Kalakukkoo, vohveleita ja kyrönmakkaroo

Iisalmelaiselämää kauppahallissa ja paljon muutakin

Laukkanen, Hannele: Kalakukkoo, vohveleita ja kyrönmakkaroo. Iisalmen kauppahallin historia kauppiaitten silmin. Mediapinta 2024. 258 s.

Hannele Laukkasen kirja tai paremmin sanottuna tutkimus Iisalmen kauppahallista kertoo paljosta muustakin. Se on syvällinen tarina siitä, miten Iisalmesta tuli ensin kauppala ja sitten kaupunki vuonna 1891. Se on kertomus kaupankäynnistä ennen nykyaikaisia liiketilajärjestelyjä. Kertomus siitä, miten maakaupan vapauduttua liikkeitä perustettiin maaseudulle.

Aiemminhan maaseudulla kaupankäynti oli luvallista vain virallisina markkinapäivinä. Se on kertomus siitä, miten Iisalmen kaupungissa maaseudun tuotteita myytiin torilla, torikauppahan oli sallittua jo kautta aikojen. Torikauppaan liittyi kuitenkin aikamoisia ongelmia, joihin havahduttiin 1800-luvun loppupuolella, kun alettiin ymmärtää, että tarkastamattomat tuoretuotteet, ennen kaikkea liha, mutta myös kala, saattoivat aiheuttaa kulkutauteja.

Lihatuoretuotteita myytiin likaisissa, pölyisissä ja ilman kylmätiloja olleissa torikojuissa ja avoimen taivaan allakin. Asiaan puututtiin, lihatuotteet oli tarkastettava ennen myyntiin tuontia ja tuotteiden säilytykseen puututtiin.

Kauppahalliin!

Ratkaisuksi hygieniatason parantamiseen kehitettiin 1800-luvun lopulla Suomessakin ajatus viedä tuoretuotteiden kauppa yhden katon alle, kauppahalliin. Esimerkkejä saatiin Keski-Euroopasta, jossa hallimyynti oli kehitetty jo 1800-luvun puolenvälin jälkeen.

Ajatuksena oli, että erityisesti lihan myynti kiellettäisiin avoimissa toritiloissa ja keskitettäisiin kauppahalleihin ja erikoismyymälöihin. Kauppahalleihin rakennettiin kylmätilat, aluksi pelkät kellaritilat, mutta 1900-luvulle tultaessa myös koneellinen jäähdytysjärjestelmä tuli käyttöön. Lihatuotteet tuli myös tarkastaa ja tätä varten eläinlääkärit tekivät kierroksensa kauppahalleissa.

Iisalmeenkin saatiin pitkällisen kunnallispoliittisen väännön jälkeen kauppahalli vuonna 1926. Tämä prosessi, jota Laukkanen tarkoin tekstissään seuraa, on samalla kertomus kunnallispolitiikasta, sen monimuotoisista kiemuroista. Paitsi kunnallispolitiikkaa Laukkanen kirjoittaa myös Iisalmen kaupungin historiaa – nyt toki kaupankäynnin näkökulmasta, mutta tämä antaa tekstille syvyyttä ja sijoittaa kauppatoiminnan suurempiin kuvioihin.

Kauppahallithan ovat suuria nimensä mukaisesti hallimaisia rakennuksia, joiden sisälle on rakennettu suurempia ja pienempiä myyntipisteitä, eräänlaisia puoteja. Pitkälle 1900-luvulle nämä myyntipaikat huutokaupattiin vuosittain kiinnostuneille kauppiaille, isommille ja pienemmille yrittäjille. Elintarvikkeiden lisäksi halleissa käytiin muun muassa tekstiilikauppaa, ja ajan myötä kauppahalleista tuli kaikenlaisen pienkaupan keskuksia.

Kun kaupunkeihin, niin Iisalmellekin, alkoi nousta kauppakeskuksia, jotka eräässä mielessä ovat nykyajan kauppahalleja, varsinaisten perinteisten hallien suosio alkoi laskea, ja oli ryhdyttävä ideoimaan niille uusia funktioita. Hallit ovat olleet ja ovat edelleenkin erilaisten pienyrittäjien kauppakeskuksia, uusimpina trendeinä ravintolatyyppiset usein eksoottiset lounaspaikat.

Kauppiaitten historiaa

Laukkasen tarina katsoo koko ajan maailmaa kauppiaiden näkökulmasta. Hän poimii monien joukosta yhden hallikauppiassuvun, joka jatkaa vieläkin toimintaansa kolmannessa sukupolvessa. Samalla hän nostaa esiin naisten osuuden ja merkityksen hallikauppiaina. Alussa nimittäin vaikutti siltä, että tiskin taakse laitetiin perheen naiset tai palkattiin naismyyjiä, koska hallikauppaa pidettiin ”oikeata” liiketoimintaa alempiarvoisena. Laukkasen kertomus on samalla kertomus naisten noususta liike-elämässä, ainakin hallikaupassa, tasavertaiseksi miesten rinnalle.

Lopuksi

Laukkasen tutkimus on tarkkaan nootitettu tieteellinen tutkimus. Hän käyttää aineistonaan paitsi aiempia tutkimuksia myös runsaasti paikallislehdistön tekstejä, erityisen kiinnostavia ovat hallikauppiaiden lehdissä julkaisemat tuotemainokset.

Hän siteeraa suoraan – tarkkaan viitteitä käyttäen – lehtitekstejä, kaupunginarkiston kokouspöytäkirjoja ja myös runsaasti hallikauppiaiden ja myös asiakkaiden haastatteluaineistoa, mikä tekee tekstistä toisaalta hieman sekavahkon, mutta tuo koko kertomuksen lukijan iholle. Lähdeluettelo on laaja ja suureksi avuksi niille, jotka ehkä kaipaisivat vielä lisää tietoa hallikaupankäyntikulttuurista. Mitä se lisä olisi, en oikein osaa sanoa, niin tarkkaa ja pikkupiirteisyydestä huolimatta yleistävää Laukkasen teksti on.

Tuo kyrönmakkara lienee samaa kuin hevosmakkara.

Lassi Saressalo