Elämää 1960-luvun Turussa
Mikrohistoriaa tutussa ympäristössä
Lahtinen, Rauno: Elämää 1960-luvun Turussa. Sammakko 2024. 296 s.
Juuri Turun kirjamessujen aikaan ilmestyi Rauno Lahtisen uunituore kotiseututeos Elämää 1960-luvun Turussa (Sammakko 2024). Teos kertoo kaupungin elämänmenosta selkeästi vuosi vuodelta. Päälähteinä ovat lehdistömateriaali, aikakauden muut julkaisut sekä kuvamateriaali eri arkistoista ja yksityiskokoelmista.
Myös aikalaismuisteluita on hyödynennetty. Erityisen mielenkiintoisia ovat juoksevan ja hyvin kirjoitetun leipätekstin oheen sijoitetut yleisönosastokirjoitukset, jotka tyyliltään vastaavat tämän päivän someraivontaa.
Lahtinen ei ole lähtenyt suotta tutustumaan ajan arkistoaineistoon, eikä siitä juuri olisikaan ollut hyötyä. Julkinen sana oli jo tuolloin kovinkin tarkkaan perillä turkulaisten asioista ja loi niille myös valtakunnallista ja jopa kansainvälistä ulottuvuutta. Sen sijaan erityistä mielenkiintoa herättävät kirjaan poimitut aikakauden lehtimainokset, jollaisia ei nykypäivänä suinkaan enää voisi julkaista, esimerkkinä vaikkapa ”hyvän olon tuovat” tupakkamainokset ja avoin naista esineellistävä seksismi.
Niiden harkittu mukaan tuonti niin sanotun ”leikemateriaalin” lisäksi antavan kuvat aikakaudesta, joka ei kaiketi koskaan enää toistu. Elokuvamainoksissakin kerrotaan ”rohkeista kuvista” ja mainostetaan nudistielokuvia. Mutta Pukki Paratiisissa, tanskalainen kevytseksi, oli vain kalpea aavistus seuraavien vuosikymmenten seksi- ja pornotuotannosta.
Nuoriso
Lahtinen toteaa tarjoavansa kronologisen kertomuksen turkulaisesta elämästä 1960-luvulla, mutta samalla kirjassa kulkevat jotkut vuosikymmenen pääilmiöt, joita seurataan erityisen tarkkaan. Tällaisia ovat muun muassa nuorisokulttuuri ja sen muuttuminen. Elvis alkoi olla jo vanhaa kamaa, samoin lättähatut, tilalle tulivat Beatlesit ja Rollarit, joista viimeksi mainittujen Turun keikkaa seurataan tarkkaan.
Syntyi nuorison alakulttuureita, Turussa upolaiset (lähinnä lukiolaiset, jotka kokoontuivat tietyssä kahvilassa ja ajoivat skoottereilla) ja pärtsärit eli paskikset, joiden tunnuksena oli nahkarotsi ja moottoripyörä ja tyttö takaistuimella.
Mutta nuorisokulttuuriin liittyivät myös Ruotsista kopioitu raggarikulttuuri autoineen yhtä hyvin kuin laivatytöt satamassa. Huumeetkin alkoivat tulla kuvaan. Hillitäkseen Katuhyörinää alettiin kaupunkiin perustaa nuorisotiloja vuosikymmenen lopulla, syntyivät Popkellari ja ensimmäiset discot. Vanhempien kommentteja nuorisosta voi huvittuneena lukea yleisönosastolainoista.
Politikkaa ja kulttuuria
Politiikka oli luonnollisesti mukana kaikilla tasoilla. YYA ja sen myötä Neuvostoliiton mielistely oli Turussakin yleistä, kunnes mielet käänsi Tšekkoslovakian miehitys ja sen myös herännyt oikeistoaktivismi ja samalla vasemmiston poliittinen hajoaminen.
Kunnallispolitiikka oli vahvasti miesten käsissä ja vuosikymmenen lopulla alkoi vasemmistoradikalismi herätä koululaisten ja opiskelijoiden keskuudessa. Turussa ei vasemmistoliike kuitenkaan pääsyt samaan asemaan yliopistopiireissä kuin vaikkapa Tampereella.
Turun tauti sai alkunsa 1960-luvulla rakennusten säälimättömänä purkuna ja poliitikkojen ja rakennuttajien yhteistyöstä. Mutta vuosikymmen muistetaan myös kulttuurirakentamisesta, syntyivät Turun uusi teatteritalo, Sibeliusmuseo, Työväenopisto, Wäinö Aaltosen Museo ja tietenkin maankuulu ravintola Hämeenportti. Ja tietenkin areenalle astuivat myös perusturkulaiset Matti ja Teppo.
Fyysinen ja henkinen ympäristö
Yllättävää kylläkin, jo tuolloin alettiin herätä ilmaston muutokseen. Tuleeko jääkausi -otsikko muuttui taivasteluksi siitä, että ilma lämpenee ja jäätiköt sulavat. Myös liikennekysymykset alkavat nousta esiin. Esitetään toisaalta kaupungin autoistumista (ajatus Kauppatorin alle sijoitettavasta parkkihallista esitetään julkisuudessa vuonna 1964, se valmistuikin vuonna 2022!) Toisaalta valitetaan ruuhkista ja huonosta ilman laadusta.
Raitiotien lakkauttaminen oli esillä 1962 ja se toteutettiin kymmenen vuotta myöhemmin. Nyt siihen halutaan taas palata. Myös oikorata Espoosta Lohjan kautta Saloon – siis nykyinen Länsirata-suunnitelma esiteltiin toteutettavaksi 1960-luvun alussa.
Television myötä maailma avautui, nähtiin kuulentoja, koettiin Kennedyn murha, alettiin seurata amerikkalaisia TV-sarjoja ennen kaikkea Peyton Placea, joka keskiviikkoisin hiljensi kaupungin. Ja avautui myös autotie Eurooppaan, kun ensimmäiset autolautat alkoivat liikenteen, ja Tukholmasta tuli turkulaisille toinen metropoli – Helsinkiä mieluisampi.
Lopuksi
Tällaisten teosten funktio on kahtalainen. Ne ovat mikrohistoriaa sellaisena kuin siitä kertoo julkinen sana. Kun näitä uutisointeja seuraa leipätekstin kommentoiva ote, ei pelkästä lehtileikekokoelmasta ole kyse vaan tarkoin harkitusta tavasta kirjoittaa historiaa. Samalla ne ovat ikäläisilleen mahdollisuus sijoittaa itsensä osaksi suurta ja pientä historiaa – ”niin muistanhan minä tuon, olinhan minäkin siellä”.
Jokaisella vuosikymmenellä on omat muistelijansa, ja siksipä tällaisia vuosikymmenkirjoja tarvitaan ja niitä onkin syytä tehdä, kuten Lahtinen on tehnyt. Hän aloitti vuonna 2018 Turun 40-luvusta ja vuonna 2022 syntyi 1950-luvun Turku. Uskomatonta aherrusta mieheltä, joka suoltaa laadukkaita teoksia vähintään joka vuosi, parhaina vuosina parikin.
Ja jos et ole elänyt noita vuosikymmeniä, voit hyvin ihmetellä, millaista elämä silloin oli miljöössä, joka toki on muuttunut, mutta jonka juuret ovat syvällä historiassa ja myös sinussa. Samalla kun odottelet omia vuosikymmeniäsi.
Lassi Saressalo