Kontiolahti: maalaispitäjästä kasvukunnaksi

Nyky-Kontiolahtea

Makkonen, Elina: Kontiolahti: maalaispitäjästä kasvukunnaksi. Kontiolahden kunta 2023. 552 s.

Vaikka uusimmassa teoksessa Kontiolahden kunnan muutoksesta perinteisestä maalaispitäjästä nykyaikaiseksi Joensuun kaupungin rajalla sijaitsevasta kasvukeskuksesta ei kerratakaan kunnan koko 150-vuotista historiaa, on tarinaa siihen saatu mahdutettua viiden ja puolensadan sivun verran. Kontiolahdesta on aiemmin julkaistu Liisa Ryypön perusteos Kontiolahden historia 1870–1970 vuonna 1984 sekä vuonna 2013 ilmestynyt Ritva Avenaisen Kontiolahti – kirkon kylä sekä joitain kyläkirjoja. Siksipä kunnan juhlavuoden kunniaksi on haluttu koota yksiin kansiin sellaista tietoa, joka eräässä mielessä toisaalta on lähempänä tavallista kuntalaista, toisaalta tarjoaa näkymän kunnan kehittymiseen vaikuttaneisiin ihmisiin ja samalla niihin vetovoimatekijöihin, joista kunta ulkopuolisten silmissä tunnetaan. Vain parissa laajemmassa tekstissä palataan takavuosiin, kun kerrotaan jo hiipuvien kylien tarinaa. Tokihan eri toimintojen taustat tulevat teksteissä mainituiksi, mutta fokus teoksessa on kuitenkin viimeisissä vuosikymmenissä.

Kirjoittajakaarti

Tämän teoksen kirjoittajiksi on saatu rekrytoitua kaikkiaan 23 eri alojen asiantuntijaa ja omakohtaisia tekstejä tuottavia kontiolahtelaisia , joiden työn kokoamista on koordinoinut erillinen historiatoimikunta. Teoksen päätoimisena toimittajana on toiminut FT Elina Makkonen. Kirjoittajien tekstit tunnistaa otsikon yhteydessä mainitusta kirjoittajan nimestä, nimeämättömät luvut, joita on kovinkin runsaasti, lienevät sitten Makkosen terävästä kynästä lähteneitä. Leipätekstin rinnalla kulkevat jatkuvasti taitossa eri taustavärillä erottuvat kainalotekstit, tietolaatikot sekä kunkin kirjoittajan tekstiosuuden jälkeen myös selvästi erottuvat viitteet ja lähdeluettelot sekä taitollisesti myös hyvin erottuvat erilaiset taulukot, kartat ja myös kuvitus. Siksipä onkin syytä nostaa esiin Päivi Kekäläisen onnistunut työ teoksen ulkonäön suunnittelijana ja taittajana.

Sisällöstä

Vaikka teoksen esipuheessa todetaankin, että kokonaisuudessa on pyritty eroon perinteisistä pitäjänhistorioiden kaanoneista, onnistuu se vain osittain. On luonnollista, että teoksessa seurataan kunnan talouden, hallinnon ja alueellisen suunnittelun vaiheita ja todetaan selkeästi, kuinka maaseutumainen elämänmuoto on kadonnut tai ainakin katoamassa ja että Joensuun vaikutus näkyy selvästi tämän typpisessä aluekeskuksen naapuriyhteisössä.

Mutta vaikka sisältöainekset ovatkin kunnan hallintoa, sen joitain erityispiirteitä ja osa-alueita korostavia, on teoksen sisältöön onnistuttu saamaan runsaasti ihmisiä, tekijöitä, kokijoita ja vaikuttajia. Siis persoonia, joiden on katsottu merkittävästi vaikuttaneen kontiolahtelaisen elämänmuodon eri elementtien kehittämiseen. Tässä näkyy Makkosen taustakoulutus, folkloristina hän on tottunut käyttämään suullista kerrontaa dokumenttiaineiston rinnalla ja näin saamaan esiin ihmisen äänen. Tämä toimittajanäkemys heijastuu koko teoksessa.

Ensimmäinen pääluku kuvaa kunnallista ja seurakunnallista työtä, toisessa seurataan elinkeinomuutosta agraarisesta moderniin. Kolmannessa pääluvussa katsastetaan Kontioniemen parantolan ja Paiholan sairaalan vaiheet ja Kontiolahteen olennaisena liittyvä varuskuntaelämä. Joka viimeksi mainittu hiljeni vuonna 2013, kun Pohjois-Karjalan prikaati lakkautettiin. Jäljelle jäi toki Onttolan varuskunnan rajajääkäreitä kouluttava yksikkö. Neljäs pääluku kuvaa hiljenevää maaseutukulttuuria ja sen muuttumista uusia tavoitteita kehittäväksi yritteliäisyydeksi. Kontiolahden kulttuuritoimintaan ja -toimijoihin päästään tutustumaan viidennessä pääluvussa, liikunnan ja nuorisotyön vaiheita käsitellään kuudennessa ja seitsemäs pääluku tuo esiin eri kirjoittajien omakohtaisia kuvauksia kotiseudusta ja suhteesta siihen.

Lopuksi

Kiittelen kirjan karttamateriaalia erityisesti kehitysprosesseja kuvaavissa luvuissa, kiittelen vielä taittoa ja leipätekstin luettavuutta sekä pyrkimystä ihmisläheiseen tekstintuottamiseen. On selvä, että tällainen teos palvelee niitä, joille se on tarkoitettu – Kontiolahden nykyisiä asukkaita ja sieltä pois muuttaneitakin. Kun tämän tyyppisen teoksen kustantajana toimii kunta, on selvää, että siihen osoitetut resurssit ovat huomattavasti suuremmat kuin talkootyöllä koottujen paikallishistorioiden. Mutta eihän se tekijöiden vika ole, jos tehty työ saa ansaitsemansa raamit!

Lassi Saressalo