Tervahaudan haltija

Kevytfolklorea Pohjanmaalta

Peltonen, Riina: Tervahaudan haltija. Myyttisiä tarinoita Pohjanmaalta. Kuvitus Mervi Heikkilä. Haamu 2024. 140 s.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Arkiston Perinteen ja nykykulttuurin kokoelma (entinen Kansanrunousarkisto) pitää sisällään ehkä maailman laajimman uskomusperinteen kokoelman. Sen ytimenä on vuoden 1935 Kalevalan juhlavuoden keruu, joka tuotti yhteensä 768 henkilöltä noin 140 000 numeroa kansanperinnettä – pääasiassa tarinoita ja kertomuksia itse koetuista supranormaaleista (yliluonnollisista) kohtaamisista.

Nämä ja aiemmin ja myöhemmin kertyneet perinnenäytteet kuvaavat pääsääntöisesti agraarista Suomea, joskin myös nykyperinne ja mm. niin sanotut kaupunkilegendat (väärä termi sinänsä, koska legenda tarkoittaa pyhimyskertomusta) ovat rikastuttaneet aineistokokonaisuutta.

Riina Peltonen on erikoistunut kansanperinteen eri muotoihin, erityisesti tuottamaan erilaista aineistoa, niin suullista kuin esineellistäkin, suomalaisesta myyttisestä kansankulttuurista. Hänen yrityksensä Käreitär tarjoaa mm. erilaisia myyntituotteita, joita tarjotaan mm. keskiaikamarkkinoilla ja ”pakanallisissa tapahtumissa” kuten yrityksen esite kertoo.

Paikkatarinoiden kooste

Peltonen lähtee kirjasessaan liikkeelle taustoittamalla tarinoiden maailmaa. Kyse on pääsääntöisesti paikkatarinoista, jotka liittyvät metsissä, soilla, vesissä, tienvarsilla, kallioilla ja erityisillä kivillä ja muilla vaikuttavilla paikoilla koettuihin yliluonnollisiin kohtaamisiin. Kirjan nimi viittaa tervanpolttoon ja tervahaudalla vietettyjen öiden ihmeellisiin tapaamisiin.

Vaikka nämä tarinat, jotka seuraavilla sivuilla esitellään, ovat kertojiensa itse kokemien kohtaamisten kertomuksia tai muilta kuultuja, ovatkin tiettyihin paikkoihin kiinnittyneitä, ovat ne pääsääntöisesti kuitenkin yleisiä vaellustarinoita, joita kohtaa eri puolilla Suomea ja jopa universaalissa folkloressa.

Tämän olisi voinut tuoda esiin viittaamalla vaikkapa Marjatta Jauhiaisen teokseen Suomalaiset uskomustarinat. Tyypit ja motiivit (SKS 1999), joka on tarkistettu laitos Lauri Simonsuuren teoksesta Typen und Motivverzeichnis der finnischen mythischen Sagen (FFC No. 182) vuodelta 1961. Se on muuten oiva teos kaikille, joita uskomusperinteen eri ilmenemismuodot kiinnostavat.

Tarinoiden eri esiintymisympäristöjen jälkeen Peltonen esittelee joukon kohdattuja supranormaaleja olentoja, keijukaisia, maahisia, ihtiriekkoja eli lapsivainajia tai äpäröitä, uskomuseläimiä. Toisena koosteena ovat Pohjanmaalla käydyt vanhat sodat, nuijasota, isoviha ja pikkuviha sekä Suomen sota – joiden taistelupaikoilta löytyy vainajien jäännöksiä ja joilla saattaa kummitella.

Tarinasikermä

Varsinainen sisältö kirjasessa ovat SKS:n arkistosta kopioidut tarinat, joita ei sen enempää kommentoida. Näiden osalta olisi mainittu Jauhiaisen tyyppiluettelo ollut oiva väline laajentamaan näkökulmaa, mutta koska tekijä on halunnut rajata aineistonsa vain Pohjanmaalle, ei tätä mahdollisuutta ole osattu käyttää. Näin supranormaalin tarinaston paikallisuus korostuu, mikä lienee tarkoituskin.

Mervi Heikkilän kuvitus sopii tyyliltään tähän Haamu-kustantamon kustantamaan teokseen, joka pyrkii tarjoamaan lukijoilleen ja katsojilleen ripauksen maailmasta, joka joko on tai jota ei ole.

Mutta jota nykyihminen kaiketi jollakin tavalla edes lukukokemuksena kaipaa.

Lassi Saressalo