Torpparin tytär

Ihmiselämän kertomus

Kallio, Heikki: Torpparin tytär. Omakustanne 2025. 228 s.

Heikki Kallio on kohtelias ja huomaavainen mies. Vaikka Torpparin tyttären leipäteksti on pääsääntöisesti hänen kirjoittamaansa ja kokonaisuus hänen työtään, on hän halunnut teoksen kanteen ottaa mukaan myös kirjan päähenkilön, tarinansa kertoneen Katri Posion, ja uskoasusta ja taitosta vastanneen Matti Kallion nimet.

Katri Alina Kallio, sittemmin avioliiton kautta Posio, syntyi vuonna1904 Maskun Kankaisten Koivulan kolmannen polven torpparipariskunnan Frans ja Maria Kallion saunassa perheen neljäntenä lapsena. Hänen satavuotias tiensä kulki kotitorpasta maanviljelijän tyttäreksi, torikauppiaaksi Turun torilla ja lopulta maatilan emännäksi. Elämän kulku vei Katria ympäri Varsinais-Suomea, Maskusta Mynämäen Karjalan kautta Lietoon ja Turkuunkin.

Muistot talteen

Heikki Kalliolle syntyi ajatus koota torpparin tyttären elämänvaiheet kirjaksi, jolla juhlistettaisiin Katrin satavuotistataivalta vuonna 2004. Heikki jututti Katria, kuunteli isänsä Paavon serkun muisteluja ja nauhoitti ne talteen. Samalla katsottiin vanhoja valokuvia ja haettiin niistä kertomuksiin lisämausteita. Kirja ei kuitenkaan ennättänyt satavuotisjuhliin Katrin elämänlangan katkettua, ja aineisto jäi makaamaan ja odottamaan tulemistaan.

Katri osoittautui harvinaisen hyvämuistiseksi ja hänen kuvauksensa maaseudun elämästä ovat suorastaan kansatieteellistä herkkua. Erityisesti mieleen on jäänyt kuvaus pellavanviljelystä ja pellavan käsittelystä pellolta valmiiksi pellavakankaaksi. Katri muisti tarkasti kaikkien kuudentoista setänsä ja tätinsä elämänvaiheet, muisti lukuisan määrän ystäviä ja tuttuja, tapaamisia ja tilanteita sadan vuoden ajalta. Varhaisimmat tarinat lienevät muistoja siitä, kuinka Katri kolmivuotiaana lullasi veljeään ennen tämän menehtymistä.

Mut kyl mä sen muistan niin hyvin sikko mä vakus häntä lullasin. Äiti käski. Intol oli joku tämmöne, et limaan tukehtus mun muistooni. Kyl mä aika piäni sillo sit ole ollu.

Muistossa on myös vaikkapa ensimmäisen auton näkeminen Kankaisten kirkolla, jota Katri pakeni kirkkoaidan taakse, tai ensimmäinen ja hänen elämänsä ainut varkaissa käynti pappilan mansikkamaalla.

Kerronta talteen

Katrin tarinointi tallennettiin kasettinauhurille, ja kirjan tekijä päätyi ratkaisuun, jossa hän kirjoitti eri kappaleiden johdannot leipätekstiksi. Näin hän tarjoaa lukijalle tiiviit tietopaketit Katrin kerronnan taustaksi. Itse tarinat, Katrin puhe, on toimitettu puolikarkealla transkriptiolla, mikä merkitse sitä, että se julkaistuna on toimitettu niin, että turhat täytesanat, joita ihmisen vapaa puhe sisältää runsaasti, on jätetty pois.

Tämä vastaa murrekirjallisuudessa yleisesti hyväksyttyä kirjoitustapaa. Kun tarvitaan selkeä (murre)teksti, mutta ei tyydytä raakaan transkriptioon (jossa siis täytesanat ovat mukana) tai kielentutkijain käyttämään täydelliseen transkriptioon, jossa mm. lauserakanteiden kestot merkitään sekunnilleen ja käytetään erityistä transkriptiokirjaimistoa, tehdään kompromissi, ja käytetään puolikarkeaa tarkekirjoitusta.

Tämä esittämistapa tuo kertojan todella lukijan lähelle – ainakin niiden, jotka ovat tottuneet kuuntelemaan varsinaissuomalaista murrepuhetta. Vieraammalle tekstin lukeminen saattaa olla hankalampaa, etenkin kun puhe sisältää huomattavan määrän murreterminologiaa ja murresanoja, jotka eivät kuulu yleiskieleen.

Mielenkiintoista on, että Heikki Kallio on esimerkinomaisesti ottanut pari täydentävää haastattelupätkää savolaiskertojalta ja näin korostanut varsinaissuomalaisuutta tai oikeammin lounaismurteiden erityislaatuisuutta. Murreosaaja voi erottaa Katrin puheesta niin maskulaisia, Mynämäen karjalaisia, lietolaisia kuin turkulaisiakin erityispiirteitä, aina sen mukaan mistä elämänsä vaiheesta Katri kulloinkin puhuu. Kirjan taitossa kerronta tarjotaan kursiivilla ja näin puhe erottuu selkeästi leipätekstistä.

Kuvamuisti

Toinen erinomaisen mielenkiintoinen seikka teoksessa on kuvien käyttö. Ei kuvien runsauden vuoksi vaan siksi, että Katri vanhemmiten lähes sokeutuneena pystyi kertomaan kuvista käytännössä kaiken olennaisen: henkilöt, ajan, paikan ja kuvaustilanteen.

Tämä tarkoittaa sitä, että hän tunsi elämänsä taipaleella tallentamansa kuvat tavallaan ulkoa ja haastattelun yhteydessä saattoi johdateltuna saada kuvan muistiinsa, sitä enää juurikaan näkemättä. Toki käytössä ollut suurennoskone oli jossain määrin apuna. Hän pystyi myös kuvaamaan pihapiirejä, rakennusten sijainteja toisiinsa nähden vuosikymmenten takaa.

Yks akkuna sit kummastki, tuvast ja kamarist oli tiäm pual. Siäl oli Yläneen päärys kans akkuna. Ja tuvast pihal. Kaik oli pärekattossi. Tykkäsi tämmöttö, et olis kamaris ollu muuri, vaik emmää sitä varmaks vois sannoo. Sii ojas meni se vesijohtoki talo ja maantiä välist. Kyl se nii lähel oli ko muista juur, kon määki siin tuvas sänkys oli ni hyvi kuulus ko auto meni ihan seinän takka.

Lopuksi

Kirjan suuri rikkaus, mutta samalla suurin hankaluus, on sen sisältämä laaja ihmiskirjo. Kun Katri esimerkiksi kertoo, kuten todettu, kuudentoista setänsä ja tätinsä tarinat, tulee kerrontaan mukaan huomattava määrä sivuhenkilöitä päähenkilöiden lisäksi. Kun vielä kertoja muistelee tuttaviaan ja tuttavan tuttaviaan, alkaa lukijan olla hankala seurata, kenestä kulloinkin on kysymys. Kirjan tekijälle sukulaisuussuhteet lienevät olleet selvillä, mutta ulkopuolinen olisi kyllä kaivannut ainakin Katrin sukulaisten linjasukupuuta pysyäkseen kärryillä, kenestä milloinkin on kysymys.

Tämä ei kuitenkaan vähennä teoksen arvoa erään varsinaissuomalaisen naisen elämäntarinana. Sitä voidaan lukea yhteiskunnallisen kehityksen prosessina; aikakauden muutoksia seurataan kertojahenkilön oman elämänmuistin kautta. Torppareiden muuntuminen tilallisiksi, muutot eri paikkakunnille tilakauppojen myötä, Suomen historian eri vaiheet ja muut ihmisen elämän muutoskohdat kerrotaan niin tarinana kuin niihin liittyvinä leipätekstiin sijoitettuina kontekstitietueina. Torpparin tytär on mielenkiintoinen näkökulma suomalaisen naisen – ja miksei miehenkin – elämään 1900-luvun juoksussa.

Mutta ennen kaikkea se on Katrin oma tarina.

Lassi Saressalo