Kylät vedenjakajalla

Paksulti kylähistoriaa

Historiikkipiiri (vetäjänä Laimi Shemeikka): Kylät vedenjakajalla. Lohvan ja Liittoperän historiikki. Liittoperän kylätoimikunta ja Lohvan kyläyhdistys 2024. 704 s.

Kun A4 -kokoisessa kirjassa on kaikkiaan yli 700 sivua ja painoa 3200 grammaa, ollaan aikamoisen perinne- ja historiakeruutyön todistajia. Kirjan toimituskuntaan kuuluu 18 ahkeroitsijaa, joilla on aineiston kokoamistyössä ollut apunaan kymmeniä kerronnan ja historiatiedon tallentajia. Tuloksena on perusteellinen selvitys Pyhäjärven kunnan Lohvan ja Liittoperän kylien ja niiden osien elämästä 1800-luvun puolivälistä näihin päiviin asti.

Maantieteellisesti ollaan vedenjakajalla, jossa osa Pyhäjärven alueen vesistä virtaa Perämerelle, osa puolestaan Saimaan vesistön kautta Suomenlahteen. Ollaan seutuvilla, jossa kohtaavat itäisen Suomen savokarjalaiset asukkaat ja länsisuomalaiset pohjalaiset. Ollaan myös seutuvilla, jolla käytiin vuosisataista kiistaa erämaiden nautinnasta. Ollaan myös seutuvilla, jolta matka syntyviin asutuskeskuksiin on aina ollut pitkä – ja pitkään myös tietön.

Kirjaidea alkoi hahmottua vuosituhannen alussa, kun Kotiseutuliitossakin vaikuttanut nyt jo edesmennyt Harri Turunen kävi kertoilemassa kyläkirjojen tekoprosessista. Pitkällisen ja ilmeisen perusteellisen harkinnan jälkeen päätettiin vihdoin joukolla ryhtyä tekemään kyläkirjaa. Saatiin mukaan Jokilatvan Opisto ja sieltä historiikkipiirin vetäjäksi Laimi Shemeikka. Harkinta-aikana kyläläiset olivat intoutuneet keräämään dokumentteja, etsimään valokuvia ja koluamaan lehtiarkistoja. Alkoi syntyä kokonaisuus, jonka sisällysluettelokin on viisisivuinen.

Talo talolta

Alkuselvittelyjen jälkeen, jossa kerrataan maiseman synty ja maannousun vaikutusta vesistöihin, kuvataan luontoa ja paikannimihistoriaa, kirja ryhtyy käymään Pyhäjärven kylien elämänvaiheita talo talolta ja torppa torpalta, suku suvulta ja ihminen ihmiseltä. Vajaa kaksi ja puolisataa sivua täyttyy sukutiedoista, henkilökuvista ja muisteluista siitä, miten ennen elettiin ja miten elämä aikojen myötä on muuttunut.

Varsinainen logiikka tässä matrikkeliosassa on siis talojen ja niiden asukkaiden historian selvittelyssä, muistelukset rönsyilevät aina sen mukaan kuka mitäkin pitää tärkeänä uusille sukupolville elämästä kertoa. Tekstejä ei ole haluttu muuttaa tutkimukselliseen formaattiin, mikä antaa tietenkin hieman hajanaisen ja kertautuvan kuvan elämästä, samoja elämisen muotoja, tapoja ja käytänteitä kertautuu muisteluissa, mutta vähät siitä. Jokaisella kertojalla on ollut mahdollisuus sanoa sanottavansa ja sillä hyvä.

Samalla tavalla kerrotaan myös amerikansiirtolaisuudesta, joka näilläkin perillä oli yleistä edellisen vuosisadan vaihteen kummallakin puolella. Kuka meni ja minne, kuka puolestaan tuli takaisin ja kuka jäi uuteen maahan elämäänsä elämään. Tavoitteena oli käydä sen verran kultaa vuolemassa, että talorahat tuli hankittua, joillekin se onnistui, joillekin ei.

Kyläkirjakaanon

Matrikkeliosuuden jälkeen alkaa teoksen laaja ja toimitetumpi osuus, jossa käydään läpi maaseutuelämän eri vaiheita – toki taaskin muisteluilla höystettynä. Tämänlaiseen esitykseen alkaa kyläkirjoissa olla jo vakiintunut kaava, kaanon. Maanviljelys, karjanhoito ja metsätalous tulee kuvattua.

Teiden rakentuminen syrjäseuduille antoi mahdollisuuden liikkumiseen hieman laajemmissa ympyröissä, käydään kirkossa, ollaan körttejä tai helluntailaisia, pyhäkoulu tulee tutuksi, ripilläkin käydään ja siitäpä sitten siirrytäänkin sujuvasti hääkuvauksiin.

Jo lakkautettujen koulujen historiaa ja koulunkäyntiä eri muodoissa seurataan seuraavien kymmenien sivujen verran. Kaupat ja kauppiaat tulevat ja menevät, postia jaetaan ja pankkipalveluitakin saadaan. Välillä sairastetaan, parannetaan ja parannutaan. Jos ei sitten kuolla ja tulla haudatuksi.

Omat lukunsa saavat kyläkirjoille ominaisesti sota-ajat. Käydään heimosotia ja vähän vapaussotaakin, kunnes alkaa varsin laaja selvitys talvisodan ja jatkosodan vaiheista niiltä osin kuin se koskee Pyhäjärven miehiä ja naisia – evakkojakaan unohtamatta.

Samaan peruskaanoniin kuuluvat selvitykset seuraelämästä; urheiluseurat, erilaiset maaseudulle luontaiset yhdistykset, puoluetoiminta, metsästysseurat, partiolaisetkin muistellaan, samoin kuin kunnalliset tärkeät luottamushenkilöt ja kylissä vaikuttaneet erityiset persoonat. Ja kuten kuvaan kuuluu, lopussa on vielä vapaan kerronnan vuoro, yksilöllisiä muisteluita siitä sun tästä on koottu loppusivuille.

Lopuksi

Sivuja on siis 704 ja valokuvia saman verran. Kuvamateriaali on omista perhealbumeista koottu ja solahtaa muisteluitten joukkoon tekstiä täydentämään. Joissain kuvissa olisi ehkä ollut vielä enemmän kuvankäsittelyn tarvetta, mutta toisaalta kuvat sellaisenaan antavat autenttisuuden vaikutelman. Hyvä päätös on ollut se, että uudempia kuvia – siis värillisiä – ei ole haluttu nostaa esiin vaan kuvamateriaali on kautta linjan mustavalkoista.

Lähdeaineisto on koottu pääluvuittain kirjan loppuun. Etu- ja takasisäkansissa on kyläkarttoja – ulkopuolinen olisi ehkä tarvinnut vielä yleiskartan, jossa olisi selvinnyt kylien kokonaisuus – nyt tämä yleisnäkymä piti hakea hakukoneella. Taittopalvelu Ylivedon taitto on rauhallinen, kainalotekstit ja tietoiskut on huomaavaisesti erotettu leipätekstistä.

Mutta olipa varmaan kova urakka tehdä ja saada valmiiksi tämä tarinasto Pyhäjärven kylistä. Ja olipa aika urakka myös lukea se läpi!

Lassi Saressalo