernööri Bobrikov myöhemmin totesi, niistä ei tullut oikeita venäläisiä kaupunkeja, vaan venäläiset asukkaat alkoivat selkeästi sulautua suomalaiseen väestöön. Ortodoksisuus toki säilyi, mutta venäjän kielen käyttö väheni ja venäjänkielinen väestö alkoi suomalaistua, etenkin kun jo 1830-luvulla alkanut suomalainen kansallinen herätys vaikutti koko suuriruhtinaskunnan henkiseen tilaan.
Vastarintaa
Kirja käsittelee suomalaisen yhteiskunnan kehittymistä 1890-luvulta seuraavalle vuosikymmenelle kuitenkin niin, että siinä koko ajan katsotaan maailmaa savonlinnalaisesta näkökulmasta. Vuosisadan loppu oli monenlaisten tapahtumien aikaa, kun Venäjällä alkanut terroriaalto levisi osittain myös Suomeen.
Tapahtui murhia, väkivallantekoja, perustettiin kagaali eli salainen organisaatio, jonka tehtävä oli nimenomaan taistella venäläisyyttä vastaan. Nuorsuomalaiset aloittivat kapinansa passiiviselle vastarinnalle ja korostivat perustuslakia. Todettiin että keisari oli pettänyt lupauksensa Suomen autonomian osalta.
Venäläistäminen alkoi Suomessa varsinaisesti vuonna 1894, kun Aleksanteri III:n poika Nikolai II astui valtaan. Takana oli myös hänen vaikutusvaltainen äitinsä keisarinnaleski Maria Fjorodovna. Suomen kannalta ratkaisevaa oli kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin nimittäminen Suomen kenraalikuvernööriksi vuonna 1898.
Savonlinnalaisia merkkimiehiä
Vilénin teos nostaa esiin joitain erityisen mielenkiintoisia henkilöitä. Aleksander Sikiö (sittemmin Aleks. Sikio) oli Savonlinnassa toiminut liikemies, joka vaikutti suuresti kansallisen vapautusliikkeen toimintaan, kunnes hänet vuonna 1903 karkotettiin maasta, ja hän siirtyi pariksi vuodeksi Tukholmaan.
Hän toimi siellä aktiivisesti muiden sinne karkotettujen maanmiestensä kanssa, kunnes siirtyi edelleen Hampuriin, jossa perusti menestyksekkään yrityksen. Palattuaan Savonlinnaan hän oli keskeinen mies kaupungin kehittämisessä. Esiin nousee myös rakennusmestari Lauri Korhonen, jonka suunnittelemista kymmenistä taloista osa on vieläkin paikallaan.
Muista mainittakoon lehtimies, Keski-Savon päätoimittaja ja innokas musiikkijuhlamies sekä vaikkapa jo nuorena sotatielle joutunut Antti Hämäläinen, joista kirjassa on erityiset henkilökuvat.
Vuoden 1905 suurlakko oli yksi merkkivaihe siinä, kun suomalaiset lähtivät osoittamaan mieltä venäläistämistoimia vastaan. Jo helmikuussa 1899 oli annettu manifesti, jossa muun muassa venäjän kieli nostettiin suomen ja ruotsin kielen rinnalle virkakielenä.
Vuoden 1901 asevelvollisuuslain mukaan suomalaisten miesten piti palvella Venäjän armeijassa missä tahansa ympäri valtakuntaa Se johti kutsunnoista kieltäytymisiin, mielenosoituksiin ja oli myös yksi syy nuorten miesten Amerikan siirtolaisuuteen.
Sisällissota
1900-luvun toisella vuosikymmenellä entinen brittiläisperäinen lähinnä porvareiden synnyttämä wrightiläinen työväenliike muuttui sosiaalidemokraattiseksi, ja sitten osittain bolsevistiseksi liikkeeksi, jota tukivat myös Suomessa olevat vallankumoukselliset venäläiset sotilaat varuskunnissaan.
Lopulta syntyi kahtiajako valkoisen ja punaisen Suomen välillä. Rintamalinja kulki linjalla Pori–Tampere–Viipuri. Savonlinna ei ollut varsinaisesti sotatoimien kohteena, mutta loppuselvittelyssä valkoisten kosto kyllä kohtasi myös paikallisia. Mielenkiintoista on, että kaupungin keskellä olevasta kaivosta tuli eräänlainen puolueettomuuden symboli, kun kumpikin osapuoli jätti sinne aseitaan lukkojen taakse.
Jostain syystä Vilén on halunnut nostaa kirjassaan esiin myös Varkauden tapahtumat, jotka karmeudessaan kyllä olivat omaa laatuaan, mutta eivät liittyne suoraan Savonlinnan tapahtumiin. Valkoiset tämän sisällissodan lopulta voittivat, kymmeniätuhansia ihmisiä kuoli sekä itse sotatapahtumissa että sodan jälkeisessä valkoisessa terrorissa. Joskin punaisetkaan eivät suinkaan olleet terroriin syyttömiä.
Kehittyvää Savonlinnaa
Vilén rakentaa kuvaa Savonlinnasta ja ottaa esiin yhden katuosuuden Saimaan rannalta nimeltään Huvilakatu, joka nykyään tunnetaan nimellä Kalmarinkatu Savonlinnan ystävyyskaupungin mukaan. Sinne rakennettiin kehittyneen turismin houkuttelemina huviloita, joita voitiin vuokrata venäläisille turisteille.
Rautatien ulottuminen Savonlinnaan vuonna 1908 johti myös siihen, että matkailu lisääntyi kuten Vilén aikaisemmissa teoksissaan kertoo. Suuri ihme paikallisille ihmisille oli Kyrönsalmen yli rakennettu rautatiesilta, jonka osat tilattiin Nürnbergista Saksasta. Silta koottiin Savonlinnassa ja siirrettiin kokonaisena nykyiselle paikalle, jossa se vieläkin on.
Vuonna 1908 juna sitten ensimmäisen kerran ylitti Hyrynsalmen tuliterän sillan ja saapui kaupunkiin. Näin oli rautatieyhteys avattu yhdistämään Savonlinna muuhun maailmaan. Vilén tarkastelee myös muuta kaupunkikehitystä, esimerkiksi automobiilien saapumista kaupunkiin erilaisten firmojen ja porvariston ja myös matkailuyrittäjien hankkimina. Ne olivat jotain, jota ihmiset kerääntyivät ihmettelemään.
Oopperajuhlat
Eräänä mielenkiintoisena yksityiskohtana Vilén tuo mukaan myös Savonlinnan oopperajuhlien synnyn. Aino Ackté oli juhlien synnyttämisessä keskeinen henkilö. Hän oli käynyt jo vuonna 1907 laulamassa Savonlinnan linnan muureilta nuorsuomalaisen puolueen kesäjuhlassa, ja oikeastaan hänen aloitteestaan syntyi idea musiikkijuhlista kaupunkiin.
Ensimmäiset musiikkijuhlat toteutettiinkin vuonna 1912, jossa tietenkin päätähtenä oli Aino Ackté Erkki Melartinin oopperassa Aino. Se oli ensimmäinen Savonlinnassa järjestetty oopperaesitys. Mutta vauhti loppui ja vuonna 1916 järjestettiin viimeiset musiikkijuhlat. Niitä yritettiin elvyttää vuonna 1930, mutta turhaan. Lopulta vuonna 1967 Beethovenin Fidelio kajahti Olavinlinnassa.
Lopuksi
Teos on vaakasuoraan taitettu A4-kokoinen. Onnistuneesta taitosta ja graafisesta ilmeestä on vastannut Ihmekammari – Kimmo Heikkilä design. Kirjan sujuvan tekstin lisäksi suurinta antia ovat valokuvat vanhasta Savonlinnasta.
Muuten mielenkiintoista on todeta, että näistä vanhoista rakennuksista, joita valokuvissa esiintyy, on haudankaivaja Marko Ruuskanen tehnyt tarkkoja pienoismalleja. jotka ovat samalla linnunpönttöjä, joita on ympäri Savonlinnaa. Näistähän Vilén julkaisi teoksen Lintuhuviloita Savonlinnasta haudankaivaja Ruuskasen tapaan (2023).
Kaiken kaikkiaan teos on mielenkiintoinen. Teoksen ote tarkastella maailmanmenoa Savonlinnasta käsin tuo tapahtumat lähelle lukijaa ja antaa ikään kuin lähtökohdan sille, miten tuon ajan ihmiset ovat oman maailmansa myllerrykset kokeneet.
Lassi Saressalo
Saatavuus/tiedustelut:
Riihisaari – Savonlinnan museo
Puh. 044 417 4466
riihisaari (at) savonlinna.fi