Laittomasta lailliseksi

Taattua kuntahistoriaa

Nenola, Pirjo: Laittomasta lailliseksi. Sonkajärven kunnan satavuotishistoria. Sonkajärven kunta 2023. 577 s.

Sonkajärven kunta sijaitsee ylä-Savossa Kainuun ja Karjalan rajamailla. Pirjo Nenolan teoksen otsikko vaatii toki selityksen. Nykyisen Sonkajärven alue kuului Iisalmen emäpitäjään. Vuoden 1851 alussa nykyisellä Sonkajärvellä sijaitsevien kylien asukkaat, 31 vauraimpien talojen isäntää, halusivat kotikunnailleen oman rukoushuoneen. Monien vaiheiden jälkeen 28.1.1854 perustettiin keisarillisella käskykirjeellä Rutakon rukoushuonekunta. Rukoushuonekunta kuului Iisalmen emäseurakuntaan, mutta sillä oli oma rukoushuone, kirkonkirjat ja hautausmaa. Vuonna 1855 Rutakon rukoushuonekunta perustettiin omaksi seurakunnaksi. Kun vuoden 1865 kunnallisasetuksen jälkeen perustettiin Suomeen kuntia, joiden rajat olivat seurakuntien rajojen mukaiset, rutakkolaiset päättivät vuonna 1872 perustaa oman kunnan. Kuvernööri antoi vuonna 1874 päätöksen, jonka mukaan rukoushuonekunnalle vahvistetiin kunnallisohjesääntö. Näin rutakkolaiset otaksuivat olevansa oma kunta. Päätös oli kuitenkin laiton, koska Rutakko ei ollut asetuksen mukainen itsenäinen seurakunta tai kappeliseurakunta vaan rukoushuonekunta. Vuonna 1902 luettiin Rutakon kuntakokouksessa kuvernöörin päätös, jonka mukaan Rutakon kunnan perustamiselle ei ollut laillista perustaa, joten sen oli lopetettava toimintansa ja liityttävä Iisalmen kuntaan. Kun sitten rukoushuonekunnasta ja muutamasta Iisalmen kylästä muodostettiin vuonna 1897 Sonkajärvi-niminen kirkkoherrakunta, oli tie itsenäiselle kunnalle aurattu. Ja lopulta 2.1.1922 vasta valitut Sonkajärven valtuusmiehet kokoontuivat Rutakon kylälle aloittamaan itsenäisen Sonkajärven kunnan hallinnollisen työn.

Pirjo Nenola seuraa tiiviissä tekstissään Sonkajärven kunnan elämää nimenomaan kunnallisesta näkökulmasta. Niinhän pitäjänhistorioiden kaanoniin kuuluukin. Teoksen pääluvut, kunnan synty ja ensi vaiheet, sisällissodan tapahtumat, kunnan kehittäminen ja kunnallisen infrastruktuurin rakentaminen, sotia edeltäneet poliittiset tapahtumat, sota-aika ja sodanjälkeinen uudelleen alkanut kehitystyö muodostavat selvän aikajanan, jota seurataan. 1960-luvulla alkanut maatalouden muutos ja väestön siirtyminen Ruotsiin tuottaa kuntapäättäjille huolia, mutta samaan aikaan valtakunnallinen aluepolitiikka tarjoaa kehitysmahdollisuuksia mm. infrastruktuurin rakentamisessa. 2000-luvulle tultaessa syntyy Sonkajärvelle paitsi uudistuvaa yrittäjyyttä myös hurjia suunnitelmia matkailun kehittämiseksi. Keksitään Suomen Hollywood, keksitään eukonkantokilpailut, rakennetaan kotiseutumuseo ja kansainvälinen pullomuseo, päästään valokuituun ensimmäisten joukossa. Sukeva, joka lienee Sonkajärven kylistä tunnetuin, kehittää omaa yhteisöllisyyttään, luodaan erilaisia tapahtumia kuten Sonkajärvi Soi, huomataan maatalouden keskittyvän suurtiloille, riidellään Miina Äkkijyrkän kanssa.

Nenolan kuntakeskeisen tarkastelun keskeyttävät reippaat yksityiskohdat, niin etnologiset kuin muistitietoonkin perustuvat sekä henkilökuvat. Teksti siirtyy teemasta toiseen varsin nopeasti lyhyiden alalukujen kautta. Nämä ammattitoimittajan ja tarkan tieteellisen dokumentoinnin osaamisen näytöt mahdollistavat tekstin seuraamisen siitä liikaa väsymättä, vaikka Viestintätoimisto Vaahtera Oy:n taitto ei juuri mieltä innostuta.

Lassi Saressalo