Leppälahden historiaa

Jyväskylän naapurissa

Katajisto, Sirkka, Kolu, Antti: Leppälahden historiaa. Kahden kylän ja kolmen kunnan alueella. Omakustanne. Keuruu 2023. 304 s.

Kun lähtee Jyväskylästä itään joko rautateitse tai maantietä ajellen, joutuu tai pääsee ylittämään Leppäveden sillat, joista voi katselle komeaa näkymää niin etelään kuin pohjoiseenkin. Sillan itäpäässä on Leppälahden kylä – oikeammin monen pienkylän kokonaisuus, joka kuuluu pääosin Jyväskylään, mutta pieniltä osin Laukaan ja Toivakan kuntiin. Taakse jää Vaajakoski ja edessä on Lievestuore.

Näillä seuduin on ollut jälkiä ihmisen olemassaolosta jo kivikaudelta, mutta vakituista asutusta seutukunnalle lienee saapunut joskus runsaat tuhat vuotta sitten. Ensimmäiset dokumentit lienevät 1500-luvulta, jolloin tiedetään sinne asettuneen savolaisia uudisasukkaita. Varmuudella tiedetään, että nykyisen Jyväskylän kaupungin vanhin rakennus, vanha aitta vuodelta 1646, löytyy Leppälahden Mehtoniemestä. Oli miten oli, Leppälahden kyliin syntyi talollisten perintötiloja ja niille torppia. Näistä kertovat nyt käsillä olevan teoksen ensimmäiset luvut.

Asutus monipuolistui maatalousyhteiskunnan muutoksen myötä, syntyivät mäkitupalaiset, itselliset ja loiset, kaikki agraariyhteiskunnan sosiaalisia ryhmiä. Viime vuosisadan ns. torpparilait sallivat vuokraviljelijöiden lunastaa viljelyksensä ja metsänsä omiksi pienviljelystiloikseen ja asutuksen monimuotoisuutta lisäsivät vielä sotienjälkeinen siirtolaisasutus, joka pyrki sopeutumaan keskisuomalaiseen kulttuuriin.

Viimeisin asutusaalto ovat kesämökkiläiset, jotka hankkivat tonttinsa tilallisilta ja muodostavat taas erilaisen sosiaalisen kerrostuman Leppälahden kyläkulttuuriin. Tässä kokonaisuudessa toimii myös Leppälahti seura, jonka tehtävänä on yhdistää nämä eri asukasryhmät yhteen yhdeksi leppälahtelaisuudeksi.

Leppälahden historia kertoo myös suomalaisen yhteiskunnan laajoista uudistuksista, joista ehkä paikallisesti muistettavin on Jyväskylän–Pieksämäen 79,8 kilometrin pituisen radan rakentamisen alkaminen suuriruhtinaskunnan viimeisinä vuosina. Rataosuus valmistui alkuvuonna 1918. Rata oli Venäjälle sotilaallisesti tärkeä yhdysväylä Pietarista Vaasaan.

Ratatyömaan tunnetuin osa on Pönttövuoren tunneli, alkuaan 1240 metrin väylä kallioin läpi, joka pitkään oli Suomen pisin rautatietunneli. Vuonna 1995 sen korvasi viereen rakennettu uusi tunneli, jonka pituus on 1421 metriä. Vanha oli käynyt ahtaaksi sähköistetylle liikenteelle. Ratatyömaa kaikkine leikkauksineen ja siltoineen toi aikoinaan liikkuvaa tilapäistä työvoimaa myös Leppälahdelle, mikä aiheutti kulttuurien yhteentörmäyksen; talonpoikaiseen yhteiskuntaan asettui – joskin vain tilapäisesti – vierasta väkeä talojen nurkkiin ja ulkotiloihin, parakkeihin ja tilapäismajoituksiin. Tämä tuotti toisaalta lisäansiota, toisaalta aiheutti levottomuuksia.

Leppälahden kyläkirja seuraa kyläkirjoille ominaista rakennetta. Kuvataan maatalouden modernisaatiota, yhteiskunnan sivistyksellistä kehitystä kuluolojen kautta, infrastruktuurin, kuten postin ja puhelimen tuloa, liikkumisen helpottumista tiestön kehittyessä, sähköistymistä ja erilaisten yritysten syntyä, kehitystä mutta myös katoamista kyläyhteisöissä.

Eikä kirja unohda yhteisöllistä toimintaa, työväenyhdistyksiä, nuorisoseuraliikettä, suojeluskuntaa ja lottia, maamiesseuraa, metsästystä ja riistanhoitoa, Marttoja ja VPK-toimintaa. Pönttövuoren Peikot oli aktiivi urheiluseura ja Palvajärven Kala-Eemelit kalastivat ja tarjosivat iltamatoimintaa. Myös hengellinen toiminta on muistettu. Viime vuosien asia on ollut niin Leppälahti seuran toiminta yhteisöllisyyden kasvattajana kuin orastanut kylätoiminta omine taustavoimineen.

Tarja Nieminen on tehnyt parhaansa saadakseen monimuotoisen teksti- ja kuvasisällön taitettua jokseenkin loogiseksi kokonaisuudeksi. Jotenkin kuitenkin lukijaa häiritsee liiallinen irtolippujen ja -lappujen ja lehtitekstien skannaaminen leipätekstin rinnalle. Arvostan sitä, että kuvamateriaali on kauttaaltaan mustavalkoista eikä näin muodosta silmiä häiritsevää värien rinnakkaiskakofoniaa.

Teksti on nootitettu, ja viitteet on koottu kirjan loppuun pääluvuittain. Runsas lähdeluettelo auttaa sitä, joka haluaa tietää asiasta enemmän.

Lassi Saressalo