Helsinki väreissä

Värikäs Helsinki

Savia, Satu (toim.): Helsinki väreissä. Värivalokuvia 1950–1970-luvuilta. Helsingin kaupunginmuseo 2022. 160 s.

Helsingin kaupunginmuseon valokuvakokoelma on runsaat sata vuotta vanha ja käsittää yli miljoona mustavalko- ja värivalokuvaa. Museo on aiemmin julkaissut joukon kuvakokoelmia kirjoina, mutta nyt käsillä on ensimmäinen pelkästään värikuvia sisältävä teos.

Värivalokuvaus ja museo

Museon kokoelmat, joiden tehtävänä on dokumentoida kaupunkikuvaa ja sen muutosta, on pääasiassa koostunut mustavalkokuvista. Museo suosi myös tietoisesti omissa dokumentaatiokuvauksissaan mustavalkokuvia aina 1990-luvulle saakka, koska tiedettiin niiden oikeissa olosuhteissa pysyvän sävykkäinä ja tarkkoina jopa satakin vuota.

Värivalokuvista ja niiden säilymisestä ei ollut takavuosina kokemuksia ja kaikki amatööritkin tietävät, että taannoiset väripaperikuvat muuttavat väriään vuosien saatossa. Hiljalleen kuitenkin laatu parani ja niin museo kuin sille materiaalia tuottavat valokuvaajat alkoivat siirtyä värikuvauksen, aluksi pääasiassa diakuvaukseen, jonka tiedettiin säilyttävän värien laadun paperivedoksia paremmin. Ongelmana oli, että vielä 1960-luvulla diakuvat piti lähettää ulkomaille keskuslaboratorioihin kehitettäviksi.

Vuosikymmenten mittaan Suomeen kuitenkin syntyi enenevässä määrin valokuvausliikkeitä, joissa oli filmien kehitysmahdollisuudet. Valokuvakamerat ja filmimateriaali halpenivat. Näin sekä ammatti- että harrastajakuvaajat alkoivat siirtyä värikuvaukseen. Diakuvaus oli verraten yleistä myös harrastajien keskuudessa, ja kaikkihan muistamme ne pakolliset etelänmatkoista kertovat kuvasessiot, joita jouduimme katselemaan tuttavien luona vieraillessamme.

Museon kokoelmiin kuvia kertyi omien kuvaajien työnä, erikseen tilattuna, ostettuna ammattikuvaajien tuottamana materiaalina ja myös harrastajakuvaajien tarjoamana aineistona. Museo sai myös valokuvaamoilta Helsinkiä koskevaa materiaalia samoin kuin ammattilaisten kuvaamia mainos-, ilmakuva-, lehtikuva- ja teollisuuslaitosten aineistoja.

Kirjan kuvavalinnat

Kirjaa suunniteltaessa on lähdetty liikkeelle siitä, että siihen valitaan otoksia, joissa juuri värit ovat pääosassa. Tärkeintä oli kuvien visuaalinen viesti, ei kulttuurihistoriallinen dokumenttiarvo. Toinen kriteeri oli, että kuviin haluttiin helsinkiläisiä. Katsottiin, että tyhjät seinät ja autiot kadut eivät kirjan katsojaa välttämättä kiinnosta.

Vasta kuvien valinnan jälkeen kehitettiin kuvatekstit, jotka toisaalta kertovat kohteeseen liittyvän dokumentaation, faktan, ajoituksen ja mahdollisuuksien mukaan myös tarjoavat tiedot kuvaajasta.

Näin syntyi kertomus Helsingistä väreissä.

Katselijan kommentti

Tartuin kirjaan suurella mielenkiinnolla. Olinhan elänyt Helsingissä varhaisnuoruuttani 1950-luvulta 1960-luvulle. Siksipä odottelin näkeväni hieman enemmän juuri näitä varhaisempia kuvia, mutta luettuani alkutekstin, ymmärsin., että kuvamateriaali painottuu ”uudempiin” otoksiin. Vaan eihän Helsinki sinänsä ole ulkoiselta olemukseltaan niin muuttunut, ettenkö olisi kirjan ulkokuvista käytännössä lähes kaikkia ulkokuvauskohteita tunnistanut. Tuolloinhan vielä lapsikin saattoi pyöräillä Helsingin kaduilla pelkäämättä jäävänsä liikennejyrän alle.

Nyt vanhempana kuvia katsellessa jään usein miettimään kunkin kuvan etnografista preesensiä. Siis sitä ajankohtaa maailmankaikkeuden historiassa, joka on pysähtynyt kameran napsahtaessa, ja sen kohdan kontekstia.

Mitä naurahtaa sivun 42 pukumies vaaleanpunaisessa asussa seisovalle rouvalle, jolla on suuri kankaaseen kääritty kahvipannu kädessä. Ovatkohan sivun 62 pulisonkimiehet, jotka kävelevät Tuomiokirkon portaiden edessä kohti valtioneuvoston linnaa, joitain virkamiehiä? Onkohan sivun 89 Pohjoismaisen sähkön tehtaassa työskentelevä nainen kolmas vasemmalta rouva vai neiti? Mitenhän hänellä menee? Kukahan mahtaa olla tuo naishenkilö Maunulan voikukkapellolla, takanaan Rajametsäntien ”pistetalo”, jossa asuin ensimmäiset Helsingin-vuoteni.

Paljon muuttuneita miljöitä. Paljon ihmisiä, joita ei enää ole, paljon ihmisiä, jotka tuolloin olivat lapsia ja toivottavasti vielä ovat olemassa. Näistä kertoo Helsinki väreissä.

Lassi Saressalo