Terra nullius ja paikallisyhteisöt modernisaation puristuksessa 1950- ja 1960-luvun Lapin vesivoimarakentamisessa

Energiaa vaikka väkisin

Kauhanen, Jouni: Terra nullius ja paikallisyhteisöt modernisaation puristuksessa 1950- ja 1960-luvun Lapin vesivoimarakentamisessa. Pohjoiskalotin suunnitelmaksi jäänyt rakentamishanke ja Sodankylän säännöstelyaltaat. Acta electronica Universitatis Lappoensis 378. Lapin yliopisto 2024. 480 s. 

Jouni Kauhasen teos Nöyrtyminen ympäristöpakolaiseksi. Lokan ja Porttipahdan tekojärvien sosiaalihistoria (2014) oli laaja katsaus perinteisten Sompion maiden kohtalosta joutua upotetuksi veden alle eteläisen Suomen energiatarpeen tyydyttämiseksi. Olen esitellyt laajasti tämän tutkimuksen Kirjamakasiinissa 4.11.2014, joten tähän tekstiin vilkaiseminen tarjoaa sisältöä tämän nyt käsillä olevan teoksen hahmottamiseksi.  

Kauhanen laajentaa väitöskirjassa tarkastelukulmaansa ottamalla mukaan pohjoiskalotin ehkä suurimman vesistön valjastamiseen tähtäävän suunnitelman. Sen ajatuksena oli valjastaa Tornionjoen ja Kalixjoen vesistöt rakentamalla niihin yhteensä 37 vesivoimalaitosta ja kymmenen säännöstelyallasta. Toisena ajatuksena oli kääntää Kalixjoen vedet Tornionjokeen ja 26 voimalaitoksen rakentaminen.  

Kolmantena vaihtoehtona oli Tornion- ja Kalixjokien vesien ohjaaminen Tornionjärveen, muodostaa siitä laaja vesiallas ja johtaa sen vesienergia Norjan puolelle sähköntuotantoa varten. Nämä aikakauden ajatusmaailmaan sopivat suunnitelmat olisivat Kauhasen mukaan johtaneet ennen näkemättömiin luonnon muutoksiin ja ehkä ulottunut myös muiden vesistöjen, muun muassa Tenojoen, pitemmälle vietynä myös Ounasjoen ja Kuusamon koskien valjastamiseen energiantuotantoon.  

Tämä suunnitelma onneksemme kariutui muiden energianlähteiden, niiden muassa ydinenergian, käyttöönottoon, kylmän sodan geopoliittiseen tilanteeseen ja myös luontoarvoihin ja teki suunnitelmasta taloudellisesti kannattamattoman. 

Kauhasen väitöskirjan näkökulma on edellisen teoksen lailla sosiaalihistoriallinen. Hän tarkastelee, mitä vaikutuksia toteutumattomalla Tornionjoki-suunnitelmalla olisi ollut väestön kulttuuriseen olemassaoloon käyttämällä hyväkseen Sodankylän valtavien tekojärvien aiheuttamia elinkeino- ja kulttuurivaikutuksia paikallisväestölle.  

Hänen historiallis-sosiologisessa tutkimuksessaan on kolme analysointitasoa. Ensimmäinen on selkeän historiallinen: millä tavalla energiapolitiikka ottaa veden sähkön tuottamisen resurssiksi, toinen taso on, miten energiarakentaja – siis tässä tapauksessa valtio ja sen toimijakumppanit – ottaa tarvitsemansa alueet haltuunsa ja kolmas taso on mikrohistoriallinen, jossa selvitetään, onko ylätason päättäjällä oikeutus päätöksiinsä. 

Kenen maa 

Ensimmäinen taso on varsin selkeä: sähkön tarvitsijalla ei 1950-luvulla ollut juuri muuta mahdollisuutta kuin käyttää vesivoimaa energian tuottamiseen. Ja tämän teoksen teeman mukaisesti vain Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin suuret joet olisivat riittäviä turvaaman vesivoiman tuotto, kunhan niille rakennettaisiin riittävät säännöstelyaltaat.  

Kolmas taso on tullut esiin Kauhasen yllä mainitussa allasevakkoteoksessa, jossa hän kysyy rakentajien oikeutta muuttaa luonnonolosuhteita niin, että alueen perinteiset kulttuurimuodot jäävät muuntumisen uhreiksi. 

Teoksen keskeinen kysymys nousee tarkastelun toisesta tasosta. Kenellä on oikeus ottaa rakentamisen edellyttämät alueet haltuunsa, kenen mailla liikutaan ja miten alueella asuvien ihmisten elinkeinokulttuuri otetaan huomioon. 

Ratkaisuksi Kauhanen tarjoaa terra nullius -käsitettä. Se on latinankielinen ilmaus, joka juontuu roomalaisen oikeuden termistä ”ei kenenkään maa”. Sitä käytetään kansainvälisessä oikeudessa kuvaamaan aluetta, joka ei ole koskaan kuulunut itsenäiseen valtioon.  

Alueeseen, joka on terra nullius, voidaan hankkia hallintaoikeus sotilaallisella miehityksellä tai muulla haltuunotolla. Käsite terra nullius on johdettu paavi Urbanus II:n vuonna 1095 antamasta Terra Nullius –bullasta, joka antoi kristillisen Euroopan valtioille luvan tehdä vaateita maihin, joissa asui ei-kristittyjä. Näin saatiin juridinen oikeus mm. ristiretkiin. 

Terra nullius -käsitettä voidaan soveltaa meikäläisiin olosuhteisiin ja meikäläiseen historiaan tarkastelemalla Kustaa Vaasan toimintaa, kun hän turvatakseen rajan Novgorodin/Venäjän kanssa suosi savolaisasutuksen leviämistä erämaihin. Tätä varten hän julisti erämaat kuuluviksi Ruotsin valtakuntaan, syntyi käsite kruununmaa, jota savolaisasutus saattoi käyttää verovapautta vastaan.  

Näin siis kaikki se maa, joka ei suoraan juridisesti kuulunut kenellekään – esimerkiksi pohjoiset yhteisnautintamaat – muuttuivat valtion omaisuudeksi. Suomessa käytetään näistä alueista käsitettä valtionmaa. 

Tähän käsitteeseen liittyy myös kolonialismin käsite. Sillähän tarkoitetaan yksinkertaisimmillaan prosessia, jonka kautta vallanpitäjä merkitsee jonkin alueen, jonka resursseja se tarvitsee, tuottamattomaksi ja siksi tyhjäksi, terra nulliukseksi, jonka haltuunottoa oikeuttaa siitä saatava vallanpitäjän tarvitsema resurssi. Tässä tapauksessa energian tarve ylittää sukupolvia vanhan alueen käyttöoikeuden, joka ei perustu länsimaiseen juridiikkaan.  

Ajatus siitä, että pienillä paikallisyhteisöillä oli velvollisuus alistua enemmistön eduille, sopii hyvin Sodankylän allashankkeiden kolonialistiseen luonteeseen. Tätä näkemystä ei poista se, että asukkaille tarjottiin mahdollisuus korvaukseen juridisesti heille kuuluneista alueista.  

Kyse ei ollut varsinaisesta valloittamisesta vaan ylhäältä tuotetusta näkemyksestä, että ”tuottamattomat alueet” voidaan yleisen edun nimessä ottaa käyttöön ja näin saada hyödyntämään suuryhteiskuntaa. Ja näin saatiin syrjäytettyä paikalliskulttuuri, sen sosiaaliset verkostot ja alueen perinteinen nautinta ulkopuolelta tuodun tehokkuuspäämäärän voimalla. Lopputuloksena oli Sompion elävien kylien tuhoutuminen. 

Kauhasen väitöstutkimus tarjoaa varsin raadollisen kuvan siitä, miten suuryhteiskunta käyttää sekä fyysistä että henkistä voimaa tuottaakseen ”hyödyttömältä” alueelta jotakin, mitä siellä ei ennen ole ollut. Energiaa. Onneksi ei enää eletä viime vuosisadan puolivälin ajatuksellista hengessä. Vai eletäänkö? Vuotos? 

Lassi Saressalo