Tuiskula, huveja kansalle
Tanssikulttuuria Nivalasta
Kukkola, Merja: Tuiskula, huveja kansalle. Nivala-Seura 2024. 247 s.
Tuiskula on ihan itsensä näköinen kirja. Jos Nivalan Urheilijoiden urheilutalolla Tuiskulassa tai kesäisin myös Tuiskumajan tanssilavalla pidettiin hauskaa, hauska on myös Merja Kukkolan taiten rakentama kertomus suomalaisesta tanssi- ja musiikkikulttuurista sellaisena kuin se on näkynyt ja tuntunut Nivalassa.
Lukijaa ja kirjan kuvitusta katselevaa viedään alkuluvuissa todella syvälle tanssipaikkakulttuuriin. Nivalalainen tanssipaikkakulttuuri alkoi nuorisoseuraliikkeen iltamista, mutta siirtyi pian urheiluseuran ylläpitämäksi. Toiminta urheilutalo Tuiskulassa alkoi vuonna 1926.
Moni tätä vapaa-ajanviettotapaa alussa ehkä ahtaasti katselevasta nivalalaisesta näkökulmasta kauhisteli, mutta nuorisoa, jota varten tanssilavakulttuuri luotiin, ja joka luonnollisesti oli myös tanssitalojen ja -lavojen pääkäyttäjä, ei tämä moralisointi haitannut.
Kävijät muistelevat
Kirjan alkuluvuissa kerrotaan huvitilaisuuksissa kävijöiden muisteloiden kautta, miksi kaukaakin tultiin yhteen tanssimaan, tapaamaan toisia nuoria, katselemaan ja kuuntelemaan, ehkä vähän kumppaniakin etsimään – siitähän tanssikulttuurista pitkälti on kysymys – tai vain olemaan. Tultiin linjakoilla pitkin pitäjiä, omilla autoilla, kun sellaisia sattui olemaan, mopoilla, polkupyörillä jopa traktorikyydillä.
Joku tuli vähän maistelemaan, joku ehkä nahistelemaan, intiimiä kanssakäymistäkin harjoiteltiin. Tultiin niin Nivalasta kuin kauempaakin Tuiskulaan. Arvioiden mukaan noin kolmannes kävijöistä oli paikallisia, loput muualta maakunnasta, kesäisin kauempaakin. Bändikulttuurin kehittyessä fanit kiersivät ympäri maata viikonlopusta toiseen samalla kun paritanssista diskokulttuuriin muuntunut tanssipaikkakulttuuri muuttui yhä selvemmin konserttikeskeiseksi.
Tausta-ahertajat
Omakohtaisista muisteluksista tekijä siirtyy joustavasti selvittämään niitä voimia, jotka ovat olleet Tuiskulan kuten niin monen muunkin tanssipaikan toiminnan takana. Tässä tapauksessa kyse on ollut nimenomaan Nivalan Urheilijoiden 81-vuotisesta työstä seuran kassan täyttämiseksi tanssijoiden tuomilla pääsylipputuloilla.
Ja karttuihan se kassa toki. Tämä tulee esiin muun muassa, kun urheilutalo Tuiskula paloi vuonna 1984, alettiin välittömästi varojen keruu ja vapaaehtoistyö uutta rakennusta, varsinaista tanssipalatsia varten – joka kyllä muina kuin tanssi-iltoina oli urheilutalona.
Tähän toimintaan liittyy myös yksi suomalainen erikoisuus – vapaaehtoistyö, mikä näkyy niin talon ylläpidossa, järjestyksen valvonnassa, narikka- ja keittiö- ja kahvilatoiminnassa kuin vaativissa keikkajärjestelyissä ja taloushallinnossa.
Tanssikulttuurin muutos
Teos on myös kattava tanssikulttuurin muutoksen dokumentoija. Kun ”sielunvihollisen harhauttama nuoriso” edellisen vuosisadan vaihteen tienoilla kokoontui iltamiin ja niiden paikallisten pelimannien tahdittamaan viimeisen tunnin tanssiin, alkoi tanssikulttuuri 1920-luvulla kehittyä. Paritanssia tanssisalia ympäri kiertävää ihmismassaa tähdittivät nyt ammattimaiset tanssiorkesterit – mukaan tulivat ”levylaulajat” ja lopulta ”teeveestä tutut” artistit, joskus jopa ulkomailta.
Kunnes diskovillitys muutti tanssihuvien luonnetta, tango alkoi syrjäytyä, humppa vaihtui rautalangaksi ja lopulta punkiksi, tanssiminen vaihtui keikkabändien ja suurten suomalaisten idoleiden seuraamiseksi. Tulivat Dannyt, Eput, Patet Popedoineen, Juicet, Lordit, Dingot, Hanoi Rocksit ja Sielun Veljet. Näitten suurten suomalaisten keikoista on teoksen loppusivuilla lyhyet kuvaukset.
Ja mahtuuhan mukaan kaiken huippuna myös Uriah Heep, Motörhead ja Metallica, joka Nivalan keikan jälkeen vasta nousi kuuluisuuteen – Nivalanko ansiosta, kuka ties!
Kaikella aikansa
Mutta kaikella aikansa. Maailma muuttui, suurkonsertit alkoivat 2000-luvun alussa korvata suuren Tuiskulankin mahdollisuudet kerätä bändäreitä tuhansittain yhteen. Stadionia Nivalassa ei ollut eikä ole, ja liikkuminen festareilta toiselle ja huippukonserttien perässä ympäri maata oli helpottunut ja muuttanut musiikkikulttuurin luonnetta.
Jokaisen korvissa soi oma musiikkipalvelu ja perinteinen tanssilavakulttuuri alkoi himmetä, vaikka sitä vielä eri puolilla maata yritetäänkin ylläpitää. Mutta varsinainen tanssikansa on ikääntynyt ja suurkonserttien järjestäminen on myös Nivalassa vapaaehtoisvoimin käynyt mahdottomaksi. Näinpä 81 tanssivuoden jälkeen Urheiluseura päätti lopettaa huvitilaisuuksien järjestämisen.
Mutta muistoksi on nyt jäänyt Merja Kukkolan taidolla kirjoittama ja Jarmo Pylkkösen mielenkiintoisesti taittama teos Tuiskulan ja sen pikkusiskon Tuiskumajan ja niiden tanssikansan historiasta.
Mainittakoon vielä, että kirja täyttää myös tutkimuksen vaatimukset, nootitus on tehty pääluvuittain ja viitteet sekä lähteet on huolellisesti koottu loppusivuille. Liitteenä on myös tiivis ja hieman vaikeasti luettava luettelo käytännössä kaikista Tuiskulassa, Tuiskumajassa ja niiden edeltäjissä esiintyneistä artisteista ja orkestereista vuodesta 1952 autuaaseen loppuun saakka vuonna 2007.
Lassi Saressalo